Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

ROPS saa vieraita Helsingistä

 

ROPS saa vieraita Helsingistä


Lauantaina RoPS kohtaa HIFK:n kauden toiseksi viimeisimmässä kotipelissään ja samalla huomenna pelataan neljänneksi viimeistä kierrosta. Huomenna kohtaavat tosiaan sarjan ylivoimainen ykkönen sekä sarjan selvästi heikoin joukkue, eli sarjan kärki ja tyvi vastakkain. HIFK:lla säilyminen on karannut käytännössä jo käsistä, sillä säilymiseen vaadittaisiin kaikista lopuista peleistä voitot sekä samaan aikaan kolmanneksi viimeisenä majaileva JIPPO ei saisi saada pistettäkään. RoPS on taas varmistanut liiganousunsa ja laskettelee loppukauden kohti Veikkausliigaa.

Kauden aiemmat kaksi kamppailua ovat päätyneet RoPS:n nimiin, ensin kotona homma hoitui 3-1 lukemin ja Helsingissä ottelu päättyi RoPS:n 1-4 vierasvoittoon. HIFK on voittanut viimeisestä viidestä pelistä ainoastaan yhden ottelun, RoPS taas kärsi viime kierroksella kauden ensimmäisen tappionsa OPS:lle, lukuisten poissaolojen saattelemana. Lauantaina RoPS lähtee kuitenkin jatkamaan tappiotonta kotisaldoaan, nyt HIFK:n kustannuksella.

Huomisesta ottelusta ovat edelleen poissa Tyystälä sekä Lahtinen, jo tiedossa olevien poissaolojen lisäksi, joihin tosiaan kuuluu muun muassa Obilorin lainapesti Turun Interiin ja Riveran Meksikon testijakso sekä Turciosin pitkä sairasloma polvivamman vuoksi. Myös Antti Peura on poissa huomisen ottelusta, syynä pelikielto. Jarkko Lahdenmäki palaa vaihtopenkille pitkäaikaisten vaivojen jälkeen. Avauksessa nähdään hieman yllättäen puolustuslinjassa 1995 vuonna syntynyt RoPS-juniori Arttu Härkönen.

RoPSn tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Rovaniemen Palloseura - logo

RoPS - 2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012

Ottelut kaudella 2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

FC Lahden Santeri Hostikka on valittu Veikkausliigan heinäkuun pelaajaksi. Kuukauden valmentajaksi on valittu FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas.

Lue lisää
Virolaishyökkääjä RoPS:n riveihin

Virolaishyökkääjä RoPS:n riveihin

Veikkausliigassa kolmantena majaileva Rovaniemen Palloseura on tehnyt kuluvan kauden loppuun kestävän pelaajasopimuksen 25-vuotiaan virolaisen keskushyökkääjän Albert Prosan kanssa.

Lue lisää
Liigacupin 2015 lohkojako sinetöity

Liigacupin 2015 lohkojako sinetöity

Jalkapalloliiga ry:n hallitus päätti torstaisessa vuosikokouksessaan Liigacupin 2015 lohkojaosta.

Lue lisää
Veikkausliiga palaa Ylelle

Veikkausliiga palaa Ylelle

Veikkausliiga palaa Ylen kanaville sunnuntaina 28. syyskuuta. Edellisen kerran Yle on esittänyt Veikkausliigaa kaudella 2009.

Lue lisää
Akeem Priestley vahvistaa RoPSia loppukauden

Akeem Priestley vahvistaa RoPSia loppukauden

Rovaniemen Palloseura on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen jamaikalaisen hyökkäävän keskikenttäpelaajan Akeem Priestleyn kanssa.

Lue lisää
Maanoja RoPSin veräjän suulle

Maanoja RoPSin veräjän suulle

Rovaniemen Palloseura on tehnyt yksivuotisen sopimuksen maalivahti Tomi Maanojan, 26, kanssa.

Lue lisää