Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tapparan taistelu ei riittänyt

 

Tapparan taistelu ei riittänyt


Eisbären Berlinin maalivahti Kevin Nastiuk pysäytti lähes yksinään Tapparan, joka vyörytti 60 minuuttia hyökkäyksiään jääden lopulta karvaaseen 0-1-tappioon.

Ottelu oli äärimmäisen tiukka. Tamperelaiset hallitsivat varsinkin ottelun ensimmäistä erää, jolloin joukkue sai laukauksia maalia kohti 13 kotijoukkueen yhdeksää vastaan. Molemmat maalivahdit onnistuivat erinomaisesti. Richie Regehr oli ottelun ainut onnistuja. 1-0-osuma syntyi toisen jakson alussa, joka oli vierailta hieman heikompi.

Sami Hirvosen suojatit paransivat jälleen kolmannessa erässä. Kevin Nastiuk nousi ottelun hahmoksi hurmioituneen kotiyleisön edessä, eikä päästänyt taaksensa ainuttakaan kiekkoa.

- Todella tiukka peli. Pelasimme erittäin hyvää jääkiekkoa ensimmäisen ja kolmannen erän. Loimme hyvin maalintekopaikkoja, mutta kaverin maalivahti oli loistava. Hän pelasi heille pisteet, vaikka oli heidän puolustuspelinsäkin hyvää, Hirvonen päivitteli.

Tappara hakee hyökkäykseensa tehoja seuraavan kerran heti sunnuntaina, kun joukkue matkaa HC Plzen vieraaksi.

UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Tappara - logo

Tappara - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Tapparalle kaksi uutta pelaajasopimusta

Tapparalle kaksi uutta pelaajasopimusta

Tapparan tulevien kausien sopimuspelaajien listaan lisätään tänään kaksi nimeä: hyökkääjät Kristian Kuusela ja Jarno Kärki.

Lue lisää
Brett Bulmer ei jatka Ilveksessä

Brett Bulmer ei jatka Ilveksessä

Ilves ja kanadalaishyökkääjä Brett Bulmer ovat yhteisymmärryksessä purkaneet sopimuksensa loppukauden osalta.

Lue lisää
Michael Keränen palaa Ilvekseen

Michael Keränen palaa Ilvekseen

Ilves on tehnyt sopimuksen Michael Keräsen kanssa. 26-vuotiaan hyökkääjän sopimus on loppukauden mittainen ja sisältää option kaudesta 2017-18.

Lue lisää
Kanadalaishyökkääjä Brett Bulmer Ilvekseen

Kanadalaishyökkääjä Brett Bulmer Ilvekseen

Ilves on tehnyt sopimuksen 24-vuotiaan kanadalaishyökkääjä Brett Bulmerin kanssa. Seitsemäntoista NHL-ottelua pelanneen hyökkääjän sopimus on loppukauden mittainen.

Lue lisää
Nuorten maailmanmestari Repo Tapparaan

Nuorten maailmanmestari Repo Tapparaan

Tappara on hankkinut Pelicansista 20-vuotiaan hyökkääjän Sebastian Revon. Repo siirtyy kirvesrintoihin sopimuksella, joka ulottuu kauden 2018-19 loppuun.

Lue lisää
Ilveksen Jyri Niemi sivussa loppukauden

Ilveksen Jyri Niemi sivussa loppukauden

Ilves-puolustaja Jyri Niemi loukkaantui KooKoo-Ilves-ottelussa.

Lue lisää