Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kooveella perjantain kotiottelussa vastassa perinteikäs FPS

 

Kooveella perjantain kotiottelussa vastassa perinteikäs FPS


Koovee saa perjantain kotiotteluun vastustajaksi 80-vuotisjuhlakauttaan pelaavan Forssan Palloseuran. Kyseessä on joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen sarjapelien osalta kuluvalla kaudella.

Edellisellä kierroksella forssalaiset hakivat sarjapisteet Pirkkalasta kaatamalla Pingviinit lukemin 3-9. Koovee puolestaan matkusti HC Satakunnan vieraaksi Eurajoelle, josta tuloksena oli tamperelaisten avaustappio maalein 6-5.

80-vuotiaan FPS:n kirkkaimpiin saavutuksiin kuuluvat kaksi kautta SM-liigassa sekä 31 kautta maamme toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Joukkue tekee paluuta parrasvaloihin ja on asettanut kuluvan kauden tavoitteeksi Suomi-Sarjan mestaruuden.

Pitkään suomalaisessa jääkiekossa vaikuttaneet Koovee ja FPS kohtasivat toisensa ensimmäisen kerran sarjapelin merkeissä 18.9.1975. Kyseessä oli vastaperustetun jääkiekon SM-liigan avausottelu, joka pelattiin Forssan kuuluisassa kuplahallissa 2.456 katsojan edessä. Historiallinen ottelu päättyi Kooveen vierasvoittoon maalein 3-4.

Perjantaina on mahdollisuus nähdä kahden perinteikkään seuran tuorein taistelu sarjapisteistä, kun joukkueet kohtaavat Hakametsän 2-hallissa.

KOOVEE – FPS pe 7.10. klo 19.30 Hakametsä 2

Suomi-Sarjan alkulohkovaihe käynnistynyt, takana ensimmäinen neljännes

Suomi-Sarjan alkulohkoissa on pelattu 3-5 ottelua. Koovee on omassa lohkossaan toisella sijalla saavutettuaan neljästä ottelusta 8 pistettä.

Sarjatilanne (ottelut/pisteet): HC Satakunta 5/9, KOOVEE 4/8, VG-62 4/8, Kiekkohait 4/7, Pyry 4/6, FPS 4/6, Red Ducks 4/5, Pingviinit 3/0.

Kooveen sisäisen pistepörssin kärjessä ovat kokeneet hyökkääjät Ville Valli (2+5) ja Henri Kallio (4+1). Puolustajien tehokkain on puolestaan raamikas Juha Jokiraita (2+2).

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Tapparalle kaksi uutta pelaajasopimusta

Tapparalle kaksi uutta pelaajasopimusta

Tapparan tulevien kausien sopimuspelaajien listaan lisätään tänään kaksi nimeä: hyökkääjät Kristian Kuusela ja Jarno Kärki.

Lue lisää
Brett Bulmer ei jatka Ilveksessä

Brett Bulmer ei jatka Ilveksessä

Ilves ja kanadalaishyökkääjä Brett Bulmer ovat yhteisymmärryksessä purkaneet sopimuksensa loppukauden osalta.

Lue lisää
Michael Keränen palaa Ilvekseen

Michael Keränen palaa Ilvekseen

Ilves on tehnyt sopimuksen Michael Keräsen kanssa. 26-vuotiaan hyökkääjän sopimus on loppukauden mittainen ja sisältää option kaudesta 2017-18.

Lue lisää
Kanadalaishyökkääjä Brett Bulmer Ilvekseen

Kanadalaishyökkääjä Brett Bulmer Ilvekseen

Ilves on tehnyt sopimuksen 24-vuotiaan kanadalaishyökkääjä Brett Bulmerin kanssa. Seitsemäntoista NHL-ottelua pelanneen hyökkääjän sopimus on loppukauden mittainen.

Lue lisää
Nuorten maailmanmestari Repo Tapparaan

Nuorten maailmanmestari Repo Tapparaan

Tappara on hankkinut Pelicansista 20-vuotiaan hyökkääjän Sebastian Revon. Repo siirtyy kirvesrintoihin sopimuksella, joka ulottuu kauden 2018-19 loppuun.

Lue lisää
Ilveksen Jyri Niemi sivussa loppukauden

Ilveksen Jyri Niemi sivussa loppukauden

Ilves-puolustaja Jyri Niemi loukkaantui KooKoo-Ilves-ottelussa.

Lue lisää