Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Isku sortui hermoiluun CEV Cupissa

 

Isku sortui hermoiluun CEV Cupissa


Tampereen Isku-Volley ei onnistunut haastamaan belgialaista Roeselarea kansainvälisen lentopalloliiton CEV Cupin ensimmäisen kierroksen ottelussa. Roeselare haki ensimmäisestä osaottelusta voiton Tampereelta suoraan erin 3-0 (25-21, 25-15, 25-21).

- Me teimme hirveän määrän helppoja virheitä ja peli oli hermostunutta. Roeselare hyökkäsi niin kuin odotimmekin, mutta silti puolustuspaikat eivät pitäneet. Tiesimme miten vastustaja pelaa, mutta virheiden vuoksi emme pystyneet vastaamaan siihen, Iskun valmentaja Jussi Heino harmitteli.

Ottelu alkoi lupaavasti ja Isku haastoi vastustajan pirteästi. Toiseen erään belgialaisjoukkue tuli kuitenkin aivan toisella ilmeellä, eikä antanut tamperelaisille mahdollisuuksia.

- Olimme alussa hieman hermostuneita, mutta toisesta erästä eteenpäin peli oli helpompi kuin odotin. Vastustaja teki paljon virheitä, Roeselaren valmentaja Dominique Baeyens arvioi.

Varsinkaan Isku-Volleyn syöttö- ja vastaanottopeli eivät olleet sillä tasolla, että  joukkue olisi kyennyt horjuttamaan vastustajaa. Huonon vastaanoton (49%) jälkeen kotijoukkueen oli vaikea päästä hyökkäämään kunnolla.

Isku teki runsaasti vaihtoja toisessa erässä ja kentälle pääsivät nuoret Sauli Sinkkonen, Oskar Muurinen ja Ville Louhela. Nuoret pelaajat pelasivat ennakkoluulottomasti, mutta eivät kyenneet horjuttamaan vastustajaa.

- Vastaanotto pitää saada kasaan, jotta vastustaja ei pääse lukemaan meitä kuin avointa kirjaa. Myös syöttöön on pakko pureutua ennen seuraavaa peliä, Jussi Heino myönsi.
- Toivon, että pahemmat jännitykset ja paineet poistuivat ja lähtisimme pelaamaan rennommin ja järkevämmin toista peliä.

Joukkueet kohtaavat toisen kerran Belgiassa keskiviikkona 26.10. Jos voitot ovat kahden ottelun jälkeen tasan, pelataan toisen ottelun jälkeen ratkaiseva ns. kultainen erä. Vaikka Roeselare saikin selkeän voiton vastustajastaan, eivät kokeneet belgialaiset aio odottaa helppoa ottelua.

- Ensi viikolla on uusi peli. Me pelaamme kotona, ja se on toki erilaista. Me emme tule aliarvioimaan Iskua, vaan pelaamme niin hyvin kuin pystymme, Baeyens vakuutti.

Isku-Volleyn parhaat pistemiehet olivat keskitorjujat Sauli Sinkkonen (6/+5) ja Sauli Silpo (5/+5). Roeselaren paras oli hakkuri Hendrik Tuerlinckx (18/+12) ja keskitorjuja Sergiu Stancu (15/+10).

Otteluparin voittaja jatkaa CEV Cupin toiselle kierrokselle ja kohtaa joko belgialaisen Aquacare Halenin tai slovenialaisen Calcit Kamnikin. Häviäjän ottelut jatkuvat Challenge Cupissa.

Isku-Volleyn tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Isku-Volley ry - logo

Isku-Volley - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Sanni Ollonen Iskun yleispelaajaksi

Sanni Ollonen Iskun yleispelaajaksi

Uusi tuttavuus Sanni Ollonen kirjoitti sopimuksen kaudelle 20-21. Sannilla alkaa nyt 12 kausi lentopallon parissa ja aikaisemmat kaudet ovat kuluneet kasvattajaseuran Euran Raikun sekä Kuortaneen valmennuskeskuksen riveissä.

Lue lisää
Fyysinen Kuzbass liian vahva Ford Store Levoranta Sastamalalle

Fyysinen Kuzbass liian vahva Ford Store Levoranta Sastamalalle

Tuomas Sammelvuon valmentama Venäjän Superliigan kakkosena oleva Kuzbass Kemerovo osoittautui liian kovaksi vastustajaksi Ford Store Levoranta Sastamalalle (ValePa Sastamala Tampere) miesten lentopallon CEV Cupin puolivälierien avausosassa keskiviikkona.

Lue lisää
VaLePa saapuu Cup-viikonlopun jälkeen Pyynikille

VaLePa saapuu Cup-viikonlopun jälkeen Pyynikille

Rantaperkiön Isku kohtaa vuoden ensimmäisessä lentopallon Mestaruusliigan kotiottelussa sarjajohtaja Vammalan Lentopallon.

Lue lisää
Isku kärsi tappion Lakkapään vahvalle keskihyökkäykselle

Isku kärsi tappion Lakkapään vahvalle keskihyökkäykselle

Team Lakkapään keskihyökkäys oli liian kova Iskulle Rovaniemellä pelatussa lentopallon Mestaruusliigan ottelussa.

Lue lisää
Palkinto karkasi Iskulta hyökkäysvirheisiin Oulussa

Palkinto karkasi Iskulta hyökkäysvirheisiin Oulussa

Rantaperkiön Isku jäi ilman palkintoa lentopallon Mestaruusliigan ottelussa Ettaa vastaan Oulussa, kun kolmannen erän loppu karkasi käsistä.

Lue lisää
Hurrikaani tiistaina Pyynikille

Hurrikaani tiistaina Pyynikille

Vain pari päivää edellisen kotiottelun jälkeen Isku kohtaa toisen joukkueen sarjakärjen tuntumasta, kun Hurrikaani-Loimaa saapuu Pyynikille tiistaina 14.11. klo 18.30.

Lue lisää