Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Koovee kohtaa seuraavaksi Nokian

 

Koovee kohtaa seuraavaksi Nokian


Miesten edustusjoukkue kohtaa maanantaisessa vieras-/paikalliskamppailussaan Nokian Krp:n Raholassa, klo 18.30 alkaen. Molempien kausi on ollut hiukan epätasainen, eikä kumpikaan ole pystynyt voittamaan kahta ottelua putkeen. Molemmilla joukkueilla on nyt tähän kuitenkin erinomainen mahdollisuus, kun kumpaisellakin on voitot edellisestä pelistä.

Nokian Krp selviytyi viime vuonna pudotuspeleihin, mutta kyyti oli kylmää Classicin toimesta. Tällä kaudella otteet ovat vaihdelleet ja pisteitä on kertynyt ainoastaan kuusi. Halleilla kiertävien huhujen mukaan kriisipalaverikin pidettiin tällä viikolla. Krp on aiempina vuosina uhitellut ja antanut ymmärtää pystyvänsä haastamaan lajin kaikkein kovimpia joukkueita. Tämä ei kuitenkaan ole toistaiseksi onnistunut satsauksista huolimatta.

Joukkue hankki tällekin kaudelle melko kovia pelimiehiä kuten Classicin Petri Widgrenin, sekä Timo Johanssonin ja Risto Parikan Trackersista. Näistä ainakin Widgren ja Johansson ovat onnistuneet hyvin. Hyökkäyksen kovimmat aseet ovat kuitenkin edelleen juonikas Henri Johansson ja liigan kaikkien aikojen maaliruisku Sami Nyman ovat äärimmäisen vaarallisia aina, kun ovat vain pallon kanssa tekemisissä. Puolustus ei ole joukkueella ihan yhtä vahva, mutta Matti Koskelan johdolla potentiaalia löytyy siltäkin suunnalta. Maalilla Matti Tuomiranta on pelannut tähän mennessä erinomaisen kauden. Joukkuetta valmentaa Mika Myllyniemi.

Koovee haluaa eroon vieraskirouksesta

Vieraillakaan ei ole vielä plakkarissaan kahta voittoa putkeen, joka selittyy varsinkin sillä, että vieraissa peli ei ole kulkenut toivotunlaisesti. Pääosin joukkueen peli on ollut hyvällä mallilla, mutta ketjujen muokkaukset ja uuden pelitavan sisäistys ovat syöneet oman osuutensa tehoista. Nyt kun ketjujakin on ruvettu lyömään lukkoon on kohtuullista odottaa menestystä varsinkin ennakkoon heikompia vastaan. Toisaalta kahta tappiotakaan ei olla nähty peräjälkeen. Viides sija liigassa on kuitenkin nuorentuneelle joukkueelle erinomainen saavutus. Tällä kertaa vieraspelikin on kaupungin rajojen sisällä, joten voittoa voi odottaa hyvällä syyllä.

Hyökkäyksessä kaikista vahvimmin on esintynyt Marko Lahtinen, joka on tällä hetkellä koko liigan pistekeisari. Lahtinen tuntuu onnistuvan lähes kaikessa ja on ollut oivallinen lähes jokaisessa ottelussa. Lahtisen, Mikko Immosen ja Paul Kotilaisen muodostama hyökkäysketju on kaikkein valmein kokonaisuus. Lasse Salminen on ollut oivassa maalivireessä ja tuo hyvän peloitteen ylivoimaan. Miro Lehtinenkin on väläytellyt potentiaaliaan. Puolustuksessa Eemeli Salin on omaksunut oman paikkansa yhä paremmin ja voittaa huikealla prosentilla kaksinkamppailuita. Vesa Wettervikin työmoraali on ollut erinomainen koko kauden. Lauri Hannelius johtaa puolustusta tyylikkään eleettömästi. Maalille astellee hyvin esiintynyt Joni Järviö. Joukkuetta valmentaa Arto Riihimäki.

Valmentajat vastakkain

Myllyniemi vs. Riihimäki
Lähtökohdat?
Myllyniemi:
-Hyvin yksinkertaiset. Tällä kaudella pelattu alle tasomme ja saatu pisteitä vähemmän, kun mitä haluttu. Runkosarjassa 16 peliä jäljellä ja tavoitteet playoff-viivan yläpuolella, joten voittoa tavoitellaan tästäkin ottelusta

Riihimäki:
-No molemmilla on voitot alla. Kotijoukkue kaipaa kipeämmin voittoa. Tasaista ottelua odotan kuitenkin. Vieraspelaamisen lukkoja pyritään avaamaan.

Poissaolot?
Myllyniemi:
-Ei toistaiseksi ketään.

Riihimäki:
-Aapo Mutanen loukkaantuneena.

Arvio vastustajasta?
Myllyniemi:
-Joukkue muuttunut viime kausista nuorentumalla. Tilalle on kuitenkin tehty hyviä täsmähankintoja. "Omat pojat"-henkistä touhua. Japi on saanut koneesta paljon irti.

Riihimäki:
- Heillä ollut pieniä lukkoja, eikä kaikkia tehoja saatu irti joukkueesta. Alisuorittaa tällä hetkellä. Taitava, muttei niin tasainen nippu.

Kummallakaan joukkueella ei ole kymmenen kierroksen jälkeen kahta voitto putkeen. Mistä moinen epätasaisuus?
Myllyniemi:
-Omasta mielestä olemme pelanneet hyviä pelejä, mutta lopulta kuitenkaan ei olla saatu palkintoa otteista. Ei olla pystytty sitten aina kasaamaan itseämme seuraavaan peliin tai pystytty jalostamaan voittoja. Nythän se toinen voitto taitaa sitten jommalle kummalle joukkueelle tulla.

Riihimäki:
-Näkisin niin, että alkukaudesta on aaltoillut kuten uumoiltiinkin. Pääosin kuitenkin sujunut hyvin. Vaihtuvuus ketjuissa on vaikuttanut ja nyt ollaan ruvettu lyömään ketjuja lukkoon. Tilanne vaikuttaa nyt hyvältä. Koitetaan tehdä nyt hieman eri tavalla asioita ennen vieraspeliä, vaikkei bussilla tarvitse matkustaakaan ja annoimme viikonlopun vapaaksi pelaajille.

Terveisiä vastustajalle?
Myllyniemi:
-Nuori ja energinen jengi vastassa. Erikoisterveisinä edelleen hyvin pelaavalle Wettervikille onnea perheenlisäyksestä!

Riihimäki:
-Hienoa pelata paikallispelejä. Sanotaan vaikka, ettei Krp:lle ole tulossa edelleenkään sitä toista voittoa putkeen.

Kooveen tiedotteesta  / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää