Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kooveen miehille täydet pisteet perjantaina

 

Kooveen miehille täydet pisteet perjantaina


Miesten edustusjoukkue jatkoi voittojen tiellä ja kaatoi kotiottelussaan Nokian Krp:n lukemin 8-5 (2-0,1-2.5-3). Koovee saalisti voittonsa myötä yhden pisteen etumatkan kotiedun suhteen Espoon Oilersin päädyttyä tasapeliin omassa kamppailussaan. Itse ottelu oli molemmilta joukkueilta melko ponneton esitys, mutta kotijoukkueen rutiini riitti tarvittavan tuloksen saavuttamiseen.

Ottelun alku ei lupaillut hyvää kummallekaan joukkueelle, vaan enteili sekavaa ottelua molemmille osapuolille. Kotijoukkue aloitti maalinteon Mikko Stenforsin napattua pallon omalla alueella, josta Stenfors karkasi 2-1-läpiajoon Miro Lehtisen kanssa. Stenfros pelasi pallon Lehtiselle ja lukemat 1-0 ilmestyivät taululle. Koovee teki erän toisenkin maalin. Hyvän pallonsiirtelyn jälkeen Tapio Kinnunen laukoi pallon maalia päin ilmasta. Lasse Salminen oli hereillä maalin kulmalla ja iski "reboundin" verkon perukoille. Kotijoukkue oli ensimmäisessä erässä hitusen niskan päällä, muttei sinänsä esittänyt erityisen mairittelevia otteita.

Toiseen erään vierasjoukkue tuli huomattavasti terävämmin ja koko liigan pistekeisari Henri Johansson kavensi 2-1:n kun erää oli pelattu ainoastaan 33 sekuntia. Neljä minuuttia myöhemmin kotijoukkueen nuori maalivahti Eero Peiponen sai uransa ensimmäisen näyttöpaikan liigakentillä Olli Tuomarlan huonovointisuuden vuoksi. Neljä minuuttia tästä ja vieraiden Osmo Reentilä tasoitti pelin 2-2:n. Seuraavaksi taasen Kooveen erinomaisesti esiintynyt Henri Mäenpää onnistui iskemään 3-2 lukemat taululle ajassa 31.50 siirretyn rangaistuksen aikana. Syötön maaliin tarjoili Aapo Mutanen. Kaksi ensimmäistä erää olivat molemmilta joukkueilta melko heppoisia. Ensimmäinen voitiin lukea jossain määrin kotijoukkueen nimiin ja toinen meni sitten taasen selkeämmin vieraille.

Viimeiseen erään kotijoukkue oli kerännyt kaikki tarvittavat panokset kasaan ja aloittikin erän väkevästi. Ensimmäisenä iski ottelun tehopelaaja Kinnunen, joka juoksi Salmisen riiston jälkeen puoli kenttää läpi ja täräytti pallon aivan putken alle upealla laukauksella. Valtteri Sainio iski seuraavan viivasta, kun erää oli kulunut ainoastaan 1.14. Aki Hietanen kirjautti itselleen syötön maaliin. Ajassa 44.46 oli jälleen Johanssonin vuoro osua ja lukemat kaventuivat 5-3:n. Lauri Hannelius laukoi ottelun voittomaalin ajassa 45.22, vaikkakin lisämaaleja saatiin vielä nähdä. Seuraava maali olikin Jussi Luoman täydellistä näytöstä. Mies pyöritti neljää Krp:n pelaajaa alivoimalla keskialueella ja syötti Kinnusen upeasti karkuun, josta kolossi iski päivän toisen maalinsa. Tämän jälkeen vieraat pyristelivät vielä mukana Johanssonin ja Janne Salosen maaleilla, mutta kiri ei kuitenkaan kantanut toivottua hedelmää, vaan Mäenpää komisteli 8-5-loppulukemat ottelun viimeisellä minuutilla ottelun kolmannen syöttöpisteensä keränneen Stenfrosin syötöstä.

Kumpikaan ei säväyttänyt

Vieraiden leirissä oltiin silminnähden pettyneitä, koska tämänpäiväisillä otteilla joukkue saattaa vielä menettää paikkansa pudotuspeleissä. Joukkueen tehokas tähtipelaaja Johansson nosti esille joukkueen surkean peli-ilmeen, mutta sysäsi oman osansa tuomareiden erikoisten vihellystenen suuntaan. Nokialaisten päävalmentaja Mika Myllyniemi oli omiaan kohtaan äärimmäisen kriittinen ja kommentoi pelistä seuraavaa:

-Eka erä oli ihan katastrofi. Vastustaja ei pelannut parasta peliään, mutta me oltiin vielä huonompia. Hajutonta ja flegmaattista oli meitä. Johansson ja Salonen pelasivat tonttinsa arvoisesti, mutta muiden pelaajien tulisi miettiä sitä, että sarjapaikan säilyttäminen on kohta tärkeämpää kuin pudotuspelipaikka, ruoti vakavailmeinen Myllyniemi omiaan.

Kooveen maalin suulla nähtiin tänään uusi tuttavuus, kun A-junioreissa aiemmin vaikuttanut Peiponen komennettiin tolppien väliin Tuomarlan ja Joni Järviön sairastelun vuoksi. Peiponen selviytyi tehtävästään varsin hyvin, vaikkakin kotijoukkue piti vastustajaa hyvin poissa paikoilta.

-Ei siinä paljon tarvinnut jännittää. Tiesin jo ennen peliä, että käsky saattaa käydä. Pari hyvää torjuntaa tuli. Mieleen jäi varsinkin pelastus maalin takatolpalta, jossa Tomi Sarajärvi yritti upottaa pallon tyhjiin, kertoili liigadebytantti Peiponen omasta ottelustaan.

Koovee otti tänään tärkeän voiton hiukan nihkeällä esityksellä ja jatkaa edelleen kotiedun tavoittelua. Pallollinen peli oli ajoittain hiukan heikkoa ja ketjujen rotaatiolla näytti olevan jonkin verran vaikutusta pelaajien esityksiin. Joukkue pelasi tänään paljon ylivoimaa ja se oli kaikkiaan melko heikkoa.

-Lähdettiin alkuun väärin peliin mukaan ja hiukan liian passiivisesti. Kaksi erää meni melko huonosti, mutta vieraillakin oli heikko ilta tänään. Kolmanteen erään kapteeni Hannelius herätteli joukkueen tauolla ja sen tulos näkyi tulostaululla. Näyttöpaikkoja annetaan nyt kaikille ja Mikko Immosen kuukauden lepo vaikuttaa myös peluuttamiseen omalla tavallaan, kertoili Kooveen päävalmentaja Arto Riihimäki.

Kooveen kausi jatkuu maanantaina kotiottelulla, jossa vastaan asettuu Happee klo 18.30 Kaukajärvellä.

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää
SalBa teki salibandyhistoriaa - häntäpään asetelma keikahti

SalBa teki salibandyhistoriaa - häntäpään asetelma keikahti

Rauman SalBa teki tänään Salibandyliigan historiaa ottamalla kaikkien aikojen ensimmäisen vierasvoittonsa pääsarjassa.

Lue lisää
Oilers Espoon herra, Viikingit hurjasteli 15 maalia

Oilers Espoon herra, Viikingit hurjasteli 15 maalia

Oilers on Espoon ykkönen salibandyssa. Ensimmäisenkin kaupungin paikallisottelun syksyllä vienyt Oilers löi tänään paikalliskilpailija Westend Indiansin sen kotiluolassa Otahallissa 8-2.

Lue lisää
Salibandyliitto kirjasi jälleen uuden pelaajaennätyksen

Salibandyliitto kirjasi jälleen uuden pelaajaennätyksen

Salibandyliiton pelaajamäärän kasvu jatkuu vuosi vuoden jälkeen. Vuoden 2015 viimeisenä päivänä Salibandyliiton lisenssin lunastaneita oli peräti 53 227 kappaletta.

Lue lisää