Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Mokoena ja Lebedeva Tähtien kisojen tähtivieraat

 

Mokoena ja Lebedeva Tähtien kisojen tähtivieraat


Etelä-Afrikan Godfrey Khotso Mokoena ja Venäjän Tatjana Lebedeva ovat Tampereen Pyrinnön järjestämien yleisurheilun Tähtien kisat -hallikilpailujen tähtivieraat sunnuntaina 3. helmikuuta.
Pituuteen osallistuva Mokoena on vakiovieras Tampereella niin kesäisissä Eliittikisoissa kuin suomalaisen hallikauden toden teolla alkavaksi räväyttävissä Tähtien kisoissakin.

Vuonna 2008 Mokoena hyppäsi pituuden olympiahopeaa, muttei onnistunut viime kesänä Lontoon olympiakisoissa. Hallissa Mokoena on saavuttanut MM-kultaa 2008 ja -hopeaa 2010. Lisäksi hänellä on ulkoradoilta MM-hopeaa 2009.

Mokonea saa Pirkkahallissa kovan suomalaiskaartin lisäksi vastaansa Liettuan Darius Aucynan, joka ponnisti viime kesänä ennätyksekseen 812 sekä vuodesta 2005 saakka tasaisesti yli kahdeksan metriä hyppineen Brasilian Rogerio Bispon.

Pirkkahallissa kolmiloikkaava Lebedeva, 36, on voittanut urallaan hurjan määrän arvomitaleita, muun muassa pituuden olympiakultaa 2004, kolmiloikan MM-kultaa 2001, 2003 ja 2007 ja olympiahopeaa 2000 ja 2008. Hallissa hän saavutti molempien lajien MM-kullat 2004 ja kolmiloikkamestaruuden 2006.
Lebedeva on uransa ohessa synnyttänyt kaksi lasta, viimeksi vuonna 2011. Hän palasi kentille viime vuonna ja sijoittui Lontoon loikkafinaalissa kuudenneksi. Lisäksi Lebedeva on Venäjän yleisurheiluliiton varapuheenjohtaja. Lebedevan ennätys hallissa on 15,36 ja ulkona 15,34. Tampereella Lebedevaa kirittää viimekesäisten Helsingin EM-kilpailujen hopeamitalisti, Portugalin Patricia Mamona sekä Suomen parhaista ainakin 22-vuotiaiden EM-kilpailuihin tähtäävä EYOF- ja junioreiden EM-kakkonen Kristiina Mäkelä.

Suomalaisille Tähtien kisat merkitsevät erittäin paljon, sillä useimmassa lajissa katsastetaan edustajia 9.2. Ruotsin Växjössä käytävään hallimaaotteluun Ruotsia ja Norjaa vastaan.

Muita poimintoja osanottajista:
M 60 m: Harry Aikines-Aryetee GBR
M 400 m: Ville Wendelin M 60 m aj: Philip Nossmy SWE, Jussi Kanervo, Joona-Ville Heinä, Elmo Lakka
300 m aj: Oskari Mörö, Anton Nilsson SWE
M seiväs: Alhaji Jeng SWE, Max Eaves GBR, Jere Bergius, Eemeli Salomäki
M korkeus: Martin Heindl CZE, Daniil Tsiplakov RUS, Andrei Tshurila BLR, Osku Torro
N 60 m: Cleo Tyson Van Buren USA, Cherese Jones RSA
N 400 m: Elisa Räsänen, Alina Panainte ROU
N 60 m aj: Nooralotta Neziri, Lotta Harala, Matilda Bogdanoff, Elisa Leinonen
N 300 m aj: Stine Tomb NOR, Noora Toivo
N pituus: Jessica Samuelsson SWE, Elina Korjansalo
N korkeus: Nikola Parilova CZE, Elerin Haas EST, Gintare Netseckyte LTU, Jessica Samuelsson SWE, Mari Sepänmaa, Elina Smolander, Tiina Hakanen,

- Kansainvälinen kilpailukalenteri on erittäin tiivis helmikuussa, ja urheilijoiden hankinnan suhteen on haasteita riittänyt. Suuri kiitos näin hyvästä kansainvälisestä nimilistasta kuuluu manageri Jukka Härköselle, joka Etelä-Afrikan-leirin sivutyönään on saanut kerättyä jälleen mukavan urheilijajoukon, pääsihteeri Elisa Hakanen kertoo.

- Lebedevan saaminen Pirkkahalliin on upea asia. Haastetta tekevät kolmiloikkalankkujen sijainnit. Pirkkahallissa lankut sijaitsevat 10 ja 13 metrin päässä hiekkalaatikosta. Kansainvälisen tason hyppääjille 10 metrin lankku on liian lähellä, joten luultavasti heidän loikat lähtevät ns. miesten lankulta, Hakanen suunnittelee.

Pyrinnön tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle




MM-pronssimies Tarabin Tampereen Eliittikisojen tähtivieras

MM-pronssimies Tarabin Tampereen Eliittikisojen tähtivieras

Pronssimitalisti, Venäjän Dmitri Tarabin sekä kolme muuta Moskovan MM-kilpailujen keihäsfinaalissa heittänyttä miestä osallistuu Eliittikisojen viimeiseen osakilpailuun Tampereella sunnuntaina 25.8.

Lue lisää
Saksan kivenkova seiväskolmikko Tampereen Tähtien kisoihin

Saksan kivenkova seiväskolmikko Tampereen Tähtien kisoihin

Miesten seiväshyppy nousee tavallista näyttävämmin parrasvaloihin Tampereen Pyrinnön järjestämissä yleisurheilun kansainvälisissä Tähtien kisat -hallikilpailuissa lauantaina 4.2.

Lue lisää
Tampere palaa Vattenfall Eliittikisojen järjestäjäksi

Tampere palaa Vattenfall Eliittikisojen järjestäjäksi

Yleisurheilun Vattenfall Eliittikisat järjestetään vuonna 2011 viidellä paikkakunnalla.

Lue lisää

Päätöspäivä toi tukun mitaleita tamperelaisurheilijoille

Sunnuntain seuratuimmasta suorituksesta vastasi Tampereen Pyrinnön Tero Järvenpää.

Lue lisää