Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Classic murskasi Erän avausottelussa

 
Classic murskasi Erän avausottelussa


Classic nappasi ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan ylivoimaisella esityksellä. Tapanilan Erä oli hätää kärsimässä tamperelaisten nakuteltua maaleja tasaiseen tahtiin. Lopputulos 12-4 ei jättänyt jossiteltavaa.

Käytännössä Classic ratkaisi ottelun jo avauserässä Sami Nymanin tykitettyä kolme osumaa ja Lasse Salmisen uitettua pallon kertaalleen Jani Naumasen taakse. Erä tosin kavensi välissä Pasi Laitilan ohjattua maalin edestä pallon kertaalleen sairaslomaltaan palanneen Jussi Viitasen ulottumattomiin, mutta taukolukemat olivat Erän kannalta tylyt 6-1. Tero Karppasen ja VM Virtasen viimeistellessä molemmat myös yhdet. Karppasella sai lisäksi kokeilla rangaistuslaukausta, joka tällä kertaa kuitenkin suuntautui ohi maalin.

Sairastelut haittasivat Classicia TPS-sarjan aikana, eikä maalivahti Jussi Viitanen ollut ainoa pelaaja sairastuvalla. Nyt flunssa-aalto on päävalmentaja Pasi Peltolan mukaan taittumassa ja pelaamaan päästäneen jatkossa parhaalla kokoonpanolla. Kolmannen erän loppupuoliskon penkillä huilasivat Viitasen lisäksi Tero Karppanen ja Sami Mattila, mutta kysymys ei ollut miesten flunssaisuudesta.

- Nehän on melkein jo viisikymmppisiä äijiä. Ei ne koko peliä jaksa millään pelata, Peltola heitti.

Ottelun aikana myös vaihtoaitioiden välillä syntyi sanasotaa, mutta Peltola kuittasi huutelut Erän psyykkaukseksi.

- Jotain pientä taustapiipitystä sieltä kuului. Sähköä on ilmassa tässä ottelusarjassa ja se on loistava juttu.

Erän valmentaja Petteri Bergman ei luonnollisesti ollut tyytyväinen omiensa esitykseen.

- Henkilökohtaisia virheitä tuli liikaa ja kaveri rankaisi niistä uskomattomalla prosentilla. Sunnuntaina on kuitenkin uusi peli ja uudet kujeet, Bergman mietti.

Ottelupöytäkirja (Salibandyliiga.fi)

Lue otteluraportti kokonaisuudessaan SC Classicin sivuilta

SC Classicin tiedotteesta / UrheiluTampere.com


Takaisin edelliselle sivulle




Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää