Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Erä tasoitti otteluvoitot

 
Erä tasoitti otteluvoitot


Classic hallitsi 52 minuuttia vieraskentällä toista välierää Erää vastaan, mutta sitten kotijoukkue onnistui tekemään voittoon tarvittavat osumat Classicin hukattua etsikkoaikansa.

Ottelun avausmaalin teki komealla laukauksella Asser Jääskeläinen, mutta Jaakko Rissasen ja Pasi Laitilan maaleilla ensimmäiselle erätauolle mentiin kotijoukkueen 2-1 –johdossa. 

Ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla Erän Jani Helenius sai viiden minuutin jäähyn, mutta Classic ei onnistunut hyödyntämään ylivoimaa kuin Tero Karppasen osumalla. Classicin puolesta tilanne näytti kuitenkin hyvältä, kun Vesa-Matti Virtanen taiteili kaksi maalia maalin edestä Lassi Vänttisen toimiessa syöttäjänä. Virtasen maalien välissä Jussi Kosola teki maalin ylivoimalla, joten kolmanteen erään lähdettiin Classicin 4-3 –johdossa.

Toisen erän lopussa ja kolmannen erän ensimmäisen kymmenen minuutin aikana Classicilla oli riittävä määrä laadukkaita paikkoja viidennen maalin tekemiseen, mutta tällä kerralla pallo ei löytänyt tietään Jani Naumasen vartioimaan maaliin. Viimeisen kahdeksan minuutin aikana Erä rankaisi kolmasti, ja näin ollen otteluvoitot ovat  tasan 1-1.

- Meillä oli toisen erän alussa ja kolmannen erän ensimmäisellä puoliskolla oma mahdollisuus ratkaista ottelu. Sitten vastustaja tasoitti meidän merkkausvirheestä kulmavaparista ja viidennessä maalissa puolesta kentästä lähtenyt veto muutti suuntaa Matti Koskelan mailasta Jussi Viitasen nenän alla. Pienestä oli kiinni. Tänään ei ansaittu voittoa, joten ei muuta kuin uutta matoa koukkuun, analysoi Pasi Peltola.

Perjantaina Kalevassa pelataan kolmas välieräpeli klo 18:30. Tule, näe ja koe pudotuspelien hurmos paikan päältä ja lähde kannustamaan kotijoukkue voittoon!

SC Classicin tiedotteesta / UrheiluTampere.com


Takaisin edelliselle sivulle




Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää