Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

KOO-VEE kärkipaikalta viikonlopun peleihin

 
KOO-VEE kärkipaikalta viikonlopun peleihin


Jääkiekon Suomi-sarjassa pelaava KOO-VEE lähtee viikonlopun peleihin mukavista asemista. Joukkue johtaa omaa alkulohkoaan kolmen pelikierroksen jälkeen. Lohkon ainoana puhtaan pelin joukkueena KOOVEEn maalierokin on erinomainen 15-2.

Lauantaina 11.10. KOO-VEE matkustaa Seinäjoelle S-Kiekon vieraaksi. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen päättyi KOO-VEEn voittoon maalein 3-0. Luvassa on kova taistelu pisteistä, sillä S-Kiekko pelaa aktiivista peliä varsinkin pienessä kotikaukalossaan.

Sunnuntaina 12.10. KOO-VEE isännöi alkulohkon suurinta ennakkosuosikkia, Kokkolan Hermestä. Joukkueet eivät ole vielä pelanneet keskenään tällä kaudella.

Hermes aloitti kauden kahdella tappiolla, mutta palasi viime kierroksella vakuuttavasti voittojen tielle murskaamalla KoMu HT:n maalein 11-2.

Ainoaksi tavoitteekseen Mestis-nousun asettaneen Hermeksen tähtäimessä siintää kauden ensimmäisen tappion aiheuttaminen sarjakärki-KOO-VEElle.

Viime viikonloppuna KOO-VEE pelasi kaksi peliä. Lauantaina joukkue kaatoi Pietarsaaren Jeppiksen Hakametsä 2:ssa puhtaasti lukemin 6-0. Sunnuntaina KOO-VEE matkusti Vaasaan, jossa paikallinen KoMu HT antautui maalein 6-2.

KOO-VEE lähtee Hermes-otteluun mittaamaan huippukuntonsa kestävyyttä. Vastus on epäilemättä lohkon kovin. Yleisölle lieneekin tarjolla hyvätasoinen ja viihdyttävä kamppailu sarjapisteistä.

KOO-VEE – Kokkolan Hermes pelataan sunnuntaina 12.10. klo 17 Hakametsän 2-hallissa.

KOO-VEEn tiedotteesta / UrheiluTampere.com


Takaisin edelliselle sivulle




Vilho Heikkinen vuokrasopimuksella Forssan Palloseuraan

Vilho Heikkinen vuokrasopimuksella Forssan Palloseuraan

Tapparan maalivahti Vilho Heikkinen siirtyy lyhyellä vuokrasopimuksella Forssan Palloseuran riveihin. Pitkän kuntoutusjakson jälkeen pelikuntoon toipunut maalivahti torjuu kiekkoja vuokralla Mestiksessä 28.11. saakka.

Lue lisää
Santeri Virtanen ja Adam Rockwood Ilvekseen

Santeri Virtanen ja Adam Rockwood Ilvekseen

Ilves vahvistaa rivejään kahdella hyökkääjällä. SaiPasta Ilvekseen siirtyvän Santeri Virtasen, 21, sopimus kattaa loppukauden lisäksi kaudet 2021-2023. Ruotsalaisseura MODO Hockeystä saapuvan Adam Rockwoodin, 25, sopimus on loppukauden mittainen.

Lue lisää
Ilves vahvistaa rivejään puolustaja Anssi Salmelalla

Ilves vahvistaa rivejään puolustaja Anssi Salmelalla

Ilves on tehnyt puolustaja Anssi Salmelan, 36, kanssa sopimuksen, joka kattaa aluksi helmikuun. Kokenut ja menestynyt puolustaja liittyy Ilveksen joukkueeseen ensi viikon alussa.

Lue lisää
Maksim Matushkin Tapparan puolustukseen

Maksim Matushkin Tapparan puolustukseen

Tappara on tehnyt loppukautta koskevan pelaajasopimuksen 30-vuotiaan Maksim Matushkinin kanssa.

Lue lisää
Lukas Dostal siirtyy Anaheim Ducksin organisaatioon

Lukas Dostal siirtyy Anaheim Ducksin organisaatioon

NHL-seura Anaheim Ducks on käyttänyt Luká¹ Dostálin, 20, lainasopimukseen sisältyneen oikeutensa ja kutsunut t¹ekkimaalivahdin liittymään organisaatioonsa.

Lue lisää
Joona Koppanen lainalle Ilvekseen

Joona Koppanen lainalle Ilvekseen

NHL-seura Boston Bruinsin sopimuspelaaja Joona Koppanen, 22, palaa Ilvekseen toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella. Alkukauden Ilveksen yhteistyöseura KOOVEE:ssa pelannut hyökkääjä on vapaa liittymään joukkueeseen perjantaina.

Lue lisää