Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Josba uusitulla kokoonpanolla Tampereelle

 
Josba uusitulla kokoonpanolla Tampereelle

Joensuun Josba saapuu Tampere Areenalle lauantaina Classicin vieraaksi. Perinteikäs Josba kuuluu Suomen vanhimpiin ja menestyksekkäimpiin seuroihin. Miesten edustusjoukkue on pelannut pääsarjatasolla jo 18 kautta, enemmän liigakausia on vain SSV:llä.

Alkukausi ei ole aivan sujunut joensuulaisten suunnitelmien mukaan. Maajoukkuepuolustaja Tatu Väänäsen loukkaantuminen juuri kauden kynnyksellä on näkynyt esityksissä ja Esa Jussila on jäänyt joukkueensa yksinäiseksi tähdeksi syksyn aikana. Pelin kangertelun takia Josban sarjasijoitus on tällä hetkellä play off-viivan alapuolella, vaikka potentiaalia löytyy aina mitalipeleihin asti.

Nyt joukkue on kuitenkin saanut Väänäsen jälleen takaisin kaukaloon. Mies pelasi keskiviikkona ensimmäisen ottelunsa Suomen Cupissa ja saalisti heti kaksi syöttöpistettä Josban edetessä puolivälieriin. Lisäksi joukkue on vahvistunut muutamalla alasarjoista liigaan palanneella pelaajalla. Comebackin liigatasolle ovat tehneet Sami Matikainen, Sakari Salmela sekä Juha Tanskanen.

Miten Josban uusi tuleminen lähtee käyntiin? Se nähdään lauantaina 22.10. kello 18.30 Kalevassa.

Classicin tiedotteesta / UrheiluTampere.com


Takaisin edelliselle sivulle




Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää