Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tapparan hyökkäyksessä muutoksia

 
Tapparan hyökkäyksessä muutoksia

Tappara on tehnyt hyökkäyskalustoonsa muutoksia. Espoon Bluesista kirvesrintoihin saapuu Sami Ryhänen ja toiseen suuntaan kaupassa matkaa Teemu Nurmi. Lisäksi Matti Aho jatkaa kauden loppuun Ruotsin Allsvenskanissa.

28-vuotias Ryhänen on kuluvalla kaudella ollut Bluesin kolmanneksi paras pistemies. Hän on tehnyt 43 ottelussa 10 maalia ja syöttänyt 17, tehopisteitä on yhteensä 27. SM-liigaurallaan Ryhänen on aiemmin edustanut Lukkoa ja SaiPaa. Lisäksi hän on pelannut jääkiekkoa myös Ruotsissa, Norjassa, Itävallassa ja Ranskassa. Hänen sopimuksensa Tapparan kanssa kattaa myös ensi kauden 2009-10.

Teemu Nurmi on jäänyt Tapparassa tällä kaudella pieneen rooliin. Syksyisestä nilkkavammastaan toivuttuaan Nurmi on pelannut 27 liigaottelua, joissa on tehnyt yhden maalin ja syöttänyt kolme.

Tapparaan täksi kaudeksi siirtynyt mutta pienelle peliajalle jäänyt Matti Aho jatkaa kauden loppuun Växjö Lakersissa, joka pelaa Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Aho teki Tapparassa tällä kaudella tehot 2+1 oltuaan mukana 34 ottelussa.

SM-liigan siirtoaika umpeutuu lauantaina 31. tammikuuta keskiyöllä.

Tapparan tiedotteesta / UrheiluTampere.com


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Tappara - logo

Tappara - 2008-2009 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2008-2009

Ottelut kaudella 2008-2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Vilho Heikkinen vuokrasopimuksella Forssan Palloseuraan

Vilho Heikkinen vuokrasopimuksella Forssan Palloseuraan

Tapparan maalivahti Vilho Heikkinen siirtyy lyhyellä vuokrasopimuksella Forssan Palloseuran riveihin. Pitkän kuntoutusjakson jälkeen pelikuntoon toipunut maalivahti torjuu kiekkoja vuokralla Mestiksessä 28.11. saakka.

Lue lisää
Santeri Virtanen ja Adam Rockwood Ilvekseen

Santeri Virtanen ja Adam Rockwood Ilvekseen

Ilves vahvistaa rivejään kahdella hyökkääjällä. SaiPasta Ilvekseen siirtyvän Santeri Virtasen, 21, sopimus kattaa loppukauden lisäksi kaudet 2021-2023. Ruotsalaisseura MODO Hockeystä saapuvan Adam Rockwoodin, 25, sopimus on loppukauden mittainen.

Lue lisää
Ilves vahvistaa rivejään puolustaja Anssi Salmelalla

Ilves vahvistaa rivejään puolustaja Anssi Salmelalla

Ilves on tehnyt puolustaja Anssi Salmelan, 36, kanssa sopimuksen, joka kattaa aluksi helmikuun. Kokenut ja menestynyt puolustaja liittyy Ilveksen joukkueeseen ensi viikon alussa.

Lue lisää
Maksim Matushkin Tapparan puolustukseen

Maksim Matushkin Tapparan puolustukseen

Tappara on tehnyt loppukautta koskevan pelaajasopimuksen 30-vuotiaan Maksim Matushkinin kanssa.

Lue lisää
Lukas Dostal siirtyy Anaheim Ducksin organisaatioon

Lukas Dostal siirtyy Anaheim Ducksin organisaatioon

NHL-seura Anaheim Ducks on käyttänyt Luká¹ Dostálin, 20, lainasopimukseen sisältyneen oikeutensa ja kutsunut t¹ekkimaalivahdin liittymään organisaatioonsa.

Lue lisää
Joona Koppanen lainalle Ilvekseen

Joona Koppanen lainalle Ilvekseen

NHL-seura Boston Bruinsin sopimuspelaaja Joona Koppanen, 22, palaa Ilvekseen toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella. Alkukauden Ilveksen yhteistyöseura KOOVEE:ssa pelannut hyökkääjä on vapaa liittymään joukkueeseen perjantaina.

Lue lisää