Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

KPV ja Kiisto seuraavaksi kahdesti vastaan

 
KPV ja Kiisto seuraavaksi kahdesti vastaan


Ykkösen sarjaohjelma tarjoaa tällä kaudella lyhyelle ajanjaksolle kaksi ottelua samoja joukkueita vastaan. Tampereen Pallo-Veikot kohtaa Kokkolan Palloveikot sunnuntaina Tampereella ja kolme viikkoa myöhemmin Kokkolassa. Ottelujen välissä tamperelaiset kohtaavat FC Kiiston kahdesti.

TPV tarvitsee seuraavista otteluistaan pisteitä, sillä joukkue on jäänyt sarjataulukossa huolestuttavasti putoamistaisteluun. Heinäkuun aikana joukkueen olisi tehtävä eroa putoamisviivaan.

- Kaikki nämä pelit ovat tärkeitä, päävalmentaja J-P Mäkinen näkee.

KPV on ollut vaikea vastustaja TPV:lle kahden viimeisimmän Ykkösen kauden aikana. Neljässä kohtaamisessa TPV on yltänyt kerran tasapeliin ja hävinnyt kolmesti. Kotikentällään TPV ei ole saanut pistettäkään. Vuosi sitten tästä huolehti Jussi Kemmo, joka suvereenilla näytöksellään varmisti pisteet vieraille. Tamperelaisleirissä toivotaankin, että mies syttyisi jälleen hyvään menoon entistä seuraansa vastaan.

Puolustuspään avainpelaajien loukkaantumiset ovat aiheuttaneet pientä murhetta Pallo-Veikoille viime päivinä. Suomen Cupin ottelun kentän reunalta seurannut Michal Slawuta lienee tolppien välissä jo sunnuntaina, sillä tutkimuksissa ei paljastunut mitään erityistä.

Toisin kävi sen sijaan keskikentän pohjan voimahahmon Mikko-Ville Hyyhösen kohdalla. Polven kunto osoittautui operaatiossa pahemmaksi kuin kuvat olivat näyttäneet, eikä miehen olisi lääkärin mukaan pitänyt viime aikoina pystyä pelaamaan lainkaan. Huilia tulee nyt alkuperäisen kymmenen päivän sijaan viitisen viikkoa, joten TPV joutuu tulemaan toimeen ilman Hyyhöstä elokuun puoleenväliin asti.

- Huolestuttavaa tämä on. Vielä pystymme paikkaamaan poissaolot, mutta enää ei saa pudota miehiä riveistä yhtään enempää. Sampsa (Isoaho) tulee onneksi pelikiellosta takaisin, joten saamme yhden miehen lisää, Mäkinen miettii.

TPV:n tiedotteesta / UrheiluTampere.com


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Pallo-Veikot - logo

TPV - 2009 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009

Ottelut kaudella 2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Hyökkääjä Antto Hilska ei jatka Ilveksessä

Hyökkääjä Antto Hilska ei jatka Ilveksessä

Ilves ja Antto Hilska ovat yhteisymmärryksessä purkaneet pelaajasopimuksensa, jonka alkuperäinen kesto oli kuluvan kauden loppuun.

Lue lisää
Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

FC Lahden Santeri Hostikka on valittu Veikkausliigan heinäkuun pelaajaksi. Kuukauden valmentajaksi on valittu FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas.

Lue lisää
Aleksis Lehtonen kaksivuotisella sopimuksella Ilvekseen

Aleksis Lehtonen kaksivuotisella sopimuksella Ilvekseen

Aleksis Lehtonen ja Ilves ovat allekirjoittaneet pelaajasopimuksen, joka pitää 19-vuotiaan hyökkääjän Ilveksessä kaudet 2017 ja 2018.

Lue lisää
Tatu Miettunen jatkosopimukseen Ilveksen kanssa

Tatu Miettunen jatkosopimukseen Ilveksen kanssa

Ilves-kasvatti Tatu Miettunen on solminut jatkosopimuksen Ilveksen kanssa.

Lue lisää
Teemu Penninkangas siirtyy SJK:sta Ilvekseen

Teemu Penninkangas siirtyy SJK:sta Ilvekseen

24-vuotias laitapuolustaja Teemu Penninkangas siirtyy Ilvekseen yksivuotisella pelaajasopimuksella.

Lue lisää
Waltteri Riihimäelle ja Miika Kalliomäelle sopimukseen TPV:n kanssa

Waltteri Riihimäelle ja Miika Kalliomäelle sopimukseen TPV:n kanssa

Hyökkääjä Waltteri Riihimäki siirtyy Pallo-Veikkoihin FC Jazzista.

Lue lisää