Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tärkeä ja ansaittu voitto

 
Tärkeä ja ansaittu voitto


Molemmilla joukkueilla oli paljon pelissä. Vain voitto kelpaisi, jos mieli pysyä sarjakärkien FC Espoon ja KaaPon mukana. Ilveksellä ei ollut paras mahdollinen lähtökohta otteluun sillä turhan moni pelaaja loisti poissaolollaan. Matti Jokinen poti kylkeään, samoin Juuso Ollikainen oli nivusvaivaisena pois, Sakari Putkonen pelikielossa sekä Hannu Immonen matkoilla. Lisäksi Juha Ojanperä meni samana päivänä naimisiin. Joukkue oli matkalla vain 14 pelaajan voimin ja junioreista ei apuja voitu ottaa sillä A ja B olivat yhtä aikaa Turussa pelaamassa. Yhtä kaikki, jo alkuveryttelystä näki, että kaikilla mukanaolijoilla virtaa riittää.

Otelu alkokin Ilveksen selkeässä hallinnassa. 25 minuutin kohdalla kulmapotkut olivat keltapaidoille jo 7-0. Lisäksi joukkue hukkasi neljä selkeää maalipaikkaa. Ensimmäinen paikka mennä johtoon tuli jo neljänellä minutilla, kun oma puolustaja päätti pistää pallon omaan maliin. Päällä anettu kova pusku suuntautui kuitenkin päin kotijoukkueen maalivahtia. 10 minuutin kohdalla Tuomas Niskanen oli päineen avopaikassa. Pusku kuitenkin ohi maalin. Minuutti tästä Miki Sipiläinen oli päineen maalin edessä mutta pusku suuntautui ohi jälleen. Jussi Räsänen pääsi 25 minuutin kohdalla laukaisemaan tulisesti vasemmalta mutta kiukkuinen veto meni pallon mitan ohi maalin. Loppujakso mentiin Ilveksen hallinnassa mutta maalipaikoille ei päästy. Sen sijaan EIF tuli kerran voimalla mutta Jussi Mäkelä venytti alakulmasta hienosti.

Toinen jakso ehti vanheta 10 minuuttia, kun kotijoukkueen Samuel Samaila katseli keltaista korttia toistamiseen. Tämän jälkeen kentällä oli vain yksi joukkue. Juuri ennen ulosajoa pääsi Niskanen jälleen maalin edessä päineen väliin mutta yli tällä kertaa. 60 minuutin kohdalla Sipiläinen tälläsi kovan vedon kohti maalia mutta veto kilpistyi maaliviivalla seisseeseen Marcelo Da Silvaan. Vierailija jatkoi painostustaan kunnes ansaittu johto näki päivänvalon. 70 minuutin kohdalla kohti maalia rynnännyt Jussi Kuoppala revittiin kumoon. Rike tapahtui rangaistusalueen sisällä ja pallo vietiin pilkulle. Rankkarikorttia pitävä Sipiläinen ei erehtynyt vaan pisti pallon tarkasti oikeaan alakulmaan. Tämä osuma riitti voittoon vaikka Ilveksellä oli lopussa mahdollisudet tehdä osuma lisääkin. Yliajan kolmannella minuutilla EIF pääsi vielä lähelle maalia mutta Ilveksen onneksi ohjaus suuntautui hieman ohi.

Loppunumerot mairittelevat kotijoukkuetta. Ilves oli parempi ja ansaitsi voittonsa. Hevonkorven korttitili täyttyi ja mies huilaa seuraavan pelin ensi keskiviikkona PP-70 vastaan. Toivoa sopii, että sairastupa tyhjenee myös. Immonen ja Putkonen ovat jälleen käytettävissä ja apuja täytyy toivoa myös junnuista ja TamUsta.

Veikkauksen tähdet:
1 Miki Sipiläinen, ILves
X Marcelo Da Silva, EIF
2 Christoffer Malmberg, EIF

Ilveksen sisäiset palkinnot:
Hook Kehräsaaren tulinen pelaaja: Jussi Kuoppala
Haraldin janoinen pelaaja: Jussi Mäkelä

Ilveksen kokoonpano:
Jussi Mäkelä
Petteri Poukka
Topi Mattila
Janne Salli
Juha-Pekka Torvinen
Jussi Räsänen
Toni Hevonkorpi    ('82 Matti Kauppinen)
Jussi Kuoppala
Mikko Pessi
Tuomas Niskanen ('71 Jan Kulokorpi)
Miki Sipiläinen

Muut vaihtopelaajat
Tuomas Mäkinen

Ilveksen tiedotteesta / UrheiluTampere.com


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Ilves - logo

Ilves - 2009 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009

Ottelut kaudella 2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Danila Bulgakov Ilveksen riveihin

Danila Bulgakov Ilveksen riveihin

Tampereen Ilves vahvistaa joukkueen hyökkäysosastoa U15-, U17-, U18- ja U19-nuorisomaajoukkueet läpikäyneellä Danila Bulgakovilla. 18-vuotias nuorukainen siirtyy Ilvekseen AC Oulun riveistä. Bulgakovin sopimus on mallia 2+1.

Lue lisää
Ilvekselle neljä uutta pelaajaa

Ilvekselle neljä uutta pelaajaa

Ilveksen riveihin uusina pelaajina siirtyvät Juhani Pikkarainen, Matias Kivikko Arraño ja Roope Riski. Joona Veteli puolestaan palaa Ilves-paitaan Kuopiosta.

Lue lisää
Punakone uuteen kauteen tutuissa käsissä

Punakone uuteen kauteen tutuissa käsissä

Ratkaisut Punakoneen valmennuksesta kaudelle 2024 on tehty. Nousuun huipentuneen edellisen kauden jälkeen Ash Civilin sopimus TPV:n kanssa päättyi, ja taitava valmentaja seuraa jatkossa unelmiaan muualla.

Lue lisää
Joonas Rantanen Ilveksen päävalmentajaksi

Joonas Rantanen Ilveksen päävalmentajaksi

Veikkausliigassa pelaava Tampereen Ilveksen miesten edustusjoukkue saa kaudelle 2024 uuden päävalmentajan, kun Joonas Rantanen siirtyy Tampereelle.

Lue lisää
Sylvanus Nimely vahvistamaan Ilveksen hyökkäystä

Sylvanus Nimely vahvistamaan Ilveksen hyökkäystä

22-vuotias liberialainen hyökkääjä Sylvanus Nimely on solminut Ilveksen kanssa kauden 2022 loppuun asti ulottuvan sopimuksen.

Lue lisää
Erkka Helminen sopimukseen Ilves-Kissojen kanssa

Erkka Helminen sopimukseen Ilves-Kissojen kanssa

Seitsemän vuotiaana TP-49:ssä aloittanut poika on nyt 24-vuotias mies ja omaa kokemusta viiden vuoden ajalta Ykkösestä FC Hakan matkassa.

Lue lisää