Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tiina Lehdon jatkoaikamaalilla pisteet mestareilta

 
Tiina Lehdon jatkoaikamaalilla pisteet mestareilta


Koovee avasi kauden pistetilinsä perjantaina makeimmalla mahdollisella tavalla, kun hallitseva Suomen mestari Classic kaatui paikallispelissä jatkoajalla lukemin 5-4 (1-0, 1-1, 2-3). Voittomaalin taituroi vielä viime kaudella Classicia edustanut kaksikko Tiina Lehto - Elina Mäntylä. Koko joukkueen esitys oli erinomainen, mutta voittomaalin tekijöiden lisäksi ottelun suurena sankarina esiin voidaan nostaa maalivahti Tanja Henttinen.

Otteluennakossa Kooveen valmentaja Samuel Lahtinen peräänkuulutti joukkueeltaan uhrautuvaa puolustuspeliä ja tehokkaita vastaiskuja. Kapteeni Hanna Palomäki puolestaan lupasi, että asenteesta homma ei ainakaan jää kiinni. Tuon paremmin pelin kulkua ei olisi voinutkaan kuvata!

Puolustuspeli onnistui täydellisesti

Ennakkokäsikirjoituksen mukaisesti ottelun pallollinen hallinta oli vahvasti Classicilla. Koovee puolusti kurinalaisesti ja iski terävästi, kun paikka tuli.
- Upea taistelu koko joukkueelta, jokainen pelaaja painoi huippuasenteella. Puolustuspäässä jaksettiin tehdä töitä ja peittää vetoja, valmentaja Samuel Lahtinen kiittelee.

Classic rakenteli ottelussa pitkiä hyökkäyksiä ja hyviä maalintekotilanteita, mutta joukkueen viimeistely ei tällä kertaa ollut classicmaisen kliinistä ja vierailijat tuhrivat useita loistopaikkoja ohilaukauksiin.

Kooveen puolustuspakka oli koko ottelun aktiivinen ja liikkuva, eikä tossu alkanut painaa missään vaiheessa. Peittopeli onnistui erinomaisesti ja mustelmia keräsivät uhrautuvasti etenkin Satu Sainio, Hanna Palomäki ja poikkeuksellisesti puolustajana pelannut Enni Laine. Maalivahti Tanja Henttinen jatkoi varmoja otteitaan 24 torjunnalla, ja hänet palkittiinkin ansaitusti ottelun parhaana pelaajana.

- Oli mahtavaa saada ekat pisteet Classicilta ja samalla juhlistaa omaa sadatta liigaottelua. Oma peli sujui hyvin yhtä maalia lukuun ottamatta, mutta onneksi sain nollattua sen nopeasti, Henttinen kertoo.

Omat koirat purivat puolin ja toisin

Urheiluelokuvista lainatun käsikirjoituksen mukaan laadittu ottelun maalintekijälista on varsin mielenkiintoista luettavaa. Viidestä Koovee-maalista kolmessa tekijänä oli entinen Classic-pelaaja, ja Classicin tekemistä neljästä maalista kaksi viimeisteli Kooveessa juniorivuotensa pelannut Hanna Sipiläinen ja yhden edelliset kaksi kautta Koovee-paitaa kantanut Eeva-Maria Paavola.

Kooveen parhaat paikat ja myös ottelun ajassa 60.32 päättänyt jatkoaikamaali syntyivät nopeista vastahyökkäyksistä. Maalinteossa onnistuivat Johanna Salo Piia Niemen syötöstä sekä kaksi kahden maalin tutkaparia: Minna Uotila - Hanna Palomäki ja Tiina Lehto (yläkuvassa) - Elina Mäntylä (alakuvassa).

- Erityisen ilahduttavaa oli Tiinan ja Elinan onnistumiset, kova työnteko palkittiin mitä parhaimmassa paikassa. Elina teki ensimmäisen liigamaalinsa kasvattajaseuraansa vastaan, ja Tiina varmisti voiton jatkoajalla, Lahtinen sanoo.

Yleisöön menevän dramatiikan täydensi ottelun loppu. Classic tasoitti ottelun ajassa 58.16 pelatessaan ilman maalivahtia. Vieraiden voitto-osumakin oli lähellä, kun Henna Yläsuo osui ylärimaan noin 15 sekuntia ennen loppua. Keskiviikon jatkoaikavoitto PSS:stä ei saanut kuitenkaan identtistä jatkoa perjantaina, vaan tällä kertaa äkkikuolemamaali koitui Classicin kohtaloksi. Tappio oli joukkueen ensimmäinen tällä kaudella, ja edellisen kerran Classic on hävinnyt liigapelin tammikuussa.

- Voitto oli tärkeä tietenkin pisteiden kannalta, mutta etenkin henkisesti. Nyt nähtiin, että pystymme mihin vaan, jos tahtoa löytyy. Tiesimme, että Classic on pallollisesti parempi, joten käytimme omia vahvuuksiamme. Ja paikalliskamppailu tietenkin sytytti, voittomaalin pienestä kulmasta Classic-verkkoon lapioinut Tiina Lehto kertoo.

Kooveen kausi jatkuu ensi viikonloppuna ensin vieraspelillä SB-Prota vastaan, ja sunnuntaina 18.10. kotiottelussa vieraaksi saadaan Porvoon Salibandyseura.
- Samanlaisella tahtotasolla kun jatketaan, niin pistepussi karttuu varmasti tulevaisuudessakin, valmentaja Lahtinen ennakoi tulevaa.

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere.com


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2009-2010 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää