Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Maanantai-illan trilleri

 
Maanantai-illan trilleri

Koovee peleistä ei ole tällä kaudella jännitystä puuttunut ja jännitettävää riitti myös maanantaisessa pelissä Hämeenlinna Trackersia vastaan jatkoajalle saakka.

Pelin jännittävin ja mielenkiintoisin osa alkoi vasta kuitenkin kun ottelua oli pelattu 35 minuuttia. Ensimmäinen erä näytti menevän lähinnä vastustajan tutkiskelun ja yleisen sähläämisen merkeissä. Saatiinhan ensimmäiseen erään toki kaksi maalia, yksi molemmille joukkueille, mutta siihen erän mielenkiintoiset hetket jäivätkin.

Toisen erän alku näytti etenkin Kooveen kannalta surkealta. Pelitaktiikka ja sen toteutus olivat valovuosien päästä toisistaan. Erän puolivälissä tapahtuikin jotain hyvin yllättävää, Kooveen miehistö heräsi ja otti ohjat käsiinsä. Ajassa 35.49 Koovee menikin johtoon 2-1 Ville matikaisen viimeistelemällä ja Valtteri Sainion syöttämällä maalilla. Vain hetkeä myöhemmin Sainio viimeisteli tilanteeksi 3-1.

Erätauko tuli Trackersille oikeaan paikkaan sillä hyvin liikkuvalla joukkueella alkoi näkyä ehkä pieniä väsymisen merkkejä toisen erän lopussa. Kolmanteen erään Hämeenlinnalaiset pääsivät lähtemään patterit jo paremmin ladattuna. Heti erän alkuun Trackersin Jouko Honkanen kavensi tilanteeksi 3-2. Kauaa ei kuitenkaan Trackersin ilottelu jatkunut. Ajassa 41.58 Valtteri Sainio tykitti pallon Trackersin verkkoon. Seuraava maali olikin esimerkki joukkuepelaamisesta. Muutaman täydellisen syötön jälkeen Tomi Lautanen sipaisi pallon maaliin. Maalitaululla komeili lukemina 5-2 ja Trackers päätyi ottamaan aikalisän. Aikalisä hyödynnettiin ilmeisen hyvin, sillä Trackers sai uuden vaihteen päälle. Pian lukemat olivat 5-3. Ajassa 57.04 Risto Parikka kavensi tilannetta hämeenlinnalaisten hyväksi. Mitään hätää ei Kooveelaisilla  ainakaan omasta mielestään ilmeisesti vielä tässä vaiheessa ollut, sillä peli näytti välillä melkein liiankin löysältä tilanteen huomioon ottaen. Kun Trackers pääsi pelaamaan ylivoimalla, Kooveen pelitapa antoi hämeenlinnalaisille kaikki ainekset voittoon. Trackers käyttikin tilaisuutensa hyväksi ja rankaisi Kooveeta kaksi kertaa. Erän loppuessa tilanne oli 5-5. Kooveen hölmöilyn takia peli siis jatkui jatkoajalle. Hyvin lähellä oli Trackersinkin voitto jatkoajalla mutta Kooveen Daniel Pappi ratkaisi kuitenkin voiton Kooveelle.

Jos Trackers olisi saanut rivinsä hieman paremmin kasaan, olisi voitto mennyt varmasti Hämeenlinnaan. Trackers pelasi rohkeammin ja vauhtia joukkueessa riitti enemmän kuin vastustajassaan. Ehkä joukkueen epätasaisuus toi voiton kuitenkin Tampereelle.

Ottelun jälkeen sekä Kooveen päävalmentaja Arto riihimäki että puolustaja Tomi Lautanen olivat yhtä mieltä siitä, että peli oli Kooveen hallinnassa ensimmäiset 57 minuuttia.

- Miksi näistä peleistä täytyy aina tehdä tällaisia trillereitä? Ensimmäiset 57 minuuttia hallittiin ja sitten alettiinkin löysäilee, ihmettelee Riihimäki

- Ei olla opittu pelaamaan johtoasemassa, eikö osattu sitä nytkään. Pitäisi osata rauhoittaa peliä ja koko joukkueen pitäis luottaa enemmän tekemisiinsä, pohtii puolestaan Tomi Lautanen.

Riihimäen mielestä Koovee oli kuitenkin ottelussa parempi ja antaa kiitosta erityisesti ykkösketjulle. Riihimäki nostaa esiin myös hyvin pelanneen nuoren Tapio Kinnusen, joka pelasi vain osan pelistä mutta osoitti kentällä hyvin osaamistaan.

- Koovee oli tänään parempi, jos nyt katsotaan loppulukemia. Meillä oli tänään pelaajia kuumeisena ja siksi jouduttiin muuttamaan kokoonpanoja ja se vaikutti peliin. Ei vaan saatu palloa maaliin. Niin ja täytyy kyllä sanoa, että meidän kolmoskenttä pelasi heikosti, siihen pitää saada jotain muutosta, pohtii Trackersin päävalmentaja Jani Blad häviön syitä.

Kooveen seuraava ottelu on Suomen Cupin puolivälieräottelu SSV:tä vastaan. Se pelataan 27.11 Kaukajärven Spiral-Hallilla.

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää