Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Erä karkasi Kooveelta selvään voittoon

 
Erä karkasi Kooveelta selvään voittoon

Vuoden ensimmäinen nuorten SM-sarjaottelu sujui Kooveen osalta mollivoittoisesti. Tapanilan Erä oli kotihallissaan tamperelaisia terävämpi lukemin 9-3 (2-0, 3-0, 4-3).

Aivan huonolta ei Kooveen paluu sarjapeleihin joulutauon jälkeen näyttänyt. Vaikka Erä niittasikin jo reilun minuutin jälkeen taululle ottelun avausosuman niin alku näytti tamperelaisten osalta varsin lupaavalta. Pallo liikkui ja paikkoja syntyi mukavaan tahtiin. Mistään ei tuntunut kuitenkaan uppoavan. Tamperelaisten lupaavalta näyttänyt alku alkoi vähitellen murtua, kun helsinkiläiset iskivät vielä avauserään toisen osuman ja menivät heti toisen kaksikymppisen alkuun jo 3-0 johtoon.

Erän kolmannen osuman jälkeen Kooveen kadotti peliotteensa ratkaisevasti. Toista erää mentiinkin lopulta isäntien hallinnassa. Kooveelta katosi takamatkalla maltti pelata oman pelitavan mukaan ja samalla isännät paransivat otteitaan. Kahden pelatun erän jälkeen kotijoukkue oli karannut jo ratkaisevan oloiseen 5-0 johtoon.

Isäntien mentyä ensin kolmannen erän aluksi jo 6-0 johtoon nähtiin ottelussa vielä Kooveelta pieni kirin poikanen. Tamperelaisten avausmaali laukaisi silmin nähden henkisen lukon viimeistelyn suhteen. Tommi Aholan viimeistelemän Kooveen ensimmäisen osuman jälkeen tamperelaiset löivät nopeaan tahtiin kaksi osumaa lisää. Kotijoukkue käytti kuitenkin aikalisänsä ottelussa juuri oikeaan aikaan, sillä heti sen perään Erä niittasi lopullisesti Kooveen kirin katkaiseen 7-3 osuman.  Tämän jälkeen loppu oli pelkkää kosmetiikkaa ja isännät kaunistelivat vielä lukemia kahdella lisäosumalla.

Kooveen valmennusjohto antoi ottelun päätyttyä kunnian ottelun voittajalle.
- Pelistä on helppo poimia ne seikat, miksi tänään hävittiin. Meidän hetkemme oli erityisesti ottelun alussa. Kaikki sen näkivät, että siinä oli sellaisia tekopaikkoja, joista olisi pitänyt ainakin muutama maali niitata ja pitää peli hallussa. Toisaalta 3-0 tilanteessa reagoimme liian voimakkaasti ja ihan mukavasti toiminut viisikkopelimme sekosi. Ei se peli kuitenkaan siinä vaiheessa vielä ollut mhinkään ratkennut. Kunnia kuuluu myös Erälle. Heidän maalivahtipelinsä toimi tänään meitä selkeästi paremmin kuten myös hyökkäysten päättäminen.

Vaikka Koovee lähtikin kotimatkalle lopulta ikävän suureksikin revennyt tappio niskassaan niin kentältä on pakko poimia myös muutama tamperelainen onnistuja. Kooveen kolmosketju Mikko Repo - Teemu Savola - Henri Åhman pelasi läpi pelin järkevää pallollista peliä pitäen myös oman pään puhtaana. Tämän nuoremman kaartin illasta ei jäänyt puuttumaan kuin maali tai pari.

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2009-2010 A-nuoret

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää