Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Perjantain herkkupalana paikallisottelu

 
Perjantain herkkupalana paikallisottelu

Perjantaina nähdään kauden toinen paikalliskamppailu Classicin saadessa vieraaksi KooVeen. Kiihkeää tunnelmaa ottelusta tuskin puuttu, sillä niin harvinaista herkkua paikallisottelut naisten liigassa Tampereella ovat tällä vuosituhannella olleet. Taistelu sarjapisteistä pyörähtää käyntiin siis huomenna perjantaina kello 18.20 Tampere Areenalla.

Koko syksyn loukkaantumisista ja sairasteluista kärsinyt Classic alkaa vihdoin saada sairastupaa tyhjäksi. Päävalmentaja Irina Peltolan mukaan peli ei kokoonpanomuutoksista johtuen ole vielä aivan sitä kuin sen pitäisi tässä vaiheessa kautta. Peltola pitää KooVeeta jopa ennakkosuosikkina otteluun.

- Kyllähän me altavastaajana lähdemme tähän paikallistaistoon. KooVeen olemme kahdesti kohdanneet tällä kaudella ja molemmista olemme häviäjinä poistuneet, Peltola sanoo viitaten syksyn harjoituspeliin sekä lokakuiseen jatkoaikatappioon liigassa.

- Meidän täytyy ehdottomasti parantaa omaa pallollista peliämme viime sunnuntaisesta TuuU-kohtaamisesta. Uskon, että tulossa on todella tiukka peli, oikein kunnon paikallisvääntö, hän jatkaa.

Tule perjantaina Kalevaan jännittämään miten käy ja kannusta Classic voittoon!

Classicin tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


Salibandy Club Classic - logo

Classic - 2009-2010 Naisten 2-joukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää