Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TamU hankki brassivahvistuksen

 
TamU hankki brassivahvistuksen

Brasilialainen William de Mattia eli tuttavallisemmin Dema siirtyy Ykkösen PoPasta loppukaudeksi Tampere Unitediin.

Dema on taitava brassipelaaja, joka pystyy pelaamaan sekä keskikentällä että puolustuksessa. Viime kaudeksi Poriin tullut 26-vuotias pelaaja hurmasi kesän aikana porilaisyleisön ja nousi PoPa-fanien suureksi suosikiksi. Hänet myös valittiin Satakunnan piirin parhaaksi pelaajaksi. Dema pelasi Ykkösessä 24 ottelua ja viimeisteli niissä 6 maalia.

179-senttinen ja 72-kiloinen de Mattia on nopea ja monipuolinen pelaaja, jota innokkaimmat ovat kuvanneet parhaaksi Suomessa koskaan pelanneeksi brasilialaiseksi. Eurooppalaisista pääsarjoista Demalla on ennestään kokemusta muutaman vuoden takaa Kreikasta.

Myös italialaiset sukujuuret omaavan Deman hankinta tuli ajankohtaiseksi, kun TamU:n sairaslista alkoi jälleen kerran uhkaavasti pidentyä. Toissa syksynä sääri- ja pohjeluunsa katkaissut Toni Järvinen ei ole kuntoutunut odotetussa aikataulussa ja Jari Nikkilältä murtui sääriluu pari viikkoa sitten. Aapo Lappalainen pääsee vasta kuun lopussa aloittamaan palloharjoitukset uransa toisen polven ristisideleikkauksen jälkeen ja Sakari Saarisen jalkavamma voi pitää miehen sivussa pahimmassa tapauksessa muutaman kuukauden.

Dema on tällä hetkellä Brasiliassa. Hän liittyy TamU-miehistöön huhtikuun alkupuolella, kun sarjat miehen kotimaassa on saatu päätökseen.

Tampere Unitedin päävalmentaja Ari Hjelm toivottaa 26-vuotiaan William De Mattian tervetulleeksi miehistöönsä.

­ Olemme olleet koko ajan hereillä ja etsineet puuttuvaa palasta keskikentälle. Uusien loukkaantumisten jälkeen tarvitsemme lisävoimia myös puolustukseen. Dema on monipuolinen pelaaja ja pystyy tarvittaessa kumpaankin rooliin. Olen kiitollinen seurajohdolle, joka reagoi nopeasti tilanteeseemme ja näytti vihreää valoa tälle asialle, Hjelm sanoo.

TamU:n tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


Tampere United - logo

TamU - 2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010

Ottelut kaudella 2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Dema(William de Mattia)

Dema (William de Mattia)

28.4.1983 Santa Catarina, Brasilia
Tiedot


Danila Bulgakov Ilveksen riveihin

Danila Bulgakov Ilveksen riveihin

Tampereen Ilves vahvistaa joukkueen hyökkäysosastoa U15-, U17-, U18- ja U19-nuorisomaajoukkueet läpikäyneellä Danila Bulgakovilla. 18-vuotias nuorukainen siirtyy Ilvekseen AC Oulun riveistä. Bulgakovin sopimus on mallia 2+1.

Lue lisää
Ilvekselle neljä uutta pelaajaa

Ilvekselle neljä uutta pelaajaa

Ilveksen riveihin uusina pelaajina siirtyvät Juhani Pikkarainen, Matias Kivikko Arraño ja Roope Riski. Joona Veteli puolestaan palaa Ilves-paitaan Kuopiosta.

Lue lisää
Punakone uuteen kauteen tutuissa käsissä

Punakone uuteen kauteen tutuissa käsissä

Ratkaisut Punakoneen valmennuksesta kaudelle 2024 on tehty. Nousuun huipentuneen edellisen kauden jälkeen Ash Civilin sopimus TPV:n kanssa päättyi, ja taitava valmentaja seuraa jatkossa unelmiaan muualla.

Lue lisää
Joonas Rantanen Ilveksen päävalmentajaksi

Joonas Rantanen Ilveksen päävalmentajaksi

Veikkausliigassa pelaava Tampereen Ilveksen miesten edustusjoukkue saa kaudelle 2024 uuden päävalmentajan, kun Joonas Rantanen siirtyy Tampereelle.

Lue lisää
Sylvanus Nimely vahvistamaan Ilveksen hyökkäystä

Sylvanus Nimely vahvistamaan Ilveksen hyökkäystä

22-vuotias liberialainen hyökkääjä Sylvanus Nimely on solminut Ilveksen kanssa kauden 2022 loppuun asti ulottuvan sopimuksen.

Lue lisää
Erkka Helminen sopimukseen Ilves-Kissojen kanssa

Erkka Helminen sopimukseen Ilves-Kissojen kanssa

Seitsemän vuotiaana TP-49:ssä aloittanut poika on nyt 24-vuotias mies ja omaa kokemusta viiden vuoden ajalta Ykkösestä FC Hakan matkassa.

Lue lisää