Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Aikainen ulosajo pilasi TPV:n sarja-avauksen

 
Aikainen ulosajo pilasi TPV:n sarja-avauksen

Tampereen Pallo-Veikkojen sarjakausi alkoi turhauttavasti Helsingissä. TPV joutui tappiolle ja miehen alivoimalle jo vartin pelin jälkeen ja Klubi 04 vei lopulta voiton 3-0.

Ottelun ratkaisu nähtiin 17. minuutilla. Kotijoukkueen pelaaja pääsi karkaamaan maalipaikkaan. Sampsa Isoaho rikkoi, ja seurauksena Klubille tuomittiin rangaistuspotku ja Isoaho ajettiin ulos maalintekopaikan riistämisen vuoksi.

Tamperelaisia tilanne harmitti erityisesti siksi, että he näkivät Klubin pelaajan lähteneen karkumatkalle paitsioasemasta.

Kun David Ramandingaye sijoitti pilkulta Klubi 04:n johtoon, oli TPV:lla edessään tuskainen iltapuhde miehen vajaalla. Tehtävä oli liian iso, eikä voittajasta ollut epäselvyyttä missään vaiheessa.

- Meillä oli peliin hyvä lataus, jätkät olivat valmiita taistoon, mutta sitten tällainen katastrofi. Kyllä se pilasi suunnitelmat kokonaan, harmitteli TPV-luotsi Mourad Seddiki.

Klubi 04 lisäsi tuskaa, kun se käytti ylivoimansa hyväkseen ensimmäisellä jaksolla ja teki kaksi osumaa lisää. Jarno Parikka puski takanurkkaan Duarte Tammilehdon antamasta kulmapotkusta ja Alex Ring iski vielä ennen taukoa läpiajosta.

- 3-0 -tilanteessa mentiin koppiin ja sieltä tultiin taistellen takaisin. Kaikesta huolimatta jätkät jaksoivat painaa, eikä masennuttu. Joukkuehenki on meillä hyvä ja tästä pitää vain mennä eteenpäin, Seddiki suuntasi katseita jo kohti jatkoa.

Klubi 04
1 Karike Tomas
4 Koskimäki Matias
5 Moren Valtteri
6 Ring Alexander
7 Alho Nikolai (74' 16 Rantanen Juuso)
10 Tammilehto Duarte
11 Ramandingaye David
15 Lehtinen Henri
17 Parikka Jarno (74' 14 Kibona Zakaria)
19 Westö Johannes (83' 21 Gerxhaliu Fisnik)
20 Sumusalo Mikko

TPV
1 Kiljunen Aapo
2 Isoaho Sampsa (17' ulosajo)
3 Juura Iikka
6 Budko Aleksei
7 Ollikainen Juuso (83' 18 Formulahti Teemu)
8 Lindberg Arto
9 Rönkkö Jaakko
10 Korhonen Aku
14 Kankala Kalle
16 Tuovinen Juuso (86' 11 Järviö Alessandro)
21 Kemmo Jussi (65' 19 Palsa Jami)

Yleisö
362

Veikkauspörssi
3 Ramandingaye David, Klubi 04
2 Sumusalo Mikko, Klubi 04
1 Moren Valtteri, Klubi 04

TPV:n tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Pallo-Veikot - logo

TPV - 2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010

Ottelut kaudella 2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Danila Bulgakov Ilveksen riveihin

Danila Bulgakov Ilveksen riveihin

Tampereen Ilves vahvistaa joukkueen hyökkäysosastoa U15-, U17-, U18- ja U19-nuorisomaajoukkueet läpikäyneellä Danila Bulgakovilla. 18-vuotias nuorukainen siirtyy Ilvekseen AC Oulun riveistä. Bulgakovin sopimus on mallia 2+1.

Lue lisää
Ilvekselle neljä uutta pelaajaa

Ilvekselle neljä uutta pelaajaa

Ilveksen riveihin uusina pelaajina siirtyvät Juhani Pikkarainen, Matias Kivikko Arraño ja Roope Riski. Joona Veteli puolestaan palaa Ilves-paitaan Kuopiosta.

Lue lisää
Punakone uuteen kauteen tutuissa käsissä

Punakone uuteen kauteen tutuissa käsissä

Ratkaisut Punakoneen valmennuksesta kaudelle 2024 on tehty. Nousuun huipentuneen edellisen kauden jälkeen Ash Civilin sopimus TPV:n kanssa päättyi, ja taitava valmentaja seuraa jatkossa unelmiaan muualla.

Lue lisää
Joonas Rantanen Ilveksen päävalmentajaksi

Joonas Rantanen Ilveksen päävalmentajaksi

Veikkausliigassa pelaava Tampereen Ilveksen miesten edustusjoukkue saa kaudelle 2024 uuden päävalmentajan, kun Joonas Rantanen siirtyy Tampereelle.

Lue lisää
Sylvanus Nimely vahvistamaan Ilveksen hyökkäystä

Sylvanus Nimely vahvistamaan Ilveksen hyökkäystä

22-vuotias liberialainen hyökkääjä Sylvanus Nimely on solminut Ilveksen kanssa kauden 2022 loppuun asti ulottuvan sopimuksen.

Lue lisää
Erkka Helminen sopimukseen Ilves-Kissojen kanssa

Erkka Helminen sopimukseen Ilves-Kissojen kanssa

Seitsemän vuotiaana TP-49:ssä aloittanut poika on nyt 24-vuotias mies ja omaa kokemusta viiden vuoden ajalta Ykkösestä FC Hakan matkassa.

Lue lisää