Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Ilves murskasi LoPan kärkikamppailussa

 
Ilves murskasi LoPan kärkikamppailussa

Tätä päivää oli odotettu, kun Ilves palasi vihdoinkin Tammelaan yli kuukauden tauon jälkeen. Vastaan asettui yksi lohko ennakkosuosikeista, kun LoPa Lohjalta saapui Tampereelle. Voitolla Ilves karkaisi LoPasta viiden pisteen päähän. Tosin GrIFK on Ilveksen kanssa tasapisteissä.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja Ilveksen hallinnassa. Ensimmäisen maalin tekaisi kuitenkin LoPa 11 minuutin jälkeen. Pallo ajautui Elbasan Kabashille 16 rajan tuntumaan, josta tarkka kuti löysi tiensä maalin oikeaan ylänurkkaan aivan ristikon alle. Ilveksen maalissa jälleen hyvän ottelun pelannut Juha Ojanperä sai hieman näppejä väliin mutta ei riittävästi. Aikaa ehti vanheta vajaa minuutti, kun ottelun toinen osuma syntyi Matti Jokisen toimesta. Loisto-ottelun pelannut Jan Kulokorpi keskitti vasemmalta ja Jokinen puski tyhjiin. 16 minuutin kohdalla tapahtui Ilves päädyssä. Pallo keskitettiin LoPan toimesta maalille, jossa se kimposi Olli Vakkalan käteen. Tuomarilla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin viedä pallo pilkulle. Daut Kuqi tälläsi voimalla oikeaan alakulmaan mutta rankkarispesialisti Ojanperä torjui hienosti. Tämän jälkeen Ilves sai otteen haltuun ja johto-osumakin nähtiin viisi minuuttia ennen taukovihellystä. TamUsta lainalla ollut Johannes Mononen niittasi Janne Rossin kulmasta päällä pallon varmasti sisään. Taukomehuille ansaitusti siis 2-1 Ilves-johdossa.

Toiselle jaksolle marssi päättäväinen Ilves. Saatua johtoa ei haluttu menettää vaan tarkoitus oli lisätä vielä hieman kierroksia. Näin tehtiinkin ja ajassa 52 minuuttia Jokinen tekaisi illan toisen maalinsa. Rossin keskitys löysi boxin sisässä Monosen, joka jatkoi pallon päällään Jokiselle. Masa tuikkasi pallon ruuhkasta sisään. Muutaman varoituksen, vaihdon, LoPan valmentajan ulosajon ja läheltä piti tilanteen jälkeen Ilves ratkaisi lopullisesti ottelun itselleen. Kukas muukaan kuin illan komeetta Jokinen teki hattutempun LoPan puolustajan avustuksella. LoPan pakki lähti syöttämään alaspäin omalle maalivahdille mutta syöttö jäi torsoksi ja Jokinen pääsi sivaltamaan pallon varmasti verkon perukoille. Viimeisen maalin teki Miki Sipiläinen vapaapotkusta. Mikin vapari lähti 16 rajamailta vasemmalta. Hipaisu muuriin ja pallo tarkasti tolpan juureen. Enempää maaleja ei enää nähty ja näin ollen Ilves otti ansaitut kolme pistettä.

Ilveksen yhden kotipelin kimara ei saa jatkoa kuin vasta 3.7. Pienen tauon jälkeen Ilves matkaa P-Iirojen vieraaksi ke 30.6. Rauma huonoine tekonurmineen on ollut aina paha paikka Ilvekselle, joka saakin nöyrästi lähteä liikkeelle. Nyt kuitenkin huilataan ansaitusti ja nautitaan hetki tärkeistä pisteistä.

Ilveksen tiedotteesta / UrheiluTampere 


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Ilves - logo

Ilves - 2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010

Ottelut kaudella 2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Danila Bulgakov Ilveksen riveihin

Danila Bulgakov Ilveksen riveihin

Tampereen Ilves vahvistaa joukkueen hyökkäysosastoa U15-, U17-, U18- ja U19-nuorisomaajoukkueet läpikäyneellä Danila Bulgakovilla. 18-vuotias nuorukainen siirtyy Ilvekseen AC Oulun riveistä. Bulgakovin sopimus on mallia 2+1.

Lue lisää
Ilvekselle neljä uutta pelaajaa

Ilvekselle neljä uutta pelaajaa

Ilveksen riveihin uusina pelaajina siirtyvät Juhani Pikkarainen, Matias Kivikko Arraño ja Roope Riski. Joona Veteli puolestaan palaa Ilves-paitaan Kuopiosta.

Lue lisää
Punakone uuteen kauteen tutuissa käsissä

Punakone uuteen kauteen tutuissa käsissä

Ratkaisut Punakoneen valmennuksesta kaudelle 2024 on tehty. Nousuun huipentuneen edellisen kauden jälkeen Ash Civilin sopimus TPV:n kanssa päättyi, ja taitava valmentaja seuraa jatkossa unelmiaan muualla.

Lue lisää
Joonas Rantanen Ilveksen päävalmentajaksi

Joonas Rantanen Ilveksen päävalmentajaksi

Veikkausliigassa pelaava Tampereen Ilveksen miesten edustusjoukkue saa kaudelle 2024 uuden päävalmentajan, kun Joonas Rantanen siirtyy Tampereelle.

Lue lisää
Sylvanus Nimely vahvistamaan Ilveksen hyökkäystä

Sylvanus Nimely vahvistamaan Ilveksen hyökkäystä

22-vuotias liberialainen hyökkääjä Sylvanus Nimely on solminut Ilveksen kanssa kauden 2022 loppuun asti ulottuvan sopimuksen.

Lue lisää
Erkka Helminen sopimukseen Ilves-Kissojen kanssa

Erkka Helminen sopimukseen Ilves-Kissojen kanssa

Seitsemän vuotiaana TP-49:ssä aloittanut poika on nyt 24-vuotias mies ja omaa kokemusta viiden vuoden ajalta Ykkösestä FC Hakan matkassa.

Lue lisää