Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Antti Pohja päättää uransa tähän kauteen

 
Antti Pohja päättää uransa tähän kauteen

Tampere Unitedin Antti Pohja, 33, lopettaa liigauransa tähän kauteen. Yli 300 liigaottelua pelannut Pohja on kahden viime kauden aikana kärsinyt välilevyvammasta, joka on pitänyt hänet pääosin katsomon puolella.

Pohja debytoi Veikkausliigassa kaudella 1994 FC Kuusysin paidassa. Ensimmäisen liigamaalinsa hän iski jo muutamaa viikkoa myöhemmin Ilveksen verkkoon. Kaikkiaan Pohja on nyt pelannut 302 liigaottelua ja viimeistellyt niissä 87 liigamaalia.

Antti Pohja on edustanut liigassa kaikkiaan kahdeksaa eri seuraa ­ Kuusysiä, MyPaa, FinnPaa, Jokereita, TPV:a, VPS:aa, HJK:ia ja Tampere Unitedia. Hän on voittanut urallaan kaksi kultaa, kolme hopeaa ja kaksi pronssia sekä kolme kertaa Suomen cupin. Veikkausliigan maalikuninkuuden Pohja voitti kaudella 2004 viimeisteltyään 16 maalia. Samana vuonna hänet valittiin myös Vuoden liigapelaajaksi.

Suomen ulkopuolella Pohja on pelannut Ruotsissa Hammarbyssä ja Liechtensteinissa Vaduz FC:ssä. A-maaotteluita Pohjalla on tilillään 23. Lisäksi hän on pelannut 21 nuorten ja 17 poikien maaottelua.

Parhaat ja menestyksekkäimmät vuotensa Pohja on pelannut Tampere Unitedissa.

­ Täällä on ollut hyvä olla ja pelata, mistä ansio kuuluu suurelta osin paitsi päävalmentaja Ari Hjelmille myös pitkäaikaisille pelikavereille, kuten Mikko Kavénille, Sakari Saariselle, Jari Niemelle, Antti Ojanperälle ja kumppaneille. Suomessa paras menestys on tullut TamU:ssa, Pohja toteaa.

Kahden loukkaantumisten vuoksi rikkinäisen kauden jälkeen päätös uran päättämisestä syntyi lopulta helposti.

­ Pari vuotta sitä on tässä ehtinyt miettiä ja aika kauan se on jo ollut itselleni selvää. Sain opinnot päätökseen ja nyt on tullut aika katsastaa työelämää jalkapallokenttien ulkopuolella, joten nyt on luonnollinen vaihe ripustaa kengät naulaan.

Mestaruuksien, voittojen ja menestyksen rinnalla Pohja nostaa muistojensa joukkoon sen arkisen työn, jota yhdessä joukkueen kanssa on saanut tehdä.

­ Voitot ja mestaruudet ovat maukkaita, mutta nautinnollista on ollut ennen kaikkea matkanteko: yleistunne siitä arkisesta aherruksesta, jota päivittäin kentillä ja saleissa on vuosien mittaan tehty, Pohja kuvailee.

Veikkausliigaa on jäljellä vielä kuusi sarjakierrosta, ja hyvin todennäköistä on, ettei Pohjaa enää niissä otteluissa kentän puolella nähdä.

­ Onhan noita pelejä jo riittävästi takana. Tämä on ollut hienoa aikaa, mutta nyt odottavat uudet haasteet.

Tampere United kiittää Antti Pohjaa kuusi kautta kestäneestä hienosta yhteistyöstä ja niistä monista nautinnollisista jalkapallohetkistä, joita hän on ollut tarjoamassa suomalaisille ja tamperelaisille jalkapallon ystäville.

Tampere Unitedin tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


Tampere United - logo

TamU - 2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010

Ottelut kaudella 2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Antti Pohja

11.1.1977 Lahti
Tiedot


Laitapuolustaja Tuomas Rannankari liittyy Ilveksen joukkueeseen

Laitapuolustaja Tuomas Rannankari liittyy Ilveksen joukkueeseen

26-vuotias Tuomas Rannankari on Suomessa edustanut kasvattajaseuraansa Kuopion Palloseuraa.

Lue lisää
Hyökkääjä Antto Hilska ei jatka Ilveksessä

Hyökkääjä Antto Hilska ei jatka Ilveksessä

Ilves ja Antto Hilska ovat yhteisymmärryksessä purkaneet pelaajasopimuksensa, jonka alkuperäinen kesto oli kuluvan kauden loppuun.

Lue lisää
Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

FC Lahden Santeri Hostikka on valittu Veikkausliigan heinäkuun pelaajaksi. Kuukauden valmentajaksi on valittu FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas.

Lue lisää
Aleksis Lehtonen kaksivuotisella sopimuksella Ilvekseen

Aleksis Lehtonen kaksivuotisella sopimuksella Ilvekseen

Aleksis Lehtonen ja Ilves ovat allekirjoittaneet pelaajasopimuksen, joka pitää 19-vuotiaan hyökkääjän Ilveksessä kaudet 2017 ja 2018.

Lue lisää
Tatu Miettunen jatkosopimukseen Ilveksen kanssa

Tatu Miettunen jatkosopimukseen Ilveksen kanssa

Ilves-kasvatti Tatu Miettunen on solminut jatkosopimuksen Ilveksen kanssa.

Lue lisää
Teemu Penninkangas siirtyy SJK:sta Ilvekseen

Teemu Penninkangas siirtyy SJK:sta Ilvekseen

24-vuotias laitapuolustaja Teemu Penninkangas siirtyy Ilvekseen yksivuotisella pelaajasopimuksella.

Lue lisää