Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TPV:n eväät eivät riittäneet KPV:n kaatoon

 
TPV:n eväät eivät riittäneet KPV:n kaatoon

KPV osoittautui jälleen liian kovaksi vastukseksi TPV:lle maalein 3-1. Tamperelaiset ovat taas putoamisviivan väärällä puolella.

TPV joutui lähtemään Kokkolaan melko siipirikkoisena. Avauksen miehistä Jarno Eränen, Jarkko Vesapuisto ja Arto Lindberg olivat pelikiellossa sekä Antto Hilska maajoukkuetehtävissä. Tilannetta helpottivat vähän TamUsta mukaan saadut Johannes Mononen sekä Juha Pirinen.

Ottelun alku oli molemminpuolista hakemista. KPV:llä oli kaksi puolittaista paikkaa, jotka TPV:n maalia vartioinut Aapo Kiljunen hoiti mallikkaasti.

Noin 25 minuutin kohdalla TPV sai ensimmäisen maalipaikkansa, kun pallo ajautui Matias Sallilalle, mutta kuten monesti aiemminkin, veto oli hyvä mutta suuntautui kohti maalivahtia.

Avausmaali tuli 35. minuutilla. KPV:n Tarmo Koivuranta keskitti, Irakli Sirbiladze neppasi pallon Aki Sipilälle, jonka pusku oli jäädä vajaaksi, mutta TPV puolustuksen nukkuessa Kim Palosaari pääsi maaliviivan läheltä tökkäämään pallon sisään. Näin puoliajalle mentiin kotijoukkueen johtaessa 1-0.

Joukkuetta koitettiin herätellä vaihtamalla Matias Sallila Tommi Rasinmäkeen. Toinen puoliaika oli edelleen hiukan hakemista ja TPV:n tilanteet pysähtyivät jo kotijoukkueen puolustuslinjaan.

KPV pystyi luomaan tilanteita enemmän. Kädet nousivat jälleen pystyyn maalin merkiksi 52. minuutilla, kun Janne Hosio keskitti vasemmalta ja maalin eteen unohdettu Sirbiladze puski kotijoukkueen toisen maalin.

KPV:n kolmas maali nähtiin 64. minuutilla. Aki Sipilä viimeisteli Sirbiladzen syötöstä.

TPV:n kavennus tuli kolme minuuttia myöhemmin. Jaakko Rönkkö keskitti vasemmalta ja Janne Hosio ohjasi pallon omaan maaliin.

Sallilan tilalle vaihdettu Tommi Rasinmäki ei saanut irti itsestään oikealla laidalla tarpeeksi ja tilalle vaihdettiin Kalle Kankala. Kalle toi heti virtaa lisää ja nyt hyökkäyksetkin alkoivat purra.

TPV sai vielä pari tilannetta Juuso Tuovisen ja Juuso Ollikaisen esitöistä. Tuovinen nousi vasemmalta ja keskitti lähes päätyviivalta maalivahdin ohi, mutta paikalla ei ole yhtään TPV-peluria. Lopussa myös Jussi Kemmo sai hyvän maalintekopaikan Ollikaisen syötöstä, mutta veto jäi hiukan löysäksi.

Tälläkin kertaa pisteet jäivät Kokkolaan. TPV:n taistelu sarjapaikasta jatkuu Tammelassa ensi lauantaina. Silloin vieraaksi saapuu kovaan vireeseen päässyt FC Viikingit.

TPV:n tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Pallo-Veikot - logo

TPV - 2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010

Ottelut kaudella 2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Danila Bulgakov Ilveksen riveihin

Danila Bulgakov Ilveksen riveihin

Tampereen Ilves vahvistaa joukkueen hyökkäysosastoa U15-, U17-, U18- ja U19-nuorisomaajoukkueet läpikäyneellä Danila Bulgakovilla. 18-vuotias nuorukainen siirtyy Ilvekseen AC Oulun riveistä. Bulgakovin sopimus on mallia 2+1.

Lue lisää
Ilvekselle neljä uutta pelaajaa

Ilvekselle neljä uutta pelaajaa

Ilveksen riveihin uusina pelaajina siirtyvät Juhani Pikkarainen, Matias Kivikko Arraño ja Roope Riski. Joona Veteli puolestaan palaa Ilves-paitaan Kuopiosta.

Lue lisää
Punakone uuteen kauteen tutuissa käsissä

Punakone uuteen kauteen tutuissa käsissä

Ratkaisut Punakoneen valmennuksesta kaudelle 2024 on tehty. Nousuun huipentuneen edellisen kauden jälkeen Ash Civilin sopimus TPV:n kanssa päättyi, ja taitava valmentaja seuraa jatkossa unelmiaan muualla.

Lue lisää
Joonas Rantanen Ilveksen päävalmentajaksi

Joonas Rantanen Ilveksen päävalmentajaksi

Veikkausliigassa pelaava Tampereen Ilveksen miesten edustusjoukkue saa kaudelle 2024 uuden päävalmentajan, kun Joonas Rantanen siirtyy Tampereelle.

Lue lisää
Sylvanus Nimely vahvistamaan Ilveksen hyökkäystä

Sylvanus Nimely vahvistamaan Ilveksen hyökkäystä

22-vuotias liberialainen hyökkääjä Sylvanus Nimely on solminut Ilveksen kanssa kauden 2022 loppuun asti ulottuvan sopimuksen.

Lue lisää
Erkka Helminen sopimukseen Ilves-Kissojen kanssa

Erkka Helminen sopimukseen Ilves-Kissojen kanssa

Seitsemän vuotiaana TP-49:ssä aloittanut poika on nyt 24-vuotias mies ja omaa kokemusta viiden vuoden ajalta Ykkösestä FC Hakan matkassa.

Lue lisää