Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Naiset cupiin takit tiukasti napitettuna

 
Naiset cupiin takit tiukasti napitettuna

Naisten edustus aloittaa Suomen Cupin sunnuntaina ottelulla 1-divisioonan AFC:tä vastaan. Raholan liikuntakeskuksessa nähdään kaksi varmasti sisuuntunutta joukkuetta, sillä AFC aloitti divarin kahdella selvällä tappiolla, eikä Kooveenkaan viikonlopusta jäänyt kerrottavaa jälkipolville. AFC:n vahvuutena pidetään maalivahtipeliä sekä altavastaajan asemaa, mutta vahvempi pelaajamateriaali tekee kotijoukkueesta ennakkosuosikin. Voittaja raivaa tiensä kahdeksan parhaan joukkoon.

AFC sijoittui cupin toisella kierroksella lohkossaan toiseksi. Pisteet tasattiin sekä NiceBandya että Hatsinaa vastaan. Liigajoukkueet Koovee, Erä III, Indians, NST, PSS, SB-Pro, SB Vantaa ja Tiikerit aloittavat tiensä kolmannelta kierrokselta. Kooveen naisten päävalmentaja Jani Perkonmäki muistuttaa asenteen tärkeydestä.
- Vastustajalla on vain voitettavaa, joten takin napit täytyy pitää kiinni ylhäältä asti. Tällaiset ottelut täytyy ottaa nöyränä vastaan, mutta tosiasia on, että nämä pelit pitää myös voittaa.

47 torjunnan iltapäivä?

Sunnuntain ottelussa on monta mielenkiintoista kysymystä. AFC:n avausottelussa Seinäjoella Anna-Maria Koskinen torjui huikeat 47 kertaa - jatkuuko sama meno Tampereella? Divarin ja cupin otteluissa joukkueella on ollut mukana kymmenkunta kenttäpelaajaa. Kuinka monta eksyy Tampereelle saakka, ja kuinka pitkään jalka sillä pelaajistolla nousee?

Kooveen valmennus puolestaan ei voi katsella kovin tyytyväisenä viime viikonlopun antia, joten koostumukset menevät varmasti uuteen uskoon. Millaisia kentällisiä nähdään ja miten kemiat osuvat niissä yksiin? Ja sokerina pohjalla vielä Raholan uusi peliareena, jolle tamperelaisetkaan eivät ole vielä kertaakaan astuneet.
- Ajoitus ottelulle on loistava. Tarkoitus on pelata iloista peliä ja saada paljon onnistumisia myös liigaa silmällä pitäen. Myös Raholan uusi areena kiinnostaa nähdä, Jani Perkonmäki sanoo.

AFC:stä siirtynyt Rousku:
Koovee on sisuuntunut

Se on ainakin varmaa, että kentällä paljon turkulaisia. Vaikka AFC:n vaihtopenkille mahtuisi useampikin pelaaja, täydentää Koovee turkulaisten kiintiön. Kumman joukkueen turkulaiset ovat siis kovemmassa vedossa? Milla Ranne, Reetta Käpylä ja Jonna Rousku kohtaavat myös entisiä pelikavereitaan TPS:stä. Rouskulla vastassa on vieläpä viime kauden joukkue.
- Vaikka sinne on tullut uusia nuoria pelaaja, niin on myös niitä kokeneita konkareita. Kaikkia pelaajia pitää varoa, mutta ainakin Kourin ja Hotin maalivainu tulee näin äkkiseltään mieleen. Mutta tuskin meille mitään kamppailua tepsiläisten kesken tulee, Rousku naurahtaa.

Jonna Rousku  teki viime kaudella joka kolmannen AFC:n maalin. Liigassa kausi ei ole lähtenyt käyntiin pelaajan itsensä odottamalla tavalla, mutta luottamus onnistumisiin jatkossa on kova. Ottelua viime kauden joukkuetta vastaan Rousku pitää jännittävänä, mutta hauskana ajatuksena.
- On kiva nähdä, miten isot pelaajamuutokset ovat vaikuttaneet joukkueeseen. AFC osaa yllättää, ja maalivahtipeli on vahvuus.
Naisten edustuksen Rousku lupaa antavan taatusti kaikkensa voiton eteen.
- Turkulaiset saavat vastaansa viikonlopusta ehkä hieman sisuuntuneen joukkueen. Hyvällä fiiliksellä varmasti lähdemme peliin.

Suomen Cupin kolmannen kierroksen ottelu N1 - AFC
Raholan liikuntakeskuksessa sunnuntaina kello 15.45

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2010-2011 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää