Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kooveella kahden kotiottelun viikonloppu

 
Kooveella kahden kotiottelun viikonloppu

Koovee pelaa tulevana viikonloppuna kaksi kotiottelua. Perjantaina joukkue kohtaa paikallisvastustaja Nokian Pyryn. Sunnuntaina Hakametsä 2:een saapuu VG-62 Naantalista.

Suomi-sarjan alkulohko 2:ssa on jäljellä kolme kierrosta. Koovee on tällä hetkellä sijalla 3. Alkulohkon neljä parasta jatkaa marraskuun puolivälissä alkavaan ylempään loppusarjaan.

Kooveen tavoitteena kuusi sarjapistettä - Perjantaina vapaa sisäänpääsy

Koovee hakee kummastakin ottelusta täyttä pistepottia. Pyryä vastaan tamperelaiset tavoittelevat voiton lisäksi hyvitystä Nokialla kärsimälleen tappiolle.

Sunnuntainen VG-ottelu toimii puolestaan erinomaisena kenraalina marraskuun puolivälissä alkavaan ylempään loppusarjaan, jonne sekä Koovee että VG-62 ovat matkalla.

Kooveen yhteistyökumppani Fin-LAN tarjoaa yleisölle vapaan sisäänpääsyn perjantaiseen paikallispeliin Nokian Pyryä vastaan.

Pe 29.10. KOOVEE – Nokian Pyry klo 19 Hakametsä 2
Su 31.10. KOOVEE – VG-62 klo 19 Hakametsä 2


Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Tapparalle kaksi uutta pelaajasopimusta

Tapparalle kaksi uutta pelaajasopimusta

Tapparan tulevien kausien sopimuspelaajien listaan lisätään tänään kaksi nimeä: hyökkääjät Kristian Kuusela ja Jarno Kärki.

Lue lisää
Brett Bulmer ei jatka Ilveksessä

Brett Bulmer ei jatka Ilveksessä

Ilves ja kanadalaishyökkääjä Brett Bulmer ovat yhteisymmärryksessä purkaneet sopimuksensa loppukauden osalta.

Lue lisää
Michael Keränen palaa Ilvekseen

Michael Keränen palaa Ilvekseen

Ilves on tehnyt sopimuksen Michael Keräsen kanssa. 26-vuotiaan hyökkääjän sopimus on loppukauden mittainen ja sisältää option kaudesta 2017-18.

Lue lisää
Kanadalaishyökkääjä Brett Bulmer Ilvekseen

Kanadalaishyökkääjä Brett Bulmer Ilvekseen

Ilves on tehnyt sopimuksen 24-vuotiaan kanadalaishyökkääjä Brett Bulmerin kanssa. Seitsemäntoista NHL-ottelua pelanneen hyökkääjän sopimus on loppukauden mittainen.

Lue lisää
Nuorten maailmanmestari Repo Tapparaan

Nuorten maailmanmestari Repo Tapparaan

Tappara on hankkinut Pelicansista 20-vuotiaan hyökkääjän Sebastian Revon. Repo siirtyy kirvesrintoihin sopimuksella, joka ulottuu kauden 2018-19 loppuun.

Lue lisää
Ilveksen Jyri Niemi sivussa loppukauden

Ilveksen Jyri Niemi sivussa loppukauden

Ilves-puolustaja Jyri Niemi loukkaantui KooKoo-Ilves-ottelussa.

Lue lisää