Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Naiset kärsivät viime hetken tappion NST:lle

 
Naiset kärsivät viime hetken tappion NST:lle

Ensi alkuun tappio NST:lle saattaa harmittaa, mutta suoritus oli joka tapauksessa hyvä. Tappiota voi kutsua jopa torjuntavoitoksi, sillä Koovee ei ole koskaan aikaisemmin pelannut NST:tä vastaan yhtä tasaväkisesti. Nyt NST vei Lappeenrannassa pisteet lukemin 3-2 (1-0, 0-1, 2-1). Avauserää vei kotijoukkue, mutta kahdessa jälkimmäisessä peli aaltoili päästä päähän. Tamperelaiset eivät missään vaiheessa johtaneet ottelua, mutta NST:n voittomaali syntyi maalinedustan vapaalyönnistä vasta neljä minuuttia ennen päätössummeria. Loppusuoralla menetetty piste harmittaa tietysti kaikkia, mutta esitys tyydyttää enemmän valmennusta kuin maalin tehnyttä Minna Uotilaa.

NST johtaa edelleen sarjaa puhtaalla pelillä, Koovee on kahdeksantena. Yhden maalin tappioon on Lappeenrannan urheilutalolla yltänyt tähän mennessä vain SB-Pro.
- Juu, todella hyvä peli meiltä. Teimme oikea-aikaisia iskuja, ja tukimme keskialueen todella hyvin. Samoin oman pään peli oli paljon parempaa. Voi jopa sanoa, että pelattiin ekaa kertaa tällä kaudella koko 60 minuuttia. Pallo liikkui, ja jokainen laittoi hienosti kroppaa likoon, Kooveen päävalmentaja Jani Perkonmäki kehuu omiaan.

Perkonmäki:
"Koko joukkue onnistui"

Molemmat joukkueet aloittivat pelin aktiivisesti 1-2-2-muodostelmassa. Kahdessa jälkimmäisessä erässä NST päätyi 2-1-2:een. Ensimmäistä erää hallitsi NST, mutta toisessa ja kolmannessa erässä mentiin päästä päähän.

- Kyllä NST oli todella hyvä, liikuttivat palloa hienosti. Harmittaa, kun ei tullut pinnoja, mutta jos peli-ilme säilyy tällaisena, niin hyvä tulee, Perkonmäki jatkaa.

Perkonmäki kehuu koko joukkueen suoritusta, mutta yksittäisiäkin nimiä onnistujiksi kyllä löytyy. Maalivahti Tanja Henttinen torjui ottelussa 33 kertaa, kun toisessa päädyssä torjuntoja ynnättiin miltei puolta vähemmän. Pakkipäässä pelannut Henna-Maija Turunen onnistui uudella pelipaikallaan hyvin. Milla Vähälä karvasi toisen erän alussa itsensä läpiajoon ja pisti pallon yläpesään. Konkarimainen suoritus 17-vuotiaalta, joka sai pistää pallon talteen ensimmäisen liigamaalin kunniaksi. Tärkeän avausmaalin teki Minna Uotila

Uotila:
"Kyllä harmittaa"

Minna Uotila (kuva) ei ole peliin aivan yhtä tyytyväinen kuin valmentaja Perkonmäki. Vastauksista kuuluu nälkäisen maalintekijän asenne - vain maalit ja pisteet lasketaan.
- Tunnelmat ennen peliä olivat oikein hyvät. Tiesimme, että peli ei varmasti ole helppo, mutta halusimme heikon viime viikonlopun jälkeen saada aikaan kunnon pelin. Maaleja olisi pitänyt tehdä enemmän ja ottaa sitä kautta pisteitä kotiin. Mutta hyvin meni ainakin se, ettei omissa soinut ihan niin paljon kuin joskus aikaisemmin Lappeenrannassa.

Kooveen avausmaali syntyi ottelun puolivälissä.
- Henna (Turunen) heitti viivasta maalille ja laitoin riparit rystyllä sisään, Uotila kertaa.
Maali ja palkitsemiset eivät kuitenkaan paljon lohduta.
- Kyllä harmittaa, en ole tyytyväinen.

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2010-2011 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää