Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kooveen miehet hyvillä mielin Joulun viettoon

 
Kooveen miehet hyvillä mielin Joulun viettoon 

Kooveen miesten edustusjoukkue päätti kauden ensimmäisen puoliskon vahvasti viikonloppuna. Perjantaina miehet näyttivät kaapin paikan AC Hakille kotikentällään ja lauantain Jyväskylän visiitillä Happee nujertui lukemin 4-8 (0-2, 2-2, 2-4).

Edes joukkuetta riivannut flunssa-aalto ei hidastanut lauantaina Kooveen vauhtia, kun tamperelaiset taistelivat Jyväskylässä itselleen voiton. Tasaisissa merkeissä edenneessä ottelussa Koovee otti tilanteen haltuunsa heti ensimmäisessä erässä. 0-2 päättyneessä erässä nähtiin yksi ehkä kuluvan kauden hienoimmista Kooveen maaleista. Pekka Nieminen tavoitti Henri Mäenpään pitkällä avauksella, joka puolestaan veivasi pallon maaliin.

Toisessa erässä kotijoukkue Happee pääsi tiukasti otteluun mukaan, tasoittamalla tilanteen tasoihin Petri Kaukon ja Arto Mikkosenmaaleilla. Otto Tikan jäähy kuitenkin hiljensi jyväskyläläisten vauhtia, Kooveen päästessä pyörittämään ylivoimaansa. Kooveen ylivoima olikin tappavan tehokas ja Ville Matikainen vei tamperelaiset jälleen johtoon. Aivan erän loppuun Janne Lamminen varmisti vielä Kooveen johtoasemaa yhdellä maalilla.

Koovee aloitti kolmannen erän varmoin ottein. Veli-Matti Luukko viimeisteli Ville Matikaisen syötöstä Kooveen jo 2-5 johtoon. Viides vierasjoukkueen maali oli liikaa Happeelle ja kotijoukkueen oli aika hioa kuvioitaan aikalisän verran kuntoon. Kuviot saatiinkin kuntoon ja Happeen Juuso Heikkinen kavensi lukemiksi 3-5. Kauaa ei kotijoukkue ehtinyt iloita, kun Kooveen rankaisi jyväskyläläisiä jo kuudennen kerran. Happeen ainoa keino kaventaa tilannetta tiukasti taistellutta Kooveeta vastaan oli ottaa Ville Puro pois maalinsuulta ja koettaa maalintekoa kuudella kenttäpelaajalla. Tästä liikkeestä oli kotijoukkueelle enemmän haittaa kuin hyötyä. Koovee toimitti pallon tyhjään maaliin kahdesti, Happeen onnistuessa maalinteossa vain kerran.

Loppulukemista huolimatta Happee ei päästänyt Kooveeta helpolla. Kotijoukkue pääsi toisessa erässä kunnolla peliin mukaan, eikä ensimmäinenkään erä Happeelta huono ollut. Kolmannessa erässä Happee olisi ollut paikkoja kaventaa lukemia mutta viimeistään Kooveen maalilla loistavasti torjunut Pekka Nieminen teki maalinteosta mahdotonta. Kooveen avaimet voittoon löytyivät tänään tasaisen tappavasta taistelusta. Peli toimi molemmissa päissä ja joukkueesta huokui rento mutta taisteleva asenne.

- Eilen saatiin röörit auki ja tämän päivän peliin lähdettiin hyvin valmistautuneena ja taisteltiin hyvin. Happee antoi hyvän vastuksen mutta me pelattiin yksi koko kauden parhaimmista peleistä, kuvailee Kooveen  päävalmentaja Arto Riihimäki illan ottelua.

- Maanantai, tiistai ja keskiviikko vielä treenataan ja sitten pidetään vähän joululomaa. Syyskausi on ollut nousujohteinen. Nyt pitää kevättä ajatellen nousta vielä uudelle tasolle ja uskonkin, että me siihen pystytään, jatkaa Riihimäki.

Illan ottelussa maalin tehnyt ja joukkueen sisällä syyskauden parhaaksi pelaajaksi valittu Janne Lamminen on ollut niin ikään tyytyväinen joukkueensa otteisiin.

- Syksyn aikana moni meistä on pelannut hyvin ja joukkueena ollaan pelattu todella hyvin. Edelleen ollaan mukana kärkikahinoissa eli ollaan tavoitteessamme.

- Tänään pelattiin joukkueena hyvin. Ei päästetty Happeeta niskan päälle vaan taisteltiin, jatkaa Lamminen vielä illan ottelusta.

Niin kuin meidän kaikkien muidenkin, niin myös salibandykentillä ahertavien miesten on aika hengähtää hetkeksi - hyvin pieneksi sellaiseksi. Kooveen miehet jatkavat taistojaan jälleen 3.1.2011 kotikentällään ja tuolloin vastaan asettuu Trackers.

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää