Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kooveen miehet kaatoivat iloisesti sarjakärjen

 
Kooveen miehet kaatoivat iloisesti sarjakärjen

Tampereen pimenevässä sunnuntai-illassa nähtiin kutkuttava paikalliskamppailu, kun Koovee miehet kohtasivat liigan kärkipaikkaa pitävän Classicin. Välillä tunteitakin kuumentaneen ottelun käännekohta tapahtui toisen erän puolessavälissä, kun Koovee kiri ensin Classicin kahden maalin johdon kiinni ja jatkoi nousuaan voittaen lopulta 11-7 (2-2, 4-3, 5-2).

Kotijoukkue oli muokannut hyökkäysketjujaan Classic-ottelua varten uusiin uomiinsa. Ykkösketjussa pelasivat Matikainen-Lehtinen-Lahtinen ja kakkosketju oli muotoa Salminen-Sladky- Luukko. Vierailijat aloittivat ottelun räväkästi, kun Lassi Vänttinen iski Classicin johtoon hyvän kuvion päätteeksi ottelun vanhettua vain 51 sekuntia. Tästä ei kuitenkaan ehtinyt kulua juuri minuuttia kauempaa, kun Veli-Matti Luukko sivalsi loistavalla kaukolaukauksellaan pallon verkkoon. Syötön maaliin tarjoili Janne Lamminen . Maaleista huolimatta peli ei lähtenyt kummaltakaan joukkueelta täysin käyntiin ja peli oli sekavaa. Otteluun saatiin taas lisää säpinää, kun Lauri Hannelius sijoitti kotijoukkueen johtoon ajassa 7.26. Tilanne sai alkunsa Miro Lehtisen hyvästä pallonriistosta ja sitä seuranneesta "lättysyötöstä". Classic ei kuitenkaan tästä hätkähtänyt vaan ajassa 10.22 peli oli jälleen tasan ja asialla oli liigan pistepörssin kärki Lassi Vänttinen. Näissä lukemissa mentiin erä loppuun asti. Ensimmäinen erä oli pitkälti seisovaa peliä. Classic hallitsi paremmin palloa, muttei kuitenkaan saanut sen ihmeellisempiä aikaiseksi.

Kahden maalin tappioasema herätti Kooveeta

Ennen kuin toinen erä oli saatu edes kunnolla rullaamaan, meni se jo sekavaksi. Miro Lehtinen määrättiin kaksiminuuttiselle ja pelikellon lähdettyä jälleen liikkeelle kului vain kaksi sekuntia, kun pallo oli jo Kooveen maalissa. Sekavaksi koko tilanteen saivat tuomarit epäselvällä käytöksellään. Käytös kuitenkin taisi kuohuttaa enemmän yleisöä kuin Kooveen vaihtopenkkiä ja Koovee jatkoi peliään tyynesti. Kotijoukkue taistelikin tasoitusmaalin, kun edellisestä maalista oli ehtinyt kulua neljä minuuttia. Veli-Matti Luukko sai laitaan syötön Janne Lammiselta, josta Luukko viimeisteli pallon maaliin varmoin ottein. Vain hetkeä myöhemmin Classic sai mahdollisuuden mennä jälleen johtoon, kun Kooveen Kara Tilhe rikkoi rangaistuslaukauksen arvoisesti. Joona Niemisen yritys oli kuitenkin voimaton ja Pekka Niemiseen pysähtynyt laukaus ei tuonut lisää maaleja Classicille. Kara Tilhen istuessa jäähyllä Classic pääsi yrittämään maalintekoa ylivoimalla ja viimein maalikin saatiin aikaan. Maalista vastasi hetkeä aiemmin rangaistulaukauksessa epäonnistunut Joona Nieminen. Classic sai johtomaalista ilmeisesti uutta voimaa peliinsä, sillä seuraava maali syntyi vain 12 sekuntia edellisen jälkeen. Teemu Häkkinen vei Classicin nyt jo 3-5 johtoon ajassa 30.31.

Koko ottelun puoliväli olikin monessa suhteessa ottelun käännekohta. Classicin kaksi nopealla tahdilla tullutta perättäistä maalia antoi olettaa paljon Classicin puolelta, mutta ne todelliset ratkaisun hetket alkoivat heti Classicin maalien jälkeen, kun Kooveen muutoksia kokenut ykkösketju alkoi tehdä ihmeitään. Miro Lehtinen nousi varmasti laidasta ja Marko Lahtinen viimeisteli maalinedustalta pallon maaliin. Kooveen peli alkoi hiljalleen taas tasaantua erän alun pienten notkahdusten jälkeen. Kauaakaan ei mennyt, kun tuulispäänä kentällä viilettänyt ykkösketju oli taas vauhdissa. Valtteri Sainio toimitti omasta päästä pitkän roikkosyötön Classicin maalia kohti kirmanneelle Marko Lahtiselle, joka toisella yrittämällä sai pallon Tomi Ikosen selän taakse. Lukemat olivat nyt tasan 5-5, mutta mikään ei pysäyttänyt Marko Lahtista, Lahtisen vauhtiin päästyä. Kooveen 6-5 maali muistutti pitkälti edellistä. Lahtinen saavutettiin tällä kertaa Lauri Hanneliuksen pitkällä syötöllä, josta Lahtinen jälleen toisella yrityksellä toimitti pallon maaliin. Erään ei enempää maaleja saatu ja Koovee pääsi lähtemään kolmanteen ja viimeiseen erään 5-6 johdossa.

Classic oli toisessa erässä paikka paikoin terävämpi kuin Koovee mutta Kooveen peli oli koko erän vastustajaansa hallitumpaa. Erän ensimmäisen puoliskon jälkeen asetelmat muuttuivat ja kotijoukkue sai pelinsä kulkemaan lähes virheettömästi Classicin räpiköidessä. Lukemat olisivat saattaneet olla Classicin kannalta vielä rumemmat, sillä erän loppuminuuteille Koovee sai muutamaan otteeseen Classicin maalin tolpat kilisemään.

Ykkösketjun maali-iloittelu sai jatkua

Kolmanteen erään Classic lähti vahvasti, mutta peli lässähti kasaan muutamassa minuutissa. Sen sijaan edellisen erän tähtien peli ei ollut lässähtänyt laisinkaan, ja pisteitä ottelussa keränneet Marko Lahtinen ja Miro Lehtinen jatkoivat maalintekoa. Miro Lehtinen kikkaili Classicin puolustuksen kahville, syötti pallon maalin edessä vapaana olleelle Marko Lahtiselle ja Lahtinen ja Lahtinen teki jo ottelun neljännen maalinsa. Mitä enemmän Koovee sai etumatkaa, sitä enemmän Classicin peli alkoi murentua. Pian Classicin Ilkka Mäkipää passitettiinkin jäähylle ja Koovee pääsi pyörittämään ylivoimalla. Kooveen ylivoima toimi hyvin ja pari vaarallista paikkaa rakentui, mutta yhtään maalia ei saatu aikaan. Kun ylivoimalla ei saatu maalia aikaan, oli Kooveen tehtävä se tasavoimin. Lasse Salmisen syöttö vapautti Veli-Matti Luukon, jonka veto oli jo pysähtyä Tomi Ikosenkäteen, mutta kimposikin siitä maaliin. Seuraavaksi olikin Classicin aika pelata ylivoimalla, Miro Lehtisen istuessa kaksiminuuttista jäähypenkillä. Classic tahto ja tarve tehdä maali oli kova. Tomi Ikonen otettiin pois maalinsuulta ja maalintekoa yritettiin nyt kuudella neljään vastaan. Edes kova tahto ei kuitenkaan riittänyt ja Classicin ylivoima päättyi sillä painajaismaisimmalla tavalla, kun Jussi Luoman syöttö tavoitti juuri jäähyltä päässeen Miro Lehtisen, jolla oli vastassaan vain tyhjä maali. Lehtinen toimitti pallon maaliin vieden Kooveen jo 9-5 johtoon. Eikä aikaakaan, kun Miro Lehtinen oli jälleen mukana maalinteossa. Lehtinen ajoi läpi, syötti toiselle laidalla, jossa Marko Lahtinen oli valmiina tekemään viidennen maalinsa. Kymmenenkään maalia ei ollut vielä tarpeeksi iloisen nälkäiselle Kooveelle vaan yhdestoista maali tuli jälleen vain alle minuutin päästä edellisestä. Miro Lehtinen sai pallon haltuunsa hyökkäyspäässä, rauhoitti hetken peliä ja syötti keskelle ajaneelle Ville Matikaiselle, jonka veto kimposi Tomi Ikosen jalan kautta maaliin. Ottelua ei ollut enää puoltatoista minuuttiakaan jäljellä, mutta Classic ei suostunut luovuttamaan. Ensin Teemu Jaakkola kavensi lukemia 11-6:een ja vielä viimeisillä sekunneilla Joona Nieminen kikkaili itsensä Kooveen puolustuksen läpi, syötti Petri Widgrenille, joka viimeisteli pallon verkkoon. Classicin loppukiri alkoi kuitenkin auttamattomasti myöhässä ja niinpä Koovee sai juhlistaa makeaa voittoaan kotiyleisön edessä.

Classic oli lähes koko pelin normaalia voimattomampi, mutta erityisesti kolmas erä oli Classicilta surkeaa räpiköimistä ja joukkueen ”tähtipelaajat” loistivat tehottomuudessaan. Kooveella puolestaan jatkui toisen erän loppupuoliskolla alkanut ylämäki. Kotijoukkueen peli oli kokonaisuudessaan tasaista suorittamista verrattuna keskiviikkoiseen Nokian peliin. Kooveen oli selvästi löytänyt sen peli-ilon, jota on kaivattu ja hyökkäysketjuihin tehdyt muutokset olivat osuneet loistavasti kohdilleen.

Erityisen hyvin Kooveelta nousi tänään esiin Miro Lehtinen ja Marko Lahtinen. Nuori Lehtinen taisteli hyvin niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin ja näytti maltillisella ja kylmäpäisellä pelillään esimerkkiä muille. Marko Lahtinen puolestaan on ollut jo useammassa ottelussa ollut yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista. Ottelun jälkeen Lahtinen vaikutti tyytyväiseltä joukkueensa peliin.

- Ihan alkuun ei uskallettu pelata, mutta onnistumisien kautta päästiin peliin mukaan. Toisen erän alku oli todella huono meiltä, mutta sitten päätettiin, että keskitytään pelaamiseen, eikä tuomareihin. Toisen erän lopussa päästiin peliin taas mukaan ja se kantoi kolmannen erän loppuun saakka

- Torstaina vaihdettiin vähän ketjuja. Ensin tuntui, että peli ei oikein kulje mutta lähti se siitä pikku hiljaa, kertoo Lahtinen vielä uusien ketjukavereiden tuomista tunnelmista.

Classicin puolelta löytyi arvattavasti liuta pettyneitä miehiä. Teemu Jaakkola ei löytänyt joukkueensa pelistä juurikaan hyvää sanottavaa.

- Oltiin tänään semmoinen lauma, eikä niinkään joukkue. En löydä yhtään yksittäistä syytä miksi näin kävi. Numerot kertoivat tämän päivän tason, enempää tappiota ei voi selitellä.

Niin ikään Classicin päävalmentaja Ray Backman oli pettyneen oloinen ja vähäpuheinen ottelun jälkeen.

- Näin siinä tänään kävi. Silmiinpistävä haluttomuus oli varmasti suurin syy lukemiin. Nyt on vaikea sanoa, onko pää jumissa vai mikä. Ongelmat löytyvät kuitenkin henkiseltä puolelta.

- Koovee paransi peliään ensimmäisestä erästä. Tiesin alusta asti, että jompikumpi parantaa vielä peliään ja se joka niin tekee voittaa pelin. Koovee teki niin, me emme, jatkaa Backman vielä tunnelmistaan.

Kooveen päävalmentajalla Arto Riihimäellä oli sen sijaan hyvä syy hymyillä leveästi, ottihan joukkue tärkeän voiton paikalliskamppailussa.

- Meillä oli tänään todella hyvä huumori pelissä mukana heti alusta asti. Jätkät eivät keskittyneet tuomareihin vaan peliin. Classicilta tuli paljon henkilökohtaisia virheitä ja pystyttiin käyttämään niitä hyväksi. Ykkösviisikko pelasi tänään todella hyvin nuori Miro Lehtinen toimi tänään molemmissa päissä loistavasti. Ketjuihin tehdyillä muutoksilla haluttiin tuoda pallolliseen peliin vähän luovuutta ja eiköhän näillä ketjuilla jatketa nyt ainakin hetki.

Kooveella on nyt viikko aikaa valmistautua seuraavaan otteluun, jolloin joukkue matkaa Espooseen Oilersin vieraaksi.

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Lauri Hannelius

14.6.1983
Tiedot

Janne Lamminen

29.12.1985
Tiedot

Miro Lehtinen

22.1.1990
Tiedot

Veli-MattiLuukko

Veli-Matti Luukko

22.5.1984
Tiedot

Pekka Nieminen

3.7.1979
Tiedot

Arto Riihimäki

29.5.1974
Tiedot

Valtteri Sainio

21.4.1982
Tiedot

Kara Tilhe

29.9.1979
Tiedot


Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää