Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Interin taival Liigacupissa päättyi JJK:n vieraana

 
Interin taival Liigacupissa päättyi JJK:n vieraana

Interin taival Liigacupissa tyssäsi lauantaina Jyväskylässä JJK:ta vastaan pelatun ottelun rangaistuspotkukilpailuun, jonka joukkue hävisi 5-4. Interin epäonnensoturi pilkuilla oli pallon joukkueen viidentenä laukojana vasemmalta ohi sijoittanut Ville Nikkari. Itse ottelussa pisteet jaettiin 1-1- tuloksella.

Itse ottelussa Inter oli vahva ottelun avausjaksolla. Ensimmäisen vartin aikana joukkue sai luotua pari loistopaikkaa JJK:n maalille. Alkulohkon otteluissa kolme maalia tehnyt Daniel Osinachi ei kuitenkaan onnistunut edes läpiajosta maalinteossa.

JJK:n paras paikka ensimmäisellä jaksolla tuli noin puolen tunnin kohdalla Mikko Manniselle. Jyväskylään palanneen pelaajan laukaus suuntautui kuitenkin Jani Virtasen takaviistoon suuntautuneesta syötöstä lähietäisyydeltä yli maalin.

Interin kannalta toisen jakson alku oli synkkä. 50. minuutilla kohdalla Sami Sanevuori kaatoi vaarattoman näköisessä tilanteessa Mikko Mannisen, jonka seurauksena erotuomari Vesa Hätilä vei pallon oikeutetusti pilkulle, josta Tamas Gruborovics vei kotijoukkueen johtoon.

Maali sekoitti Interin pelin noin vartin ajaksi. Tällöin JJK sai luotua painetta ja myös hyviä maalipaikkoja Magnus Bahnen vartioimalle Inter-maalille. Lisämaaleja Kettupaidat eivät kuitenkaan pystyneet tekemään.

Suvantovaiheen jälkeen Inter lähti hakemaan tasoitusta jopa pienellä riskillä. Tämä antoi JJK:lle paikat iskeä vastaan. Paikkoja Inter sai luotua säännöllisin väliajoin, mutta tasoitusta saatiin odotella aina pelin 78. minuutille. Tuolloin Mika Ojala laukoi pallon tarkasti oikeaan alakulmaan Domagoj Abramovicin syötöstä.

Maalin jälkeen Timo Furuholmilla oli oiva tilaisuus viedä Inter johtoon, mutta laukaus Henri Lehtosen nappisyötöstä nousi reilusti yli maalin. Ennen Interin tasoitusta tuhannen taalan paikat osumiin oli Lehtosella ja kulmapotkusta vapaasti puskemaan päässeellä Sanevuorella.

Liigacupin sääntöjen mukaan tasapelin jälkeen mennään suoraan rangaistuspotkukilpailuun jatkoajan sijasta. Rankkareissa edettiin tasatilanteessa viimeisiin laukojiin. Interin Ville Nikkarin epäonnistumisen jälkeen JJK:n Niko Markkula laukoi pallon ohi Bahnen ja varmisti jyväskyläläisten paikan Liigacupin välierissä.

Interistä rankkareissa onnistuivat Domagoj Abramovic, Mika Ojala, Timo Furuholm ja Sami Sanevuori.

Interin tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


FC Inter ry - logo

FC Inter - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on käyttänyt laitahyökkääjä Veeti Pohtion, 18, sopimuksessa olleen option.

Lue lisää
FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter Turku Oy on vapauttanut Jarkko Wissin Interin liigajoukkueen päävalmentajan tehtävästä.

Lue lisää
18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

FC Inter on solminut 2+1-vuotisen pelaajasopimuksen 18-vuotiaan Joonas Kekaraisen kanssa. Oman ikäluokkansa maajoukkueen vakionimiin kuuluva keskikenttäpelaaja siirtyy Interiin Käpylän Pallosta.

Lue lisää
Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on tehnyt kauden 2024 kattavan sopimuksen keskuspuolustaja Eero Uusitalon, 18, kanssa. Uusitalo on TPS:n oma kasvatti, joka teki ensiesiintymisensä edustusjoukkueessa viime kaudella.

Lue lisää
Interin organisaatio vahvistuu

Interin organisaatio vahvistuu

FC Interin seuraorganisaatio vahvistuu kahdella uudella avainhenkilöllä. Seurassa aiemmin liigapelaajana sekä valmennuspäällikkönä työskennellyt Kalle Parviainen on nimetty seuran urheilujohtajaksi. Interin kehitysjohtajaksi on nimetty Tuomas Välimäki.

Lue lisää
Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Turun Palloseura on solminut kaudet 2024 ja 2025 kattavan edustusjoukkuesopimuksen hyökkääjä Onni Helénin kanssa.

Lue lisää