Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Loimu putosi Suomen Cupista - Etta välieriin

 

Loimu putosi Suomen Cupista - Etta välieriin


Loimun alavireiset otteet jatkuivat tiistaina Raisiossa, kun se kohtasi Suomen Cupin puolivälierien toisessa ja ratkaisevassa osaottelussa Oulun Ettan. Loimu oli voittanut ensimmäisen osaottelun vieraissa 0-3, joten oranssi-mustille olisi riittänyt mikä tahan-a voitto välieriin pääsyyn.

Ottelun alusta alkaen oli kuitenkin nähtävissä, että illasta ei tulisi helppo kotijoukkueelle Ajoittain hyvää viihdettä tarjonnut ottelu eteni tasaisesti neljännen erän loppupuolelle asti. Erät olivat siinä vaiheessa Ettalle 1-2, mutta neljäs erä tulossa kotijoukkueelle. Loimu johti neljättä erää 21-16 ja 24-21, joten yhden pallon voittamalla Loimu olisi saanut kaksi 15 pisteen erää, joista toisen voittaminen olisi tuonut välieräpaikan. Etta puristi kuitenkin neljännen erän itselleen ja samalla koko ottelun 1-3. Otteluvoittojen mentyä 1-1 pelattiin voiton ratkaiseva lyhyt kultainen erä, jonka Etta voitti 11-15. Oululaiset jatkavat siis välieriin, jossa vastaan asettuu voittaja otteluparista Isku-Volley - VaLePa.

- Etta oli ratkaisuhetkillä parempi kuin me. Neljäs erä oikeastaan ratkaisi paljon. Johdimme sitä aivan loppuun asti, mutta Etta nousi takaa voittoon, kun me emme saaneet palloa kuolemaan. Vastustaja torjui ja puolusti tehokkaasti, kommentoi Loimun päävalmentaja Ruslan Zhbankov.

Ottelun paras pelaaja oli vaihdosta aloittanut ja vain kolme täyttä erää pelannut vieraiden keskitorjuja Boris Bakalov, joka teki kolmessa erässä 15 pistettä ilman ainuttakaan virhettä. Häntä tuki hyvin hakkuri Salvis Cielavs, joka teki 20 pistettä tehoin +11. Loimun paras pelaaja oli yleispelaaja Garrett Muagututia (20 pts, +10). Myös hakkuri Duncan Budinger (26 pts, +16) pelasi kohtuullisen hyvän ottelun.

- Olipa tunteikas peli. Ajoittain oli erittäin hienoa lentopalloa. Meidän käyrä osoittaa nyt hienosti ylöspäin. Molemmat joukkueet syöttivät kovaa vähillä virheillä. Me saimme syötöllämme hyvin rikki Loimun normaalisti hyvän vastaanoton, kommentoi Ettan iloinen päävalmentaja Olli Kuoksa.

Loimun tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Raision Loimu - logo

Loimu - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Tähtihakkuri Chemos ponnisti Loimusta rahakentille

Tähtihakkuri Chemos ponnisti Loimusta rahakentille

Raision Loimun riveissä lentopallon Mestaruusliigassa kuluvalla kaudella loistanut ja viime kaudella Riennossa pistepörssin voittanut Michael Chemos siirtyy pelaamaan loppukaudeksi Qatarin liigaan.

Lue lisää
Mihailovicin ja Loimun tiet eroavat

Mihailovicin ja Loimun tiet eroavat

Lentopallon Mestaruusliigassa pelaavan Raision Loimun ja Dragan Mihailovicin välinen valmennussopimus on purettu.

Lue lisää
Jouluottelua Iskua vastaan käynnistää Loimun härkäviikon

Jouluottelua Iskua vastaan käynnistää Loimun härkäviikon

Viime vuosien tapaan Loimun joulutaukoa edeltävä Mestaruusliigan kotiottelu on teemoitettu Jouluotteluksi.

Lue lisää
Sampo jatkoi voittoputkeaan Raisiossa

Sampo jatkoi voittoputkeaan Raisiossa

Loimu isännöi Sampoa Kerttulan lauantai-illassa. Kahden voittoputkessa olleen joukkueen kohtaaminen löi pisteen isäntien voittokululle.

Lue lisää
Kuuma kohtaaminen Raisiossa lauantaina

Kuuma kohtaaminen Raisiossa lauantaina

Mestaruusliigassa pelataan mielenkiintoinen ottelu lauantaina, kun Pielaveden Sampo saapuu Loimun vieraaksi Raisioon.

Lue lisää
Tärkeät sarjapisteet jaossa Raisiossa perjantaina

Tärkeät sarjapisteet jaossa Raisiossa perjantaina

Raisiossa isketään perjantaina huipputärkeä lentopallo-ottelu, kun kauden ensimmäisten otteluiden jälkeen sarjataulukon perää pitävät LEKA Volley ja Loimu iskevät vastakkain.

Lue lisää