Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TUTO Hockey ryminällä LeKin kaatoon

 

TUTO Hockey ryminällä LeKin kaatoon


”Positiiviset fiilikset ovat eilisen jälkeen. Siitä olen erityisen ylpeä, että vaikka taululla oli 0-2, niin päät eivät retkahtaneet joukkueella. Jätkillä oli sellainen henki päällä, jota olemme hakeneet. LeKiä vastaan olemme pelanneet kauden aikana todella tasaisia ja hyviä matseja, joten huomenna on varmasti taasluvassa taas tiukka peli. Meidän on tultava samalla liikkeelle ja ilmeellä kuin eiliseen peliin ja jätettävä jäähyt pois. Kun siinä onnistumme, saamme varmasti huomenna kolme pistettä”, kommentoi päävalmentaja Kari Makkonen.
 
Valmentaja  Kai Ortion mukaan TUTO Hockeyn puolustus onnistui hyvin KooKoota vastaan. LeKiä vastaan kokoonpanoon saadaan myös lisävaihtoehtoja.  ”Puolustus onnistui eilen hyvin. Kiitosta pitää antaa erityisesti reservistä tulleille Kuusistolle ja Viitaniemelle, jotka suoriutuivat mallikkaasti omasta ruudusta.  Huomenna saamme Ölanderin mukaan kokoonpanoon. Hän ottanee paikan Linken parina. Mikäli Mikken tilanteessa ei tapahdu muutosta, jatkaa Kuusisto Koposen parina”.

Nielikäinen: Turkulaisyleisölle kiitos

Keskiviikon KooKoo-ottelussa ratkaisumaalin tehnyt Pasi Nielikäinen kuvaili turkulaisyleisöä ja tunnelmia seuraavasti debyytin jälkeisenä päivänä:

”Totta kai oltava tyytyväinen, kun tultiin joukkueen kanssa takaa rinnalle ja lopussa vielä ohi. Vastassa oli kuitenkin yksi sarjan kärkiporukoista. Omasta pelistä voin sanoa, että 1,5 vuoden tauko tosipeleistä näkyi vielä vähän. Kun tässä saa pari peliä alle, niin pääsen varmasti hyödyntämään omia vahvuuksiani entistäkin paremmin, joten jatkossa laidat ryskyvät varmasti enemmän OS/G Areenallakin. Ja olen valmis puolustamaan omiani, jos tilanne sitä vaatii. Ei se käy päinsä, että meidän maalivahdin päälle ajetaan vihellyksen jälkeen tai pelaajiamme kohdellaan muuten kaltoin”, kommentoi Nivalan Cowboy Pasi Nielikäinen.

”Vähän meidän ketjun peli haki vielä muotoaan, mutta olemme keskustelleet siitä ja pelaamme varmasti jatkossa paremmin. Huomenna LeKiä vastaan ainoa vaihtoehto on ottaa kolme pistettä. Toivottavasti katsomoon saadaan yhtä hieno tunnelma kuin eilen, sillä onhan nämä puitteet aivan uskomattoman hienot pelata. Ei edes kaikilla liigajoukkueilla ole vastaavaa tarjota. Olen kyllä todella ylpeä saadessani kantaa TUTO-paitaa”, jatkoi Nielikäinen.

TUTO Hockey – LeKi OS/G Areenalla perjantaina 27.1. klo 18.30.

UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Toverit - logo

TuTo - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Matias Haaranen ja Niklas Lehtimäki TUTOon

Matias Haaranen ja Niklas Lehtimäki TUTOon

TUTO Hockey on kiinnittänyt tulevan kauden joukkueeseensa puolustaja Matias Haarasen sekä hyökkääjä Niklas Lehtimäen.

Lue lisää
TUTO näytöstyyliin välieriin - Peliitat ei johtanut sekuntiakaan

TUTO näytöstyyliin välieriin - Peliitat ei johtanut sekuntiakaan

Heinolan Versowood Areenalla maanantaina pelattu neljäs puolivälieräottelu oli tasainen ja vähämaalinen.

Lue lisää
Petteri Nummelin TUTOon

Petteri Nummelin TUTOon

Kovaa vauhtia kevään pudotuspeleihin valmistautuva TUTO Hockey saa riveihinsä todellisen huippuvahvistuksen, kun Petteri Nummelin liittyy joukkueeseen.

Lue lisää
Rasmus Rinne loppukaudeksi TUTO Hockeyn paitaan

Rasmus Rinne loppukaudeksi TUTO Hockeyn paitaan

TUTO Hockey on vuokrannut maalivahti Rasmus Rinteen loppukaudeksi Vaasan Sportista.

Lue lisää
HC TPS kunnioittaa mestarivalmentajaansa perjantain kotiottelussa

HC TPS kunnioittaa mestarivalmentajaansa perjantain kotiottelussa

TPS:n peräti kuuteen Suomen mestaruuteen luotsannut Hannu Jortikka täyttää perjantaina 16. joulukuuta 60 vuotta. Jortikan syntymäpäivä näkyy ja kuuluu TPS:n perjantaisessa kotiottelussa Sportia vastaan.

Lue lisää
TUTO hakee kuudetta perättäistä voittoa

TUTO hakee kuudetta perättäistä voittoa

Keskiviikkona TUTO Hockey kartutti voittoputkeaan Heinolassa viidennellä perättäisellä voitolla.

Lue lisää