Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Loimu ja Hurrikaani tarjosivat viisi erää hyvää viihdettä

 

Loimu ja Hurrikaani tarjosivat viisi erää hyvää viihdettä


Raision Loimu ja Hurrikaani-Loimaa tarjosivat Kerttulan liikuntahallissa Raisiossa hyvää lauantai-illan viihdettä kauden ennätysyleisölle (913). Loimun kuudes peräkkäinen viiden erän ottelu päättyi lopulta Hurrikaanin kaikkien aikojen ensimmäiseen voittoon Kerttulassa. Tasaisen ja hyvätasoisen ottelun loppunumerot olivat 2-3 (21-25, 25-13, 20-25, 25-20, 14-16).

Molemmat joukkueet lähtivät otteluun hieman tavallisesta poikkeavilla kokoonpanoilla. Hurrikaanilta puuttui Jimmy Hernandez, joka on sivussa vielä määrittelemättömän ajan hyppääjän polven vuoksi. Viimeisin luku Loimun jo ennestään pitkään sairaslistaan on keskitorjuja-kapteeni Henri Tuomi, joka ei ollut lauantaina pelikykyinen selässä vaivaavan välilevyn pullistuman vuoksi. Tuomi on jo kauden neljäs loukaantunut keskipelaaja Loimussa. Tuomen paikan kuusikossa otti Duncan Budinger, joka on uransa alkuvaiheilla pelannut sillä paikalla. Muilta osin seitsikko oli keskiviikon kolmen viimeisen voittoerän kaltainen, eli Ossi Rumpunen oli hakkurina, Jani Sippola passarina ja nuori Tuomas Koppanen toisena yleispelaajana.

- Emme ole ehtineet harjoittelemaan tällä kokoonpanolla juuri lainkaan, joten siihen nähden peli kulki ihan hyvin, kommentoi Loimun päävalmentaja Tomi Lemminkäinen.

Ottelu lähti käyntiin tasaisesti kotijoukkueen pienessä johtoasemassa, kunnes erän puolivälin paikkeilla Hurrikaani nousi tasoihin ja ohi Aleksi Kaatrasalon hyvällä syöttövuorolla. Toisessa erässä voimasuhteet kääntyivät toisin päin ja Loimu vei erää alusta loppuun asti selvällä piste-erolla. Kolmas ja neljäs erä olivat tasaista pelaamista, joten viidenteen ratkaisuerään lähdettiin mielenkiintoisesta asetelmasta. Ratkaisuerää Hurrikaani johti alkusta alkaen ja lopussa parhaimmillaan jo 11-14, mutta Loimu nousi tasoihin Tuomas Koppasen ja Sami Koivusen hienoilla torjunnoilla. Lopulta sarjan kärjessä jatkava Hurrikaani oli kuitenkin vahvempi ja loimaalaiset nappasivat voiton kotiin viemiseksi.

Hurrikaanin pelaajista kukaan ei oikestaan loistanut erityisen paljon, vaan kaikki pelasivat omalla hyvällä tasollaan. Hakkuri Ismo Moilanen aloitti ottelun vaisusti ja joutui tekemään tilaa Pavel Kruzajeville, joka ei hänkään onnistuntu sen tehokkaamin ja penkki kutsui lopussa uudelleen häntäkin. Parhaiten loimaalaisista suoriutuivat kuusi torjuntapistettä napannut Tuukka Anttila, huonosta vastaanotosta pelinrakentelupuuhiin joutunut passari Petteri Penttinen sekä hyvin tehoin hyökännyt Aivars Petrusevics. Hernandezin paikalla pelasi koko alkukauden akillesjänteen katkeamisen vuoksi syrjässä ollut Henri Rajala. Kakko oli ottelun jälkeen tyytyväinen Rajalan panokseen. Hän hoiti tonttinsa juuri niin kuin pitikin, eli vastaanotossa vastuuta ja tarkkaa työskentelyä, mutta hyökkäyksessä vain avustava rooli.

Loimun paras pelaaja oli Garrett Muagututia, joka teki ottelun korkeimman pistemäärän, 26 pistettä tehoin +15. Lisäksi hänen vastaanottontyöskentelynsä oli totutun tarkkaa. Pikakomennuksella keskitorjujaksi joutunut Budinger täytti paikkansa lähtökohtiin nähden erinomaisesti. Ehkä kauimmas omasta tasostaan jäivät molemmat passarit, joiden pelinrakentelu ei ollut lauantaina parhalla mahdollisella tasolla.

Vierasjoukkueen valmentaja Ville Kakko kehui ottelun päätyttyä paikalliskamppailun tunnelmaa: "Hyvä yleisömäärä ja todella hyvä tunnelma siivitti molemmat joukkueet hyvään peliin".

Loimun tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Raision Loimu - logo

Loimu - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Tähtihakkuri Chemos ponnisti Loimusta rahakentille

Tähtihakkuri Chemos ponnisti Loimusta rahakentille

Raision Loimun riveissä lentopallon Mestaruusliigassa kuluvalla kaudella loistanut ja viime kaudella Riennossa pistepörssin voittanut Michael Chemos siirtyy pelaamaan loppukaudeksi Qatarin liigaan.

Lue lisää
Mihailovicin ja Loimun tiet eroavat

Mihailovicin ja Loimun tiet eroavat

Lentopallon Mestaruusliigassa pelaavan Raision Loimun ja Dragan Mihailovicin välinen valmennussopimus on purettu.

Lue lisää
Jouluottelua Iskua vastaan käynnistää Loimun härkäviikon

Jouluottelua Iskua vastaan käynnistää Loimun härkäviikon

Viime vuosien tapaan Loimun joulutaukoa edeltävä Mestaruusliigan kotiottelu on teemoitettu Jouluotteluksi.

Lue lisää
Sampo jatkoi voittoputkeaan Raisiossa

Sampo jatkoi voittoputkeaan Raisiossa

Loimu isännöi Sampoa Kerttulan lauantai-illassa. Kahden voittoputkessa olleen joukkueen kohtaaminen löi pisteen isäntien voittokululle.

Lue lisää
Kuuma kohtaaminen Raisiossa lauantaina

Kuuma kohtaaminen Raisiossa lauantaina

Mestaruusliigassa pelataan mielenkiintoinen ottelu lauantaina, kun Pielaveden Sampo saapuu Loimun vieraaksi Raisioon.

Lue lisää
Tärkeät sarjapisteet jaossa Raisiossa perjantaina

Tärkeät sarjapisteet jaossa Raisiossa perjantaina

Raisiossa isketään perjantaina huipputärkeä lentopallo-ottelu, kun kauden ensimmäisten otteluiden jälkeen sarjataulukon perää pitävät LEKA Volley ja Loimu iskevät vastakkain.

Lue lisää