Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Uudistunut TPS Akatemia laajenee kaikkiin ikäluokkiin

 

Uudistunut TPS Akatemia laajenee kaikkiin ikäluokkiin


Nuorten pelaajien kehitystyötä jo vuosia tehnyt TPS Akatemia muuttaa toimintamalliaan alkavalla kaudella. Suurin uudistus akatemiatoiminnassa on se, että mukaan otetaan kaikki TPS:n juniorikäluokat. Mukaan liittyy jatkossa peräti seitsemän uuden ikäluokan lahjakkaimmat ja motivoituneimmat pelaajat. Akatemian tavoitteena on kasvattaa entistä parempia ja valmiimpia pelaajia edustusjoukkueen ja maajoukkueen käyttöön, ja sitä kautta myös kansainvälisille kentille.

TPS Akatemiassa harjoittelumäärät lisääntyvät ja kaikki pelaajat saavat yhtenäisempää valmennusta, jota kautta syntyy myös yhteinen pelitapa. TPS Akatemiaan perustetaan myös omat kovennetut taso- ja kykyryhmät. TPS Akatemian tavoitteena on lisäksi syventää entisestään jo olemassa olevaa Southwest United –yhteistyötä. TPS Akatemia toteuttaa käytännön tasolla Suomen Palloliiton ja Sami Hyypiä Akatemian mukaisia linjauksia ja hyödyntää heidän tuottamaansa tutkimustietoa.

- Sami Hyypiä Akatemian linjausten mukaisesti heti nuorimmista ikäluokista lähtien tulee harjoitella enemmän. Uudistuneella TPS Akatemialla on yhteistyökumppanien arvokkaalla tuella mahdollisuus toteuttaa tätä linjausta. Tämän lisäksi akatemia syventää ja tehostaa TPS:n valmennuslinjan mukaista kasvatustyötä. Eri ikäluokkien vaatimukset otetaan kuitenkin harjoittelussa aina huomioon, TPS Juniorijalkapallon valmennuspäällikkö Tommi Pikkarainen selventää.

Käytännön toteutus tehdään yhteistyössä koulujen kanssa Turun Seudun Urheiluakatemian kautta. Aikaisemmin akatemiatoiminta koski vain koulujen toista astetta, mutta nyt sitä laajennetaan ensin yläkouluihin ja myöhemmin myös alakouluihin. TPS Akatemian tärkeimmät yhteistyökumppanit koulupuolelta ovat Vasaramäen yhtenäiskoulu ja Aurajoen Urheilulukio, mutta yhteistyötä tehdään myös kaikkien muiden Turun alueen koulujen kanssa.

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle




TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on käyttänyt laitahyökkääjä Veeti Pohtion, 18, sopimuksessa olleen option.

Lue lisää
FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter Turku Oy on vapauttanut Jarkko Wissin Interin liigajoukkueen päävalmentajan tehtävästä.

Lue lisää
18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

FC Inter on solminut 2+1-vuotisen pelaajasopimuksen 18-vuotiaan Joonas Kekaraisen kanssa. Oman ikäluokkansa maajoukkueen vakionimiin kuuluva keskikenttäpelaaja siirtyy Interiin Käpylän Pallosta.

Lue lisää
Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on tehnyt kauden 2024 kattavan sopimuksen keskuspuolustaja Eero Uusitalon, 18, kanssa. Uusitalo on TPS:n oma kasvatti, joka teki ensiesiintymisensä edustusjoukkueessa viime kaudella.

Lue lisää
Interin organisaatio vahvistuu

Interin organisaatio vahvistuu

FC Interin seuraorganisaatio vahvistuu kahdella uudella avainhenkilöllä. Seurassa aiemmin liigapelaajana sekä valmennuspäällikkönä työskennellyt Kalle Parviainen on nimetty seuran urheilujohtajaksi. Interin kehitysjohtajaksi on nimetty Tuomas Välimäki.

Lue lisää
Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Turun Palloseura on solminut kaudet 2024 ja 2025 kattavan edustusjoukkuesopimuksen hyökkääjä Onni Helénin kanssa.

Lue lisää