Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Loimu iski Iskun toistamiseen kumoon

 

Loimu iski Iskun toistamiseen kumoon


Raision Loimu palasi voittojen tielle keskiviikkona kotihallissaan, kun Tampereen Isku-Volley joutui poistumaan kaikkien aikojen kahden menestyneimmän lentopallojoukkueen kohtaamisesta kotimatkalle 3-1 (25-21, 16-25, 25-15, 25-18) tappio niskassaan.

Maratontaulukon kärkikaksikon kohtaamiseen oli rakennettu retroteema, joka näkyi ja kuului hallissa eri tavoin. Yleisö saatiin retrotempauksella hyvin mukaan heti ottelun alusta, sillä koko Kerttulan väki intoutui taputtamaan kiivaasti kun avauskuusikoiden esittelyn jälkeen syöttökulmaukseen asteli Loimu legenda Ville Kakko. Isku-Volleyn valmentaja Kai Mattila osoitti loistavaa pelisilmää ja huumoria suostumalla Kakon retrosyöttöön vain sillä ehdolla, että hän pääsee vastaanottamaan sitä. Molemmat entiset tähtipelaajat onnistuivat hyvin, sillä Kakon leija oli paha, mutta Mattila nosti sen suoraan passari Matti Mustosen käsiin.

Varsinainen ottelu lähti kotijoukkueelta lennokkaasti käyntiin. Valmistautuminen ja latautuminen olivat onnistuneet hyvin ja kotijoukkue karkasi loistavan torjuntapelaamisen turvin vankkaan johtoon. Eräpallotilanteessa ote hieman herpaantui ja vierailijat pääsivät kaunistelemaan lukemia, mutta 9 torjuntapisteen saalis siivitti kotijoukkueen avauserän voittoon.

- Ensimmäisen erän alusta näkyi, että olimme täysin valmiita otteluun. Torjuntamme sai Iskun raiteiltaan, kommentoi Loimun päävalmentaja Vesa Kujanpää.

Toisessa erässä Iskun ”kaikki tai ei mitään” asenne hyökkäyspelissä onnistui eikä Loimu saanut toisessa erässä yhtään torjuntapistettä, vaan hyökkäykset tuntuivat löytävän Loimun torjujien yläkädet kerta toisensa jälkeen. Isku hyökkäsi toisessa erässä 52 %: teholla ja vei erävoiton selvin lukemin. Kolmanteen ja neljänteen erään Loimu sen sijaan löysi hyökkäystehonsa, joiden ansiosta täysi pistepotti jäi keskiviikkona Kerttulaan ja samalla Loimun takaa-ajomatka maratontaulukossa kaventui kolmella pisteellä.

Ottelun parhaaksi pelaajaksi palkittiin Loimun Ossi Rumpunen. Hän teki 19 pistettä tehoin +8. Illan korkeimman pistemäärän takoi Loimun hakkuri Dean Bittner, joka teki 22 pistettä tehoin +12. Iskun paras pistemies oli yleispelaaja Tuomas Tihinen, joka teki 17 pistettä tehoin +4. Tamperelaisten passivastuusta suurimman osan kantoi Matti Mustonen, joka sai hieman yllättäen ykköspassarin viitan harteilleen, kun Steven Kehoen lähti Tampereelta joulutauon kynnyksellä. Passarin tontilla peliaikaa sai myös 17-vuotias liigadebytantti Eetu Rantanen, joka on liittynyt tamperelaisryhmään Akaa-Volleysta. Loimun riveissä pelaava täyskaima ei saanut peliaikaa.

- Käytin kaikkia 12. pelaajaa, joten silloin tilanne ei voi olla hyvä. Emme pelanneet yhtenäisesti. Muutosten ja vaikeuksien luulisi yhdistävän joukkuetta, mutta tänään emme ainakaan onnistuneet vieruskaverin auttamisessa, kommentoi Kai Mattila ennen kotimatkalle lähtemistä.

Loimu pelaa seuraavan kotiottelunsa lauantaina 19.1., kun Riento matkustaa Joensuusta Raisioon.

Loimun tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Raision Loimu - logo

Loimu - 2012-2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012-2013

Ottelut kaudella 2012-2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Loimu jatkoi Tiikereiden vierasvaikeuksia

Loimu jatkoi Tiikereiden vierasvaikeuksia

Raision Loimu oli tyly isäntä Kokkolan Tiikereille lentopallon Mestaruusliigan keskiviikko-illan ainoassa kamppailussa pitäen kaikki sarjapisteet Kerttulassa luvuin 3-0.

Lue lisää
Loimu jatkaa kotimaisin voimin

Loimu jatkaa kotimaisin voimin

Raision Loimun koronatauko lentopallon Mestaruusliigassa päättyy tällä viikolla, kun oranssipaidat palaavat tositoimiin kotikentällään Kerttulan liikuntahallissa Savo Volleyta vastaan lauantaina. Ottelu pelataan yleisörajoitusten vuoksi suljetuin ovin.

Lue lisää
Loimu joutuu uudestaan pelaajamarkkinoille - Amado lopettaa uransa

Loimu joutuu uudestaan pelaajamarkkinoille - Amado lopettaa uransa

Raision Loimu tiedotti noin kuukausi sitten jenkkikeskitorjuja Nick Amadon täydentävän joukkueen kokoonpanon valmiiksi, mutta nyt raisiolaiset joutuvat käynnistämään uuden keskitorjujan hakuprosessin.

Lue lisää
Loimulle uusi passari ja keskitorjuja

Loimulle uusi passari ja keskitorjuja

Raision Loimu on solminut kaksi pelaajasopimusta, joiden myötä joukkue on käytännössä valmis alkavaan Mestaruusliiga-kauteen.

Lue lisää
Einari Koivisto TUTO Volleyn paitaan

Einari Koivisto TUTO Volleyn paitaan

Lentopallon 1-sarjassa pelaava TUTO Volley hankki hakkuriosastolleen täydennystä, kun se solmi yksivuotisen sopimuksen Einari Koiviston kanssa.

Lue lisää
Loimun riveihin mieluisa paluumuuttaja

Loimun riveihin mieluisa paluumuuttaja

Raision Loimu ja lentopallon Mestaruusliiga saa mieluisan paluumuuttajan, kun Kirill Borichev tekee paluun pääsarjatasolle.

Lue lisää