Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TUTOn A-junioreille ensimmäinen finaalikiinnitys

 

TUTOn A-junioreille ensimmäinen finaalikiinnitys


Talvi se vaan ei hellitä otettaan - ja miksi hellittäisikään? Onhan lätkäkausi vielä mitä parhaassa vedossa. TUTO Hockeyn osalta kausi lähestyy kliimaksiaan. Joukkueen A-nuoret ovat edenneet Nuorten Mestiksen finaaleihin ja sarjan ensimmäinen osaottelu pelattiin Marli Areenalla. Loppuotteluvastustajana nähdään Kiekko-Vantaa. Nuorten Mestiksen mestaruus heltiää kahdella voitolla ja katkolla mestaruus on lauantaina TUTOlle. Sillä se  voitti torstain ottelun jatkoaikamaalein 3-2.

TUTO Hockeyn A-nuoret etenivät Nuorten Mestiksen finaaliin monien vaiherikkaiden vääntöjen ja viidenkymmenen ottelun jälkeen. Joukkue ilotteli viime viikonloppuna välierissä voitot 2-0 EHC:stä yhteismaalein 12-5. Välierien menestyksen tuoma riemu näkyi joukkueen otteissa varsinkin ottelun ensimmäisen erän ensimmäisellä puoliskolla, jolloin tiimi painoi herkeämättä kohti vantaalaismaalia ja lohipaitojen puseron täytti lähinnä tuskanhiki. Kotijoukkueelle tarjoutui oivat mahdollisuudet jopa jonkinlaisiin ratkaisuihin, kun vieraat istuivat boksissa pariinkin otteeseen. Noita saumoja ei kuitenkaan osattu hyödyntää ja mitä pidemmälle erä eteni, sitä napakammin lohipaita alkoi liikkua tutolaisvesillä.

Vastustajan pelihousut tutisee- ja vähän omatkin

Toiseen erään luisteli jämäkästi sisuuntunut TUTO Hockey. Alle kahdessa minuutissa Miro Kivinen ja Eero Mört veivät kotijoukkueen riemukkaasti kahden maalin johtoon. Maalien jälkeen ottelu tapahtumien valossa kuitenkin tasoittui. Myös vastustajalla alkoi olla erän edetessä paikkoja ja pääsivätpä lohipaidat jopa alivoimalla läpiajoon, mutta Kimmo Meriläinen piti edelleen apajansa koskemattomana. Toisen erän lopussa TUTO-housuista jostain syystä loppui lataus ja tarkkuus, ja kun erää oli jäljellä vain puoli minuuttia pääsi K-Vantaan Keni(ei siis Jere) Karalahti kaventamaan. Kotijoukkueen kannalta takaiskumaali tuli tietysti psykologisesti äärimmäisen keljuun saumaan.

Finaalipelistä on kyse

Jos varsinkin ottelun alku oli niin sanotusti yhteen maaliin pelaamista eli sinne vantaalaisten kopan suuntaan, tuli viimeistään kolmannen erän puolivälissä selväksi että loppuotteluahan Marli Areenalla pelataan. K-Vantaa tuli väkisin tasoihin, kun erää oltiin pelattu tasan 50 minuuttia. Tasoituksen jälkeen minuutit ja sekunnitkin tikittivät hitaasti, kun äijää ohjattiin jäähyaitioihin puolin ja toisin.

Pitkän kaavan mukaan

Ratkaisua varsinaisella peliajalla ei aikaiseksi saatu, joten oli erätauon paikka ihan kuin isojen setien lätkämatsissa konsaan. Jatkoerää pelattiin peräti 46 sekuntia, kunnes Lauri Puputti laulatti Marli Areenaa. TUTO otti ensimmäisen kiinnityksen A-nuorten Mestiksen mestaruuteen. Vääntö jatkuu lauantaina, kun joukkueet kohtaavat Sipoossa. Voitolla TUTO saa juhlia mestaruutta. Mikäli K-Vantaa taas voittaa, jatketaan sarjaa vielä kerran Kupittaalla tulevana sunnuntaina.

TUTOn tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle




Matias Haaranen ja Niklas Lehtimäki TUTOon

Matias Haaranen ja Niklas Lehtimäki TUTOon

TUTO Hockey on kiinnittänyt tulevan kauden joukkueeseensa puolustaja Matias Haarasen sekä hyökkääjä Niklas Lehtimäen.

Lue lisää
TUTO näytöstyyliin välieriin - Peliitat ei johtanut sekuntiakaan

TUTO näytöstyyliin välieriin - Peliitat ei johtanut sekuntiakaan

Heinolan Versowood Areenalla maanantaina pelattu neljäs puolivälieräottelu oli tasainen ja vähämaalinen.

Lue lisää
Petteri Nummelin TUTOon

Petteri Nummelin TUTOon

Kovaa vauhtia kevään pudotuspeleihin valmistautuva TUTO Hockey saa riveihinsä todellisen huippuvahvistuksen, kun Petteri Nummelin liittyy joukkueeseen.

Lue lisää
Rasmus Rinne loppukaudeksi TUTO Hockeyn paitaan

Rasmus Rinne loppukaudeksi TUTO Hockeyn paitaan

TUTO Hockey on vuokrannut maalivahti Rasmus Rinteen loppukaudeksi Vaasan Sportista.

Lue lisää
HC TPS kunnioittaa mestarivalmentajaansa perjantain kotiottelussa

HC TPS kunnioittaa mestarivalmentajaansa perjantain kotiottelussa

TPS:n peräti kuuteen Suomen mestaruuteen luotsannut Hannu Jortikka täyttää perjantaina 16. joulukuuta 60 vuotta. Jortikan syntymäpäivä näkyy ja kuuluu TPS:n perjantaisessa kotiottelussa Sportia vastaan.

Lue lisää
TUTO hakee kuudetta perättäistä voittoa

TUTO hakee kuudetta perättäistä voittoa

Keskiviikkona TUTO Hockey kartutti voittoputkeaan Heinolassa viidennellä perättäisellä voitolla.

Lue lisää