Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

SaiPa tiistaina TPS:n vieraaksi

SaiPa tiistaina TPS:n vieraaksi

 

Huomenna tiistaina pelataan Turkuhallin 24-vuotisjuhlaottelu. HK Areenalle TPS:n vieraaksi saapuu Lappeenrannan SaiPa, jonka joukkue kohtaa ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Vastustaja on sama kuin vuonna 1990 hallin ensimmäisessä SM-liigaottelussa.

TPS liitää kolmen ottelun voittoputkessa. Viime viikon ottelut Pelicansia, Ilvestä ja Lukkoa vastaan päättyivät kaikki turkulaisten 3−0-voittoon.

TPS:n apuvalmentaja Marko Kiprusoffin mielestä joukkue on onnistunut etenkin alivoimalla.

− Kun työmäärä on kovempi kuin vastustajalla, tulee voittoja. Parannettavaa on kuitenkin vielä kaikessa, Kiprusoff sanoo.

Miehen mukaan tiistaihin on valmistauduttu katsomalla SaiPan otteita videolta. Hän kehuu etenkin huomisen vastustajan luisteluvoimaa.

Seikola takaisin kehiin

Hyökkääjä Tero Koskirannalla on menossa kolmen ottelun pisteputki. Hän onnistui maalinteossa myös lauantaina Lukon vieraana.

− Peli kulkee. Viime viikosta jäi hyvä fiilis, Koskiranta hehkuttaa.

Voitto Lukosta oli TPS:n kauden ensimmäinen vierasvoitto. Koskirannan mukaan se rentoutti tunnelmaa joukkueessa.

− Synkkää on ollut. Toivottavasti ne ajat ovat takanapäin, Koskiranta sanoo viitaten tappiollisiin pelimatkoihin.

Lauantaina kokoonpanon ulkopuolella ollut puolustaja Markus Seikola palaa jälleen huomenna tositoimiin. Seikola palasi loukkaantumisen jäljiltä pelaavaan kokoonpanoon viikko sitten tiistaina yli vuoden mittaisen tauon jälkeen.

Etupäässä puolustuksellisista asioista joukkueessa vastaavan Kiprusoffin mukaan Seikolan lauantain pelaamattomuus johtui varovaisuudesta pitkän loukkaantumisen jälkeen.

Lassila lähellä ennätystä

Turkuhallin juhlaottelusta saattaa tulla entistäkin juhlavampi, mikäli TPS-maalivahti Teemu Lassila pitää maalinsa puhtaana vähintään ottelun ensimmäiset 45 minuuttia. Sen verran hänellä on eroa kaikkien aikojen nollapeliennätystä hallussaan pitävään Kimmo Leckliniin.

Lecklin piti maalinsa puhtaana 259 minuuttia ja 28 sekuntia pelatessaan TPS:ssä kaudella 1997−98. Toisena kaikkien aikojen listalla on Tim Thomas, jonka saldoksi Jokeri-paidassa kaudella 2004−05 tuli 225 ja puoli minuuttia. Lassila on listan kolmas 214 minuutin ja 17 sekunnin maalittomalla putkellaan.

”Ylivoimaisesti tärkein halli”

Huomenna 24 ikävuotta juhliva Turkuhalli on paikka, jossa Marko Kiprusoffin liigaura alkoi kaudella 1990−91, jolloin halli myös avattiin.

− Siellä homma alkoi. Paljon on tullut vietettyä aikaa siinä hallissa, Kiprusoff muistelee.

Tepsistä Montreal Canadiensiin kaudelle 1995−96 ponnistanut Kiprusoff pelasi Turkuhallissa liigaa viimeksi kaudella 2008−09. Nykyisin päivät kuluvat jälleen HK Areenalla, tällä kertaa valmentajan tehtävissä.

− Se on minulle ylivoimaisesti tärkein yksittäinen jäähalli.

Ottelu alkaa tiistaina HK Areenalla kello 18.30.

TPS:n tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2014-2015 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2014-2015

Ottelut kaudella 2014-2015

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


MarkoKiprusoff

Marko Kiprusoff

6.6.1972 Turku
Tiedot

TeroKoskiranta

Tero Koskiranta

18.6.1984 Paimio
Tiedot

TeemuLassila

Teemu Lassila

26.3.1983 Helsinki
Tiedot

Kimmo Lecklin

6.4.1971 Varkaus
Tiedot

Markus Seikola

5.6.1982 Laitila
Tiedot


HC TPS ja Miro Keskitalo ovat purkeneet sopimuksensa

HC TPS ja Miro Keskitalo ovat purkeneet sopimuksensa

HC TPS ja puolustaja Miro Keskitalo ovat purkaneet sopimuksensa yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Matias Haaranen ja Niklas Lehtimäki TUTOon

Matias Haaranen ja Niklas Lehtimäki TUTOon

TUTO Hockey on kiinnittänyt tulevan kauden joukkueeseensa puolustaja Matias Haarasen sekä hyökkääjä Niklas Lehtimäen.

Lue lisää
TUTO näytöstyyliin välieriin - Peliitat ei johtanut sekuntiakaan

TUTO näytöstyyliin välieriin - Peliitat ei johtanut sekuntiakaan

Heinolan Versowood Areenalla maanantaina pelattu neljäs puolivälieräottelu oli tasainen ja vähämaalinen.

Lue lisää
Petteri Nummelin TUTOon

Petteri Nummelin TUTOon

Kovaa vauhtia kevään pudotuspeleihin valmistautuva TUTO Hockey saa riveihinsä todellisen huippuvahvistuksen, kun Petteri Nummelin liittyy joukkueeseen.

Lue lisää
Rasmus Rinne loppukaudeksi TUTO Hockeyn paitaan

Rasmus Rinne loppukaudeksi TUTO Hockeyn paitaan

TUTO Hockey on vuokrannut maalivahti Rasmus Rinteen loppukaudeksi Vaasan Sportista.

Lue lisää
HC TPS kunnioittaa mestarivalmentajaansa perjantain kotiottelussa

HC TPS kunnioittaa mestarivalmentajaansa perjantain kotiottelussa

TPS:n peräti kuuteen Suomen mestaruuteen luotsannut Hannu Jortikka täyttää perjantaina 16. joulukuuta 60 vuotta. Jortikan syntymäpäivä näkyy ja kuuluu TPS:n perjantaisessa kotiottelussa Sportia vastaan.

Lue lisää