Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Nuorela tyytyväinen TPS:n alkukauden saldoon

 
Nuorela tyytyväinen TPS:n alkukauden saldoon


TPS:n saldo on kymmenen kierroksen jälkeen kuusi voittoa, kaksi tasapeliä sekä sama määrä tappioita ja sarjan kakkostila.

TPS-kapteeni Jussi Nuorela myöntää, että kovin suureen tyytymättömyyteen ei ole syytä. TPS pääsee todelliseen testiin ensi perjantaina, kun hallitseva mestari Tampere United saapuu Veritas Stadionille.

- No ei ole kyllä. Ollaan ihan aikataulussa, siellä missä pitääkin, Nuorela tuumaa.

Nuorelan mukaan TPS kokosi joukkonsa mainiosti Honka-tappion jälkeen ja palasi omalle tasolleen reilu viikko sitten Maarianhaminassa. Nuorela jakaa erikseen tunnustusta avaukseen nousseille Jukka-Pekka Tuomasella sekä Jussi Haijaselle, jotka hääräsivät kentällä menestyksellä täydet minuutit.

- Hyvä peli. Meillä oli hieman muutoksia kokoonpanossa ja saatiin useammalle pelaajalle pelituntumaa. Uudet jätkät avauksessa hoitivat hommansa kyllä hyvin.

TPS on voittanut Turun ulkopuolella kaikki pelinsä yhteismaalierolla 10-2 ja on liigan selvästi paras vierasjoukkue. Nuorelan mukaan huimalle vierasvireelle löytyy selkeät syyt.

- Emme lähde vieraskentille tyytymään pisteeseen tai peruuttelemaan, vaan pelaamme räväkkää ja aggressiivista peliä myös vieraissa. Kotijoukkueen yrittäessä hyökätä, me lyömme vain oman pelimme päälle.

Perjantaisessa Veikkausliigan kärkikamppailussa Tampere Unitedia vastaan on panoksena on sarjan keulapaikka. Nuorela valmistautuu matsiin kuitenkin aivan samalla tavalla kuten muihinkin peleihin.

- Matsi on tietysti todella tärkeä, varsinkin kun Tampere on viime vuosina ollut lähes mahdoton voitettava. Tässäkin pelissä on kuitenkin ne samat kolme pistettä jaossa, kuten kaikissa muissakin peleissä. Ei ole mitään erityistä syytä valmistautua tähän otteluun mitenkään poikkeavasti, tai alkaa hiomaan jotain uusia kuvioita. Valmistaudutaan tähän otteluun niin kuin aikaisemminkin, Nuorela toteaa luottavaisesti.

Turun Palloseuran tiedotteesta / UrheiluTurku.com


Takaisin edelliselle sivulle




Tomi Ruuhikorpi nimitettiin TPS:n naisten uudeksi

Tomi Ruuhikorpi nimitettiin TPS:n naisten uudeksi

TPS:n naisten edustusjoukkueen uudeksi päävalmentajaksi on nimitetty Tomi Ruuhikorpi.

Lue lisää
Mikko Kuningas ja Niilo Mäenpää siirtyvät FC Interiin

Mikko Kuningas ja Niilo Mäenpää siirtyvät FC Interiin

FC Inter on solminut pelaajasopimukset Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen keskikenttäpelaajien Mikko Kuninkaan ja Niilo Mäenpään kanssa.

Lue lisää
Tero Mäntylä siirtyy Norjasta FC Interiin

Tero Mäntylä siirtyy Norjasta FC Interiin

FC Inter on solminut loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen Tero Mäntylän kanssa.

Lue lisää
Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

FC Lahden Santeri Hostikka on valittu Veikkausliigan heinäkuun pelaajaksi. Kuukauden valmentajaksi on valittu FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas.

Lue lisää
Shefki Kuqi ei jatka Interin päävalmentajana

Shefki Kuqi ei jatka Interin päävalmentajana

FC Inter on tänään vapauttanut Shefki Kuqin seuran edustusjoukkueen valmentajan tehtävistä. Valmennusvastuun ottaa aiemmin apuvalmentajana toiminut Fabrizio Piccareta.

Lue lisää
Macoumba Kandji siirtyy FC Interiin

Macoumba Kandji siirtyy FC Interiin

Suomessa HJK:ta kahteen otteeseen edustanut hyökkääjä Macoumba Kandji siirtyy FC Interiin heinäkuun loppuun kestävällä sopimuksella, jossa on seuran optio loppukaudesta.

Lue lisää