Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TPS:n Cleaver jo puoliksi suomalainen

 
TPS:n Cleaver jo puoliksi suomalainen


Ensi maanantaiseen KooTeePee-otteluun valmistautuva Chris Cleaver siirtyi TPS-paitaan kauden alussa ruotsalaisesta GIF Sundsvallista, mutta 28-vuotias britti on pelannut Suomessa aikaisemmin jo kuutena kautena. Sympaattinen Cleaver myöntääkin, ettei enää juurikaan haikaile kotimaansa perään.

- En oikeastaan kaipaa mitään asioita Englannista, perhettä ja ystäviä toki. En kauden aikana ehdi käydä kotona, mutta perheeni ja ystävät ovat käyneet täällä. Kavereideni kanssa puhun myös puhelimessa lähes päivittäin. Olen nuorena asunut Pohjois-Lontoossa, joten olen pienestä asti ollut luonnollisesti Arsenalin kannattaja. Nuorena kävin katsomassa kaikki pelit Highburyssä, TPS:n keskikentän työjuhta kertoo.

Cleaverin sopeutumista on auttanyt varmasti myös se, että hän puhuu erinomaista suomea.

- Turku on hyvin samantapainen kaupunki kuin muutkin suomalaiset kaupungit, joissa olen asunut; kylmä ja hiljainen talvella, mutta herää eloon kesäaikaan. Mielestäni ihmiset täällä ovat hyvin ystävällisiä ja minut on otettu hyvin vastaan ja olen tuntenut itseni hyvin tervetulleeksi tänne, Cleaver kiittelee.

Vaikka treeni- ja harjoitusohjelma on melko tiukka, ehtii sitä joskus puuhata vähän jotain muutakin. Tietyt suomalaiset elämäntavat tuntuvat jo itsestään selviltä.

- Peli- ja harjoitusaikataulu on melko tiukka. Kun vapaa-aikaa on, teen mahdollisimman vähän mitään. Vietän aikaa kavereiden kanssa kahviloissa istumalla ja olemalla mahdollisimman paljon ulkona auringossa. Pidän myös suomalaisesta kesämökkeilystä. Minulla on ollut todella mieleenpainuvia juhannuksia täällä Suomessa.

Cleaver tuli Suomeen kaudeksi 2000 TP-Seinäjoen oranssipaitaan, jossa hän pelasi kaksi kautta. Seinäjoelta hän siirtyi FF Jaron riveihin kaudeksi 2002. Pietarsaaresta matka jatkui AC Allianssin riveihin ennen yhtä Sundsvall-kautta.

Cleaver sai kesäkuun puolella 100 liigaottelua täyteen IFK Mariehamnia vastaan. Mies kruunasi juhlamatsinsa iskemällä Veikkausliigan tämän kauden komeimman maalin saksipotkulla.

Cleaver kuuluu myös Suomen Jalkapallon pelaajayhdistyksen hallitukseen.

Turun Palloseuran tiedotteesta / UrheiluTurku.com


Takaisin edelliselle sivulle




Tero Mäntylä siirtyy Norjasta FC Interiin

Tero Mäntylä siirtyy Norjasta FC Interiin

FC Inter on solminut loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen Tero Mäntylän kanssa.

Lue lisää
Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

FC Lahden Santeri Hostikka on valittu Veikkausliigan heinäkuun pelaajaksi. Kuukauden valmentajaksi on valittu FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas.

Lue lisää
Shefki Kuqi ei jatka Interin päävalmentajana

Shefki Kuqi ei jatka Interin päävalmentajana

FC Inter on tänään vapauttanut Shefki Kuqin seuran edustusjoukkueen valmentajan tehtävistä. Valmennusvastuun ottaa aiemmin apuvalmentajana toiminut Fabrizio Piccareta.

Lue lisää
Macoumba Kandji siirtyy FC Interiin

Macoumba Kandji siirtyy FC Interiin

Suomessa HJK:ta kahteen otteeseen edustanut hyökkääjä Macoumba Kandji siirtyy FC Interiin heinäkuun loppuun kestävällä sopimuksella, jossa on seuran optio loppukaudesta.

Lue lisää
Tatu Varmanen siirtyy Interiin

Tatu Varmanen siirtyy Interiin

FC Inter on solminut kaksivuotisen sopimuksen 18-vuotiaan puolustaja Tatu Varmasen kanssa.

Lue lisää
Brasilialaistoppari Alan Henrique ja FC Inter sopimukseen

Brasilialaistoppari Alan Henrique ja FC Inter sopimukseen

FC Inter on solminut kauden 2017 kattavan sopimuksen brasilialaisen 25-vuotiaan Alan Henriquen kanssa.

Lue lisää