Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kerran vielä pojat

 
Kerran vielä pojat!

Vaahteraliiga on tällä kaudella ollut ennätystasainen, mutta runkosarjan viimeisen kierroksen otteluun Turku Trojansin ja Jyväskylä Jaguaarien välillä ei enää ole riittänyt muuta panosta kuin kunnia. Jaguaarit varmisti oman pudotuspelipaikkansa voittamalla edellisellä kierroksella Helsinki Roostersin selvästi 53-14 ja Trojans puolestaan menetti omat mahdollisuutensa 53-0 rökäletappiolla Porvoon Butchersille.

 

Trojansin kausi alkoi lupaavissa merkeissä voitolla viime kauden mestarista, mutta sen jälkeen joukkuetta on riivannut alati kiihtynyt loukkaantumisten kierre. Viime kierroksen ottelussa sairaslistalla oli jopa enemmän pelaajia kuin varsinaisessa kokoonpanossa. Päävalmentaja Kim Grönlund lupasi kuitenkin, että kauden viimeisessä esiintymisessään kotiyleisölle Trojans pyrkii marssittamaan kentälle parhaan mahdollisen jalkeille saatavan ryhmän ja kovalla taistelulla jättämään kaudesta positiivisen jälkimaun.

 

Trojansin näkyvimpiä hahmoja ulkomaalaisvahvistusten lisäksi ovat olleet erinomaisen kauden pelannut Seikko Vennelä, joka on ahertanut puolustuksen takakentällä ja ajoittain auttanut laitahyökkääjänäkin. Toinen puolustuksen näkyvä hahmo on Ilja Redin, joka on säkitystilaston kakkosena.

 

Jaguaarit on onnistunut pitämään yllä erinomaisen pelivireen ja joukkuetta voidaankin pitää kauden positiivisimpana yllättäjänä. Jyväskyläläiset ovat takoneet eniten pisteitä liigassa ja sijoitus sarjan kolmantena on paras sitten vuoden 2000, jolloin joukkue sijoittui runkosarjassa toiseksi. Silloin Jaguaarit jäi mitaleitta, mutta nyt joukkueella on jo vähintään pronssimitalit plakkarissa, sillä ne jaetaan runkosarjan sijoituksen perusteella.

 

Erinomaiseksi hankinnaksi osoittautuneen pelinrakentaja Ryan Rufenerin loukkaannuttua joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Jaguaarien kausi oli vaakalaudalla, mutta tilalle hankittu Daniel Kelly on ollut vähintään yhtä tehokas. Toinen tarkkailun arvoinen pelaaja hyökkäyksessä on keskushyökkääjä Akumatti Leskinen, joka komeilee etenijätilaston viidentenä. Puolustuksen avainhahmoja taas on tukimies Ville Suonperä, joka kuuluu liigan ahkerimpiin säkittäjiin.

 

Trojans

Poissa:
WR/K Janne Stenberg, WR Antti Palmroos,QB Joonas Andersson, WR Malaki Lesa, WR Johnell Wyatte, OL Tero Kinnunen, OL Tuomas Valtonen, DL Jouni Revo, DL Sami Sillgren, DL Sampsa Ilmonen

Epävarmat:

DL Pasi Virtanen,  OL Mikko Hohkuri, WR Mikko Rannikko, OL Eetu Siltari, RB Eemeli Sainio

 

Jaguaarit

 

Poissa: 

Ryan Rufener, Mikko Lyyra, Derrick Makudera, Tommi Pinta, Kimmo Juvonen, Mika Juutinen

 

Epävarmat:

Aki Ollenberg

 

Turku Trojans – Jyväskylä Jaguaarit lauantaina 25.8. kello 16.00 Turun Urheilupuiston yläkentällä.

 

Turku Trojans tiedotteesta / UrheiluTurku.com


Takaisin edelliselle sivulle




Saksan mestari Tommi Pinta palaa Vaahteraliigaan

Saksan mestari Tommi Pinta palaa Vaahteraliigaan

Maajoukkuemies Tommi Pinta palaa Vaahteraliigaan. Edelliset kaksi kautta Saksassa pelannut sisempi laitahyökkääjä on tehnyt sopimuksen viime kauden hopeajoukkueen, turkulaisen Anders Trojansin kanssa.

Lue lisää
Noronen jatkaa SAJL:n johdossa

Noronen jatkaa SAJL:n johdossa

Suomen amerikkalaisen jalkapallon liiton liittokokous valitsi yksimielisesti puheenjohtaja Roope Norosen jatkamaan tehtävässään seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Lue lisää
Vaahteraliiga Nelonen Prolla myös ensi kaudella

Vaahteraliiga Nelonen Prolla myös ensi kaudella

Amerikkalaisen jalkapallon kotimainen pääsarja Vaahteraliiga näkyy Nelonen Prolla myös kaudella 2015.

Lue lisää
Vaahteraliigan ykköstykki Crawford Trojansiin

Vaahteraliigan ykköstykki Crawford Trojansiin

Syksyn varmasti kovin siirtouutinen on viime kaudella Vaahteraliigassa eniten jaardeja ja pisteitä keränneen keskushyökkääjä Jocques Crawfordin siirtyminen Seinäjoki Crocodilesista Turkuun ja Trojansiin.

Lue lisää
Trojansin linjaan kokoa ja kokemusta

Trojansin linjaan kokoa ja kokemusta

Trojansin hyökkäyksen linja saa odotetun paluumuuttajan, kun Kamran Osman palaa kasvattajaseuraansa.

Lue lisää
Sami Toivonen vahvistamaan Trojansia

Sami Toivonen vahvistamaan Trojansia

Komearaaminen maajoukkuetukimies Sami Toivonen tekee kaudella 2014 paluun Trojansin pelipaitaan kahden vuoden tauon jälkeen.

Lue lisää