Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Josba tyly isäntä TPS:lle

 
Josba tyly isäntä TPS:lle


TPS:n hyvin alkanut viikonloppu ei tuonut mukanaan toista yllätystä, kun se joutui sunnuntaina lähtemään Joensuusta kotimatkalleen 4-7 (3-1, 0-4, 1-2) tappio niskassaan.

-Jotenkin olimme tänään pikkuisen kohmeessa. Ottelu olisi ollut täysin voitettavissa, kommentoi TPS-valmentaja Ray Backman ottelun jälkeen.

Ensimmäinen erä oli TPS:ltä onnistunut. Vaikka joukkue olikin periaatteessa koko ajan puolustuskannalla, niin siitä huolimatta tauolle siirryttiin lähes sataprosenttisen maalipaikkojen hyväksikäyttämisen ansiosta 3-1 -johdossa. Maaleista vastasivat Mikael Lax, Jere Jokinen ja Kari Koskelainen..

Toisen erän alku oli TPS:ltä totalisen katastrofaalinen ja Josba siirtyi runsaassa kolmessa minuutissa johtoon. Kun tämän päälle tuli vielä kyseenalainen rangaistuslaukausmaali, näytti ilta menetetyltä. Erä puhtaasti Josballe maalein 4-0.

Kolmanteen erään TPS paransi selvästi otettaan ja pelasi huomattavasti aggressiivisemmin kuin kahden ensimmäisen erän aikana. Josban maalissa kauden ensimmäisen liigaottelunsa pelannut Jarno Kettunen onnistui kuitenkin tehtävässään paineen alla hyvin ja näin pisteet jäivät kotijoukkueelle.

Ray Backman/TPS: Taisi jäädä tuo eilisen SSV-pelin puolustaminen päälle, emmekä saaneet peliämme kunnolla aukeamaan.

Petri Kettunen/Josba: Paras kokonaisuus meiltä koko tämän kauden aikana.

MAALIVAHTIEN TORJUNNAT:
Josba/Kettunen: 7+7+12=26
TPS/Villa: 9+5+7=21

JÄÄHYT:
Josba: 1 x 2 min.
TPS: 1 x 2 min.

IS-TÄHDET:
3 tähteä: Tatu Väänänen - Josba
2 tähteä: Jere Jokinen - TPS
1 tähti: Jarno Kettunen - Josba

Turun Palloseuran tiedotteesta / UrheiluTurku.com


Takaisin edelliselle sivulle




FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

Pääsarjojen kurinpitodelegaatio on määrännyt FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikiellon kontaktista EräViikinkien Matej Penickaan joukkueiden välisessä F-liigan ottelussa maanantaina.

Lue lisää
TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigajoukkueessa on todettu positiivinen koronatapaus. Altistuneet joukkueen jäsenet on asetettu 10 vuorokauden karanteeniin, joka päättyy sunnuntaina 25. lokakuuta.

Lue lisää
Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Maailmanmestari Miko Kailiala, 27, ja TPS ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Viime kaudella ensimmäiset liiga-askeleensa ottanut nuorten maajoukkuepelaaja Waltteri Vesterinen, 17, on tehnyt TPS:n kanssa 2+1 vuotisen sopimuksen.

Lue lisää
Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

TPS vahvistuu, kun Juuso Forsman, 23, ja Jani Hyytiäinen, 29, pukevat ensi kaudella mustavalkean pelipaidan ylleen. Molempien sopimus on mallia 1+1 vuotta.

Lue lisää
Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Maailmanmestari Lauri Stenfors ja TPS ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

FBC Turun divarijoukkueen valmennuksessa koetaan nyt muutoksia, kun Santeri Raatarila korvaa Perttu Kytöhongan päävalmentajan paikalla.

Lue lisää