Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TuTo punnersi pisteet Heinolasta

 
TuTo punnersi pisteet Heinolasta

TuTo matkasi HeKin vieraaksi Heinolaan. Ottelun tahmean avauserän jälkeen peli lähti kulkemaan vieraskomennossa, joten TuTolle voitto maalein 1-4 (0-0,0-3,1-1).

Ottelun avauserä oli vierasjoukkue TuTolta yllättävänkin tahmea. Vaikka se pääsi pelaamaan erässä neljän minuutin ajan ylivoimalla, ei se pystynyt luomaan montaakaan maalitilannetta Jan-Erik Kaislan vartioimalle HeKi -maalille. Myös Petri Koivisto onnistui torjumaan kaikki HeKin laukaukset, joten avauserässä ei maaleja nähty.

Ottelun ensimmäisellä erätauolla TuTo sai solmuja auki ja peli lähti kulkemaan jälleen toisessa erässä; Tero Forsell avasi turkulaisten maalitilin ajassa 26:42 siirretyn rangaistuksen aikana ja Jouni Virpiö onnistui viimeistelyssä vain yhdeksäntoista sekuntia edellisestä. HeKi otti aikalisän mutta maalintekoon se ei joukkuetta saanut - päinvastoin, Kai Syväsalmi oli seuraava turkulaisonnistuja ja peli oli hieman ottelun puolen välin jälkeen lukemissa 0-3. Erän loppu oli rikkonainen ja jäähyjen sävyttämä, joten lisämaaleja ei ottelun toisessa erässä enää tehty. Näin TuTo vei toisen erän lukemin 0-3.

Ottelun kolmatta erää pelattiin tasaisissa merkeissä. HeKin kaksi ryntäysjäähyä erän avauspuolikkaalla tarjosivat vieraille mahdollisuuden ylivoimamaaleihin, mutta TuTon ruuti ei tuntunut olevan enää kuivaa. HeKin 1-3 kavennusmaali syntyi ajassa 54:03 Aki Kaskisen toimesta, mutta enempään kotijoukkue ei tänään pystynyt. Päätöslukemat 1-4 viimeisteli ylivoimalla Joni Lindlöf ajassa 58:39.

Mestiksen tiedotteesta / UrheiluTurku.com


Takaisin edelliselle sivulle




Zach Budish loppukaudeksi Turkuun

Zach Budish loppukaudeksi Turkuun

Laitahyökkääjä siirtyy Turun Palloseuran riveihin Mikkelin Jukureista loppukauden kattavalla sopimuksella.

Lue lisää
Olli Kaskinen TUTOon - Lehtimäki palaa Forssasta

Olli Kaskinen TUTOon - Lehtimäki palaa Forssasta

18-vuotias puolustajalupaus Olli Kaskinen saapuu TUTOon lainapestillä Turun Palloseurasta. Hyökkääjä Niklas Lehtimäki puolestaan palaa takaisin TUTOn vahvuuteen.

Lue lisää
Roope Paltta on TUTO Hockeyn uusi toimitusjohtaja

Roope Paltta on TUTO Hockeyn uusi toimitusjohtaja

TUTO Hockeyn uusi toimitusjohtaja on Roope Paltta. 40-vuotias Paltta siirtyy tehtävään TPS Juniorijääkiekko ry:n toiminnanjohtajan paikalta.

Lue lisää
Dani Aavinen jättää TUTOn toimitusjohtajan tehtävät kauden päätteeksi

Dani Aavinen jättää TUTOn toimitusjohtajan tehtävät kauden päätteeksi

Aavinen aloitti tehtävässä keväällä 2014 tilanteessa, jonka näin jälkikäteen voidaan todeta olleen TUTO Hockeyn toiminnan jatkuvuuden suhteen hyvin kriittinen. Tuolloin oltiin tilanteessa, jossa yhtiöllä oli yli puoli miljoonaa euroa velkaa.

Lue lisää
Markus Ruusu TUTOon

Markus Ruusu TUTOon

20-vuotias maalivahti Markus Ruusu siirtyy TUTOon toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella. Ilveksellä on loukkaantumissuman iskiessä mahdollisuus kutsua Ruusu takaisin riveihinsä.

Lue lisää
Kolmen pisteen viikonloppu kohensi TUTOn A-nuorten asetelmia

Kolmen pisteen viikonloppu kohensi TUTOn A-nuorten asetelmia

Lauantaina TUTO A matkusti hallitsevan Suomen mestarin, HPK:n vieraaksi ja sunnuntaina Mikkelin Jukureiden vieraaksi.

Lue lisää