Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Aggressiivinen Oilers voittoon TPS:stä

 
Aggressiivinen Oilers voittoon TPS:stä

TPS kärsi toisen peräkkäisen yhden maalin tappion vieraspelikiertueellaan, kun Trackersin jälkeen tylynä isäntänä esiintyi Espoon Oilers Urheilukanavan sunnuntain tv-ottelussa. Oilers voitti ottelun 9–8.

– Joukkue taisteli ja teki parhaansa. Toisessa erässä keskittyminen karkasi vähän, ja noin kokenut joukkue kuin Oilers osasi käyttää sen hyväkseen, näki TPS:n valmentaja Atte Juuti ottelun kulminaatiopisteen.

TPS aloitti ottelun mallikkaasti. Mikael Laxin kaunis sijoitus ja Riku Kekkosen näpäytys maalin edestä veivät joukkueen 0–2-johtoon ensimmäisen erän puolivälin kieppeillä. Vaikka Lasse Riitesuon onnistui kaventaa erätauolle tilanteeksi 1–2, TPS tuli vahvasti myös toiseen erään. Ensiksi Kari Koskelainen sijoitti ylivoimalla pallon reboundista verkkoon, ja vain hetki sen jälkeen Matti Keltanen nosti hienon harhautuksen jälkeen pallon rystyllä Oilers-maalin ylänurkkaan. Tilanne 1–4.

Oilers oli jo vaarassa pudota TPS:n kelkasta, ennen kuin ajassa 25.00 TPS:n puolustuspari Michael FagerHarri Karjala sai yhtäaikaiset kaksiminuuttiset. TPS kesti kahden miehen alivoimaa likimain puolitoista minuuttia ennen kuin Oilers pääsi iskemään ensimmäisen kavennuksen. Oilers onnistui ylivoimalla toistamiseenkin ja sai päälle vaihteen, jossa Markus Bollström iski tilanteen tasan 4–4:ään. TPS oli viimeistä kertaa johdossa hieman ottelun puolivälin jälkeen. Mikael Laxin karmaiseva pommi alivoimalla piti TPS:n hetken espoolaisten edellä, mutta Oilers kovensi peliään pääsi askeleen pari turkulaisten edelle.

Ottelun kiistanalaisin tilanne sattui ennen toista erätaukoa, kun hetkeä aiemmin Michael Fagerin törkeästi punaisen kortin arvoisella jalkapyyhkäisyllä ottelusta pois telonut Tedy Salutskij oli järjestämässä Oilersia ensimmäistä kertaa johtoon. Toinen erä päättyi kolmeen perättäiseen Oilers-maaliin ja tilanteeseen 7–5.

Myös kolmannen erän alku oli TPS:läisittäin vahva. Janne Pekkarisen ja Kari Koskelaisen maalit toivat joukkueen vielä tasoihin, mutta Lasse Riitesuon liigauran 200:s ja Markus Bollströmin ottelun neljäs maali repäisivät eron taas kahteen pykälään, 9–7:ään. TPS:n illan viimeinen ei siivittänyt joukkuetta enää loppukiriin, mutta palkitsi sentään TPS-legenda Rami Lehtolan kauden ensimmäisellä tehopisteellä.

TPS on nyt hävinnyt neljä ottelua peräkkäin. SSV:tä, Trackersiä ja Oilersia vastaan tappiot ovat tulleet yhdellä maalilla.

– Tällaiset ottelut pitää oppia kääntämään voitoksi, jos haluaa menestyä. Kokeneemmat joukkueet ovat päässeet niistämään meidän nenää.

– Mutta nyt ei muuta kuin maanantain ja tiistain harjoitusten kautta keskiviikkona Vantaalle, vatsaflunssaista Ray Backmania joukkueen pääkäskijänä tuurannut Atte Juuti katsoo tulevaan.

TPS Salibandyn tiedotteesta / UrheiluTurku.com


Takaisin edelliselle sivulle




FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

Pääsarjojen kurinpitodelegaatio on määrännyt FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikiellon kontaktista EräViikinkien Matej Penickaan joukkueiden välisessä F-liigan ottelussa maanantaina.

Lue lisää
TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigajoukkueessa on todettu positiivinen koronatapaus. Altistuneet joukkueen jäsenet on asetettu 10 vuorokauden karanteeniin, joka päättyy sunnuntaina 25. lokakuuta.

Lue lisää
Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Maailmanmestari Miko Kailiala, 27, ja TPS ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Viime kaudella ensimmäiset liiga-askeleensa ottanut nuorten maajoukkuepelaaja Waltteri Vesterinen, 17, on tehnyt TPS:n kanssa 2+1 vuotisen sopimuksen.

Lue lisää
Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

TPS vahvistuu, kun Juuso Forsman, 23, ja Jani Hyytiäinen, 29, pukevat ensi kaudella mustavalkean pelipaidan ylleen. Molempien sopimus on mallia 1+1 vuotta.

Lue lisää
Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Maailmanmestari Lauri Stenfors ja TPS ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

FBC Turun divarijoukkueen valmennuksessa koetaan nyt muutoksia, kun Santeri Raatarila korvaa Perttu Kytöhongan päävalmentajan paikalla.

Lue lisää