Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Jayson Davisin paluu siivitti Trojansin voittoon

 
Jayson Davisin paluu siivitti Trojansin voittoon


Trojans otti kauden ensimmäisen voittonsa pitkään odotetussa kotiavauksessa, jonne yleisö oli saapunut runsaslukuisena. Tampere Saints kaatui numeroin 40-29 (12-12), mutta vasta sitkeän väsytystaistelun jälkeen.

Alkukauden loukkaantuneena olleen pelinrakentaja Jayson Davisin paluu oli turkulaisille ratkaiseva piristysruiske. Trojansin parhaana palkittu Davis heilutti tahtipuikkoa niin heitto- kuin juoksupeleissäkin keräten juosten 131 jaardia ja heittäen 227 jaardia. Takaiskuihin taas lukeutuu toisen amerikkalaisvahvistuksen Johnell Wyatten pelin aikana lievästi loukkaama takareisi. Vammasta huolimatta Wyatte teki maalin ja juoksi lisäpisteitä kahden pisteen arvoisesti.

Trojans siirtyi ottelussa johtoon ensimmäisellä neljänneksellä pelinrakentaja Jayson Davisin juostua pallon maaliin noin puolesta kentästä. Janne Stenbergin lisäpiste solahti haarukkaan ja kotijoukkue otti johdon 7-0. Kauaa eivät turkulaiset ehtineet maalien hehkussa paistatella, sillä Saintsin vikkeläkinttuinen pelinrakentaja Chris Sharpe palautti aloituspotkun Trojansin maalialueelle. Lisäpistepotkun Trojansin Seikko Vennelä blokkasi ja johto säilyi turkulaisilla 7-6.

Trojans kasvatti johtoaan toisella neljänneksellä, kun turkulaispuolustus onnistui säkittämään Manos Papandreoun johdolla pelinrakentaja Sharpen tamperelaisten omalla maalialueella. Tilanne nyt 9-6. Kun puoliaikaan oli jäljellä 2.16 loukkaantui Trojansin Kimmo Erola pahanlaisesti ja ottelu jouduttiin keskeyttämään sairaankuljetusta odotellessa. Jäljelle jäänyt pariminuuttinen siirrettiin pelattavaksi kolmannen neljänneksen aluksi.

Tauolta palattiin tilanteeseen, jossa Saints oli punttaamassa palloa tai näin ainakin suurin osa katsojista ja Trojansin pelaajista otaksui. Tamperelaisten Ilkka Laitinen oli kuitenkin toista mieltä ja lentopotkun sijaan hän juoksikin pallon päätyyn asti ja vei nyt Saintsin ensimmäistä kertaa johtoon lukemin 9-12. Kahden pisteen lisäpisteyritys kuivui kuitenkin kasaan ja johto jäi kolmeen pisteeseen, jonka Trojansin Janne Stenberg kuittasi vielä ennen toisen neljänneksen loppua. Aikakirjoihin merkitään siis puoliaikatulokseksi 12-12.

Kolmannella neljänneksellä ainoa pistesuoritus oli Ilkka Laitisen todella komea 48 jaardin potkumaali, joka muutti tilanteeksi 12-15. Tämä oli kuitenkin tyyntä myrskyn edellä, sillä viimeisellä neljänneksellä nähtiin todelliset pistekarnevaalit. Trojans aloitti tehtailun Johnell Wyatten juostua kahden jaardin linjalta turkulaiset taas vuorostaan johtoon 18-15. Lisäpisteen epäonnistuttua seurasi aloituspotku, ja kohta nähtiinkin Chris Sharpen pujottelushown toinen näytös. Vastustamattomasti Sharpe uunotti koko turkulaispuolustuksen ja tamperelaiset olivat taas johdossa. Ilkka Laitinen ei epäonnistunut potkussaan ja tilanne oli nyt 18-22.

Jayson Davis antoi seuraavaksi kätensä puhua tylyä kieltä ja tarkat heitot viiltelivät yläkentän troposfääriä. Pian Saintsin maalialueella nähtiinkin mustapaitainen pelaaja tuulettelemassa maalia. Hän oli Ville Vene, joka esitti pitkin iltaa suorastaan akrobaattisia kiinniottoja. Janne Stenbergin lisäpistepotku hehkutti tulostaululla numeroja 25-22 kotijoukkueen hyväksi.

Saints ei tästä kuitenkaan ollut moksiskaan. Lähes koko tamperelaishyökkäyksestä omakätisesti vastannut Chris Sharpe ei kuitenkaan tällä kertaa ollut asialla, vaan maalialueelle ehti Veikka Lehtonen, joka pinkaisi karkuun Trojansin puolustukselta 40 jaardin sprintillään. Laitisen lisäpistepotku muutti numeroiksi 25-29.

Saints oli vähällä onnistua tukahduttamaan Trojansin seuraavan hyökkäysvuoron, kunnes Ville Järviön tärkeä kiinniotto ja sitä seurannut pitkä juoksu pitivät turkulaisten nenän nipin napin vedenpinnan yläpuolella. Noutaja on kuitenkin tulla, kun Ville Veneelle heitetty pallo kimposi Villen käsistä yleiseen jakoon. Trojansin onneksi paikalla ensimmäisenä oli Arto Ahtola, joka poimi lelun ja toimitti sen maalialueelle.

Tilanteessa 31-29 päävalmentaja Rautiainen päätti testata tuuriaan ja lähetti Johnell Wyatten hakemaan kahta lisäpistettä. Peli näytti hajoavan heti alkuunsa tamperelaisten päästyä helposti linjasta läpi, mutta Wyatte pisti pystyyn sellaisen letkajenkan, että Åke Blomqvistkin olisi pudonnut remmistä. Karavaani päätyi kuin päätyikin Saintsin maalialueelle ja Trojans siirtyi kolmen pisteen johtoon 33-29.

Ottelun yhdeksi ratkaisuksi muodostui Seikko Vennelän syötönkatko seuraavalla Saintsin hyökkäysvuorolla. Turkulaiset kasvattivat seuranneella hyökkäysvuorollaan johtonsa ratkaisevan tuntuisesti 11 pisteeseen, kun Ville Vene teki illan toisen maalinsa ja Janne Stenberg tykitti lisäpisteen haarukkaan. Saints yritti sinnikkäästi jäljellä olleet kolme minuuttia, mutta enempää pisteitä ei tummuvassa Urheilupuiston illassa enää nähty. Lopputulos 40-29.

Turku Trojans tiedotteesta / UrheiluTurku.com


Takaisin edelliselle sivulle




Saksan mestari Tommi Pinta palaa Vaahteraliigaan

Saksan mestari Tommi Pinta palaa Vaahteraliigaan

Maajoukkuemies Tommi Pinta palaa Vaahteraliigaan. Edelliset kaksi kautta Saksassa pelannut sisempi laitahyökkääjä on tehnyt sopimuksen viime kauden hopeajoukkueen, turkulaisen Anders Trojansin kanssa.

Lue lisää
Noronen jatkaa SAJL:n johdossa

Noronen jatkaa SAJL:n johdossa

Suomen amerikkalaisen jalkapallon liiton liittokokous valitsi yksimielisesti puheenjohtaja Roope Norosen jatkamaan tehtävässään seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Lue lisää
Vaahteraliiga Nelonen Prolla myös ensi kaudella

Vaahteraliiga Nelonen Prolla myös ensi kaudella

Amerikkalaisen jalkapallon kotimainen pääsarja Vaahteraliiga näkyy Nelonen Prolla myös kaudella 2015.

Lue lisää
Vaahteraliigan ykköstykki Crawford Trojansiin

Vaahteraliigan ykköstykki Crawford Trojansiin

Syksyn varmasti kovin siirtouutinen on viime kaudella Vaahteraliigassa eniten jaardeja ja pisteitä keränneen keskushyökkääjä Jocques Crawfordin siirtyminen Seinäjoki Crocodilesista Turkuun ja Trojansiin.

Lue lisää
Trojansin linjaan kokoa ja kokemusta

Trojansin linjaan kokoa ja kokemusta

Trojansin hyökkäyksen linja saa odotetun paluumuuttajan, kun Kamran Osman palaa kasvattajaseuraansa.

Lue lisää
Sami Toivonen vahvistamaan Trojansia

Sami Toivonen vahvistamaan Trojansia

Komearaaminen maajoukkuetukimies Sami Toivonen tekee kaudella 2014 paluun Trojansin pelipaitaan kahden vuoden tauon jälkeen.

Lue lisää