Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Puolustaja Iiro Aalto palaa TPS-paitaan

 
Puolustaja Iiro Aalto palaa TPS-paitaan


Puolustaja Iiro Aalto siirtyy loppukaudeksi TPS:n riveihin. Raumalta kotoisin oleva Aalto siirtyy TPS:n paitaan Tampere Unitedin riveistä, jossa hän pelasi tällä kaudella kuusi ottelua. 31-vuotiaan Aallon piti pelata alun perin jo koko kausi 2008 TPS-paidassa, mutta hän siirtyi talvella Kyproksen pääsarjaan, Olympiakos Nikosian riveihin. Seura kuitenkin putosi Kyproksen pääsarjasta ja Aalto palasi takaisin Suomeen.

Laitapuolustajan tontilla parhaiten viihtyvä Aalto debytoi Veikkausliigassa kaudella 2001 FC Hakan paidassa. Hän edusti valkeakoskelaisseuraa yhteensä kaksi kautta. Kaudeksi 2003 hän siirtyi HJK:hon, jota edusti viime kauden loppuun asti. Aalto avasi maalitilinsä liigatasolla viime kauden päätösottelussa HJK:n paidassa TPS:ää vastaan. Aalto voitti HJK:ssa SM-kultaa kaudella 2002. Lisäksi hän on voittanut kaksi SM-hopeaa sekä yhden SM-pronssin. Aalto on pelannut Veikkausliigassa yhteensä 168 ottelua.

FC TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku.com 


Takaisin edelliselle sivulle




TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on käyttänyt laitahyökkääjä Veeti Pohtion, 18, sopimuksessa olleen option.

Lue lisää
FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter Turku Oy on vapauttanut Jarkko Wissin Interin liigajoukkueen päävalmentajan tehtävästä.

Lue lisää
18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

FC Inter on solminut 2+1-vuotisen pelaajasopimuksen 18-vuotiaan Joonas Kekaraisen kanssa. Oman ikäluokkansa maajoukkueen vakionimiin kuuluva keskikenttäpelaaja siirtyy Interiin Käpylän Pallosta.

Lue lisää
Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on tehnyt kauden 2024 kattavan sopimuksen keskuspuolustaja Eero Uusitalon, 18, kanssa. Uusitalo on TPS:n oma kasvatti, joka teki ensiesiintymisensä edustusjoukkueessa viime kaudella.

Lue lisää
Interin organisaatio vahvistuu

Interin organisaatio vahvistuu

FC Interin seuraorganisaatio vahvistuu kahdella uudella avainhenkilöllä. Seurassa aiemmin liigapelaajana sekä valmennuspäällikkönä työskennellyt Kalle Parviainen on nimetty seuran urheilujohtajaksi. Interin kehitysjohtajaksi on nimetty Tuomas Välimäki.

Lue lisää
Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Turun Palloseura on solminut kaudet 2024 ja 2025 kattavan edustusjoukkuesopimuksen hyökkääjä Onni Helénin kanssa.

Lue lisää