Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TuTo ja LeKi harjoittelivat vauhdikkaasti

 
TuTo ja LeKi harjoittelivat vauhdikkaasti


Mestin kauteen valmistautuvat TuTo ja LeKi kohtasivat perjantaina Kupittaalla TuTon kolmannessa harjoitusottelussa. TuTo tekee tasaista työtä. Kaikki sen harjoitusottelut ovat päättyneet numeroihin 3-2, tällä kertaa kuitenkin TuTon tappioksi.

TuTo hallitsi avauserää

TuTo hallitsi hyvällä liikkeellään avauserää. LeKin peliä sekoittivat useat jäähyt, joiden aikana TuTo otti pelin ohjat käsiinsä. Molempien joukkueiden keskialueen puolustuspeli oli tiivistä eikä maaleja tullut. LeKin maalivahti, HIFK-taustainen kaksi viime kautta Norjassa pelannut Aku Limnell, esti varmasti TuTon maalintekoyritykset.

Ottelun avausmaalin teki LeKi ylivoimalla, kun Christoffer Dahla joutui estämisestä jäähylle. Tekijänä maalin kulmalta oli Tomi Pylvänäinen ajassa 15.51 tsekkivahvistus Pavel Prochazkan ovelasta syöstä.

TuTo tasoitti nopeasti niin ikään ylivoimalla. Ville Peltosuo kauhoi maali edestä ottelun tasoihin 1-1 Markku Vuorisalon ja Henri Palmrothin syötöstä. Ensimmäinen erä oli TuTon hallintaa. Ketterä maalivahti Aku Limnell piti LeKiä pystyssä torjunnoillaan. Maalivahtien torjunnat olivat 3-15.

Vauhtia lisää

Toisessa erässä molemmat joukkueet lisäsivät pelitempoa ja rohkeutta hyökkäyksiin. Samalla peliajatus alkoi kuitenkin karata. TuTon Juhani Uusitalon, Antti Pusan ja Ville  Peltosuon istuessa erän alussa peräkkäin jäähyllä pelin ote siirtyi vähitellen LeKille.

LeKi siirtyi 2-1 johtoon ajassa 33.22 maalitekijänä Antti Räikkönen ja syöttäjinä HPK-laina Jan- Mikael Järvinen ja Raine Hartus.

Markku Vuorisalo pääsi kokeilemaan Limnellin terävyyttä päästyään yksin läpi Koposen mainiosta syötöstä, mutta Limnell veti pitemmän korren. TuTo käänsi ottelun tasoihin ajassa 37.42 Matti-Pekka Pelkosen tarkalla ylänurkkalaukauksella Antti Pusan hyvästä syötöstä. Erä oli tasainen, mitä osoittavat myös maalivahtien torjunnat 8-7.

LeKi ratkaisee

Kolmannessa erässä LeKi lisäsi vauhtia TuTon luistelun hieman hyytyessä raskaan harjoitusviikon jälkeen. Ottelun ratkaisumaalin teki nopeasta vastahyökkäyksestä tarkalla ylänurkkalaukauksella LeKin tehomies Tomi Pylvänäinen ajassa 47.22 Miikka Kuuselan syötöstä TuTon keskialueen merkkausvirheen jälkitilanteesta. Hyvästä yrityksestä huolimatta TuTo ei enää päässyt tasoihin LeKin puolustaessa tarkasti johtoaan. Maalivahtien torjunnat kolmannessa erässä 12-12.

TuTossa monta onnistujaa

Jussi Tapion ollessa poissa kokoonpanosta torstain harjoituksissa tullen kolhun takia Ville-Matti Koposen ketjun laidassa tuurasivat vuorotellen Markku Vuorisalo ja Antti Pusa, jotka saivat runsaasti peliaikaa, kun omat pelipaikat piti vielä hoitaa. Ikitaistelija Tommi Vilppu oli poissa matkan takia.

- Meillä oli monta onnistujaa, mutta parannettavaa jäi myös. Jätimme käyttämättä noin kaksikymmentä hyvää laukaisupaikkaa. Ja kaistapeli on pelattava tarkemmin. Kokonaisuutena kuitenkin positiivinen peli joukkueelta, päävalmentaja Petri Niukkanen toteaa.

TuTo jatkaa harjoituspelejä vierasotteluilla keskiviikkona 22.8. Vaasassa ja perjantaina 24.8. Lempäälässä.

TuTo Hockeyn tiedotteesta / UrheiluTurku.com


Takaisin edelliselle sivulle




Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Kokenut hyökkääjä Simon Suoranta liittyy TUTOn harjoitusvahvuuteen välittömästi, mutta pelaamassa hänet nähdään todennäköisesti vasta ensi viikolla.

Lue lisää
Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Mikael Hakkaraisen kanssa. Keskushyökkääjän tontilla viihtyvä 23-vuotias Hakkarainen liittyi TPS:n harjoitusvahvuuteen tänään perjantaiaamuna.

Lue lisää
Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Turun Palloseuran kapteenin Lauri Korpikosken lonkka tähystettiin maanantaina Turussa. Operaation myötä Korpikosken pelit tältä kaudelta on pelattu, joskin leikkaus sujui hyvin.

Lue lisää
TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

Turun Palloseura on tehnyt lainasopimuksen maalivahti Kari Piiroisen kanssa. 19-vuotias siirtyy TPS-paitaan Tampereen Tapparan sopimuspelaajana, joskin kuluvalla kaudella hän on pelannut Mestistä TUTOn paidassa.

Lue lisää
Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Turun Palloseura ja maalivahti Rasmus Tirronen ovat purkaneet pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

NHL-seura Buffalo Sabresin sopimuspelaaja, maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa edelleen Turun Palloseuran riveissä.

Lue lisää