Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TPS:n naiset saavat vieraita Ahvenanmaalta

 
TPS:n naiset saavat vieraita Ahvenanmaalta

TPS jatkaa pistemetsästystä Naisten Liigassa lauantaina saaden vastaansa koko Ahvenanmaan ylpeyden, Åland Unitedin.

Åland United lähti kauteen tavoitteenaan mitali, mutta ahvenanmaalaisten peli ei ole oikein missään vaiheessa lähtenyt rullaamaan toivotulla tavalla. Kahdella edellisellä kaudella Åland United on sijoittunut Naisten Liigassa neljänneksi, mutta tällä kaudella seuran sijoitus on ollut alemmassa keskikastissa. Lisäksi Åland United on hävinnyt neljä viimeistä otteluaan.

- Kohtasimme Ålandin keväällä liigacupissa ja voitimme heidät hienosti vieraissa 0-5. Siitä pelistä olisi hyvä ammentaa myös tähän tulevaan kamppailuun, laskeskelee TPS:n päävalmentaja Ari Aho.

- Kävin myös sunnuntaina scouttaamassa Ålandin pelin Porissa, kun he hävisivät NiceFutikselle 1-0. United puolustaa huolellisesti, mutta jotenkin heidän pelistään paistoi läpi voittamisen tai häviämisen pelko. Itseluottamus ei taida olla ihan kohdillaan. Ahvenanmaalaisilla on nyt vähän huonompi jakso meneillään ja meillä olisi oiva tilaisuus kartuttaa omaa pistepussiamme heidän kustannuksellaan.

TPS:n edellinen ottelu päättyi 2-0 -kotivoittoon FC Sportista. Suuria muutoksia TPS:n kokoonpanoon ei ole Ahon mukaan tulossa.

- Aika pitkälti samalla kokoonpanolla lähdetään tähän otteluun. Meillä on muutamalla pelaajalla kolhuja ja he eivät varmaan ole kokoonpanossa. Mutta Kyllä se viimeksi voitettu peli antoi uskoa omaan tekemiseen. Me lähdetään hyvistä lähtökohdista tähän tulevaan kamppailuun. Ja ottelusta lähdetään hakemaan täyttä pistepottia, niin kuin me aina lähdemme, muistuttaa Aho lopuksi.

TPS-Åland United pelataan lauantaina 23.8. klo 16.00 Urheilupuiston yläkentällä.

FC TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku.com


Takaisin edelliselle sivulle




TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on käyttänyt laitahyökkääjä Veeti Pohtion, 18, sopimuksessa olleen option.

Lue lisää
FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter Turku Oy on vapauttanut Jarkko Wissin Interin liigajoukkueen päävalmentajan tehtävästä.

Lue lisää
18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

FC Inter on solminut 2+1-vuotisen pelaajasopimuksen 18-vuotiaan Joonas Kekaraisen kanssa. Oman ikäluokkansa maajoukkueen vakionimiin kuuluva keskikenttäpelaaja siirtyy Interiin Käpylän Pallosta.

Lue lisää
Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on tehnyt kauden 2024 kattavan sopimuksen keskuspuolustaja Eero Uusitalon, 18, kanssa. Uusitalo on TPS:n oma kasvatti, joka teki ensiesiintymisensä edustusjoukkueessa viime kaudella.

Lue lisää
Interin organisaatio vahvistuu

Interin organisaatio vahvistuu

FC Interin seuraorganisaatio vahvistuu kahdella uudella avainhenkilöllä. Seurassa aiemmin liigapelaajana sekä valmennuspäällikkönä työskennellyt Kalle Parviainen on nimetty seuran urheilujohtajaksi. Interin kehitysjohtajaksi on nimetty Tuomas Välimäki.

Lue lisää
Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Turun Palloseura on solminut kaudet 2024 ja 2025 kattavan edustusjoukkuesopimuksen hyökkääjä Onni Helénin kanssa.

Lue lisää