Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TuTo ja TPS taistelevat paikallisherruudesta

 
TuTo ja TPS taistelevat paikallisherruudesta


TuTo ja TPS kohtaavat viime syksyn tavoin paikalliskamppailussa ennen sarjakauden alkamista. Viime vuonna TuTo yllättäen voitti ottelun 4-3 rangaistuslaukauskilpailussa jännittävien vaiheiden jälkeen.

TuTo ja TPS ovat sopineet, että paikallisderbystä tehdään perinne. Kaupungin jääkiekkokuninkuudesta pelataan TuTon järjestämänä Kupittaalla syksyn kynnyksellä tänä vuonna ja kahtena seuraavana vuonna. Jatkosta sovitaan myöhemmin.

TPS on saanut valmistautua tulevaan kauteen pienin muutoksin ja se lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkina. Paluumuuttajat Mikko Eloranta, Ville Vahalahti ja Tommi Hannus sekä Sami Venäläinen ja Ilari Filppula vahvistavat joukkuetta.

TuTon viimeisimmät pelaajahankinnat Tuukka Pulliainen. Jarmo Jokila, Antti Kerälä ja Sami Lähteenmäki esiintyvät ensi kertaa TuTon paidassa Kupittaalla. TuTo lähtee rohkeasti haastamaan liigajoukkuetta tavoitteenaan säilyttää viime vuonna voittamansa kaupungin kuninkuus.

TuTon päävalmentaja Petri Niukkanen kertoo joukkueen valmistautuvan perjantain otteluun erittäin huolellisesti, sillä se on harjoituspeleistä tärkein. TuTolle liigajoukkue on hyvä mittari oman tämänhetkisen tason tsekkaamiseen.

- Meillä on paljon turkulaisia pelaajia, mikä tuo kamppailuun lisää paikalliskipinää. Ottelu on sekä katsojille että pelaajille harvinaista herkkua. Joukkue toivoo täysiä, äänekkäitä lehtereitä katsomoon, toteaa Niukkanen.

TuTo-TPS perjantaina 29.8.2008 klo 18.30 Kupittaalla

TuTo Hockeyn tiedotteesta / UrheiluTurku.com


Takaisin edelliselle sivulle




Markus Ruusu TUTOon

Markus Ruusu TUTOon

20-vuotias maalivahti Markus Ruusu siirtyy TUTOon toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella. Ilveksellä on loukkaantumissuman iskiessä mahdollisuus kutsua Ruusu takaisin riveihinsä.

Lue lisää
Kolmen pisteen viikonloppu kohensi TUTOn A-nuorten asetelmia

Kolmen pisteen viikonloppu kohensi TUTOn A-nuorten asetelmia

Lauantaina TUTO A matkusti hallitsevan Suomen mestarin, HPK:n vieraaksi ja sunnuntaina Mikkelin Jukureiden vieraaksi.

Lue lisää
TPS-hyökkääjä Eric Perrin palaa jäälle jahtaamaan Janeckyn piste-ennätystä

TPS-hyökkääjä Eric Perrin palaa jäälle jahtaamaan Janeckyn piste-ennätystä

Turun Palloseuran ”pappaosastoon” kuuluva Eric Perrin on saanut mieluisan syntymäpäivälahjan.

Lue lisää
HC TPS ja Miro Keskitalo ovat purkeneet sopimuksensa

HC TPS ja Miro Keskitalo ovat purkeneet sopimuksensa

HC TPS ja puolustaja Miro Keskitalo ovat purkaneet sopimuksensa yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Matias Haaranen ja Niklas Lehtimäki TUTOon

Matias Haaranen ja Niklas Lehtimäki TUTOon

TUTO Hockey on kiinnittänyt tulevan kauden joukkueeseensa puolustaja Matias Haarasen sekä hyökkääjä Niklas Lehtimäen.

Lue lisää
TUTO näytöstyyliin välieriin - Peliitat ei johtanut sekuntiakaan

TUTO näytöstyyliin välieriin - Peliitat ei johtanut sekuntiakaan

Heinolan Versowood Areenalla maanantaina pelattu neljäs puolivälieräottelu oli tasainen ja vähämaalinen.

Lue lisää