Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Maalihanat kiinni

 
Maalihanat kiinni


K-Vantaan avauskierroksella vieraissa voittanut HeKi sai vastaansa kotonaan LeKin nujertaneen TuTon. Viime kaudella Heinolassa jouduttiin jännittämään mahdollista karsintasarjaa, kun taas Turussa juhlittiin mestaruutta. Joukkueiden edellisen kauden kohtaamisista HeKi voitti yhden voittomaalikilpailussa ja TuTo kolme varsinaisen peliajan puitteissa – Tällä kertaa kuitenkin Heinolalaiset lähtevät pienoisena ennakkosuosikkina peliin. Molempien joukkueiden tämän kauden ensimmäiset ottelut olivat monimaalisia, joten odotettavissa oli mielenkiintoinen kiekkoilta.

Ensimmäinen erä tarjosi kaikkea muuta kuin maalikarkeloita. Viidennellä peliminuutilla turkulaiset tarjoilivat heinolalaisille ensimmäisen ylivoimatilanteen kun Tuukka Pulliainen otti kahden minuutin jäähyn poikittaisesta mailasta. Juho Santanen TuTon maalilla kuitenkin piti pelin tasoissa. Molempien joukkueiden peli tukkosi, eikä tilannetta muuttanut HeKin Jan Hagelbergin tai TuTon Jarmo Jokilan kahden minuutin istunnot. Isännät eivät kuitenkaan tyytyneet siihen, että tauolle lähdettäisiin tasatilanteessa. Ajassa 17.40 Tim Velemirovich iski taululle luvut 1-0. Torjunnat menivät ensimmäisessä erässä tasan, 7-7.

Kiinnipitäminen, polvitaklaus, koukkaaminen, mailasta kiinnipitäminen, kampitus ja korkea maila – Siinä ottelun toisen erän, ei niin tapahtumarikas, kulku. Jäähyistä HeKi otti neljä ja TuTo kaksi. Vaikka molemmat joukkueet pääsivät testaamaan ylivoimaansa, jäi se kuitenkin siihen. Kummassakaan päädyssä ei nähty maaleja. Toisen erän torjunnat: Jan-Erik Kaisla yhdeksän, Juho Santanen seitsemän.

Kolmanteen erään uusin eväin. Turkulaispenkillä riitti hymyyn aihetta: Sami Lähteenmäki tasoittaa pelin ajassa 44.29. Heti tasoitusmaalin jälkeen kentälle tullut Petteri Laine otti jäähyn purkamalla kiekon katsomoon ja TuTo pääsi jatkamaan hyvää kolmannen erän alkua. Peli kuitenkin jatkui taas pian tasaisesti. Ajassa 53.42 isäntien Mikko Niinikoski otti yhteen TuTon Ville-Matti Koposen kanssa ja siitä seurauksena molemmille pari minuuttia miettimisaikaa. Kolme minuuttia ennen erän loppua Teemu Rinkinen herätti kotikatsomon laukomalla HeKin johtoon. Minuutti ehdittiin pelata ja TuTon Jarmo Jokila otti kahden minuutin jäähyn. Peli näytti menevän heinolalaisille. TuTon päävalmentaja Petri Niukkanen teki kuitenkin oman siirtonsa ja aikalisän aikana maalivahti Santanen jäi penkille. Puolisen minuuttia ennen erän loppua turkulaiset nousivat vielä kertaalleen tasoihin; Tuukka Pulliainen kuittaa taululle lukemat 2-2.

Jatkoaika lähti perinteiseen tapaansa hieman odottavin tunnelmin. Reilun neljän minuutin pelin jälkeen HeKin Sakari Leino huitoi itsensä jäähylle ja antoi turkulaisille mahdollisuuden viedä peli nimiinsä. Vajaan minuutin ylivoima riitti tällä kertaa. Matti-Pekka Pelkonen suti kiekon ohi Jan-Erik Kaislan vartioiman maalin ja turkulaiset kruunattiin voittajiksi. 724 paikalle saapuneen katsojan edessä kultaisen kiekkovakiomitalin lunasti TuTon Sami Lähteenmäki, hopeisen TuTon Juho Santanen ja pronssisen HeKin Jan-Erik Kaisla.

Mestiksen tiedotteesta / UrheiluTurku.com


Takaisin edelliselle sivulle




Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Kokenut hyökkääjä Simon Suoranta liittyy TUTOn harjoitusvahvuuteen välittömästi, mutta pelaamassa hänet nähdään todennäköisesti vasta ensi viikolla.

Lue lisää
Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Mikael Hakkaraisen kanssa. Keskushyökkääjän tontilla viihtyvä 23-vuotias Hakkarainen liittyi TPS:n harjoitusvahvuuteen tänään perjantaiaamuna.

Lue lisää
Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Turun Palloseuran kapteenin Lauri Korpikosken lonkka tähystettiin maanantaina Turussa. Operaation myötä Korpikosken pelit tältä kaudelta on pelattu, joskin leikkaus sujui hyvin.

Lue lisää
TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

Turun Palloseura on tehnyt lainasopimuksen maalivahti Kari Piiroisen kanssa. 19-vuotias siirtyy TPS-paitaan Tampereen Tapparan sopimuspelaajana, joskin kuluvalla kaudella hän on pelannut Mestistä TUTOn paidassa.

Lue lisää
Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Turun Palloseura ja maalivahti Rasmus Tirronen ovat purkaneet pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

NHL-seura Buffalo Sabresin sopimuspelaaja, maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa edelleen Turun Palloseuran riveissä.

Lue lisää