Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Nuoret vauhdissa

 
Nuoret vauhdissa


Sunnuntaina Kupittaalla kohtasivat TuTo ja Suomen nuorten, alle kaksikymppisten, maajoukkue. Tyhjähkössä hallissa nähtiin tylsä ja pelirohkeuden kadottanut TuTo sekä nuori ja nopea U20 maajoukkue. Odotettavissa oli nopea ja taitokiekkopainotteinen ottelu, sillä U20 maajoukkueen tiedettiin pelaavan enemmän kiekkoa kuin miestä.

Peli näytti alkavan hyvin turkulaisten kannalta, kun 51. pelatun sekunnin kohdalla TuTon ykkösketju toimitti kiekon maalille ja lopulta maaliinkin mutta tuomari hylkäsi maalin ja näytti potkumaalia. Tästä alkoikin sitten vaihe, jossa viisitoista minuuttia nuoret veivät peliä eteenpäin vaikka molemmilla maaleilla tilanteita nähtiinkin. Pelin fyysisyydestä kertoo paljon se, että ensimmäinen varsinainen taklaus nähtiin vasta seitsemännellä minuutilla.

TuTon maalivahti Juho Santanen piti ensimmäisessä erässä turkulaisia hyvin mukana mutta kaikkea ei Santanenkaan saanut pysäytettyä. Leijonien Martin Tuominen, Niko Palonen mukanaan, järjesti hienoilla seinäsyötöillä Santasen pois pelistä ja lopulta Tuominen siirsi kiekon maaliin. Kaksikon läpipääsyn takana oli TuTon kiekonmenetys hyökkäyspäässä. Harhasyötöt jatkuivat turkulaisten riveissä ja pian leijonien Lassi Kokkala rankaisi TuToa jo toista kertaa. Erän viimeisellä neljänneksellä TuTo sai kuitenkin hyvän vireen peliinsä ja Arttu Virtanen kavensi taukolukemiksi 1-2. Erä oli jäähytön.

Toisen erän alkuun TuTon Tuukka Pulliainen tarjoili korkealla mailalla ylivoiman alle kaksikymppisille. Pikkuleijonien hyökkäysalueelle pääsy oli kuitenkin hankalaa ja pyöritys jäi nurkkiin, laukauksia ei saatu aikaiseksi. TuTon Anton Kokkonen hankkii seuraavaksi turkulaisille ylivoiman ajassa 28.21. Jäähyn ensisekunneilla Jarmo Jokila löytää Markku Vuorisalon ja sivuverkko heiluu. Seuraava laukaus osuu tolppaan. Kolmas laukaus sitten uppoaakin jo maalin perukoille. TuTon Matti-Pekka Pelkonen tasoittaa pelin.

Heti tasoitusmaalin perään TuTo tarjoilee leijonille seuraavan ylivoiman. Turkulaisten kovat taklaukset rikkovat leijonien ylivoimapelaamisen ja lisämaalia ei synny. Loppuerässä TuTon pelaajisto huomaa fyysisyyden rikkovan nuorten peliä ja loppuaika mennään päästä päähän aina viimeiselle minuutille asti. Erän viime hetkillä TuTon puolustus unohtaa Martin Tuomisen Santasen eteen ja tauolle päästäänkin taas pikkuleijonien johtaessa.

Taas erän alkuun tarjoillaan ylivoimaharjoittelua maajoukkueelle, tällä kertaa syyttävä sormi osoittaa Ville-Matti Koposeen. Alle kaksikymppisten ylivoima on kokenut pienen parannuksen ja vetoja viivalta lähteekin hyvin mutta TuTon alivoima toimii myös hyvin. Jäähyn jälkeen turkulaiset saavat hyvän tilanteen vastustajan maalille mutta leijonien maalivahti Antti Raanta pelastaa joukkueensa.

TuTo unohtaa jälleen pelata fyysistä peliä ja äkkiä Kupittaalla nähdäänkin kahden joukkueen tylsät luisteluharjoitukset. TuTo hoitaa oman alueensa puolustuksen virheet rikkomalla vastustajaa ja taas tarjoillaan ylivoimaa leijonille. Maajoukkueen paras maalintekopaikka ylivoimalla syntyy kahden pelaajan läpiajosta mutta ratkaisu jäi vaisuksi. Tasakentällisillä peli muuttui jälleen jääharjoitteluksi, eikä turkulaisten aikalisä tai maalivahdin pois ottaminen enää auttanut. Suomen alle kaksikymppisten maajoukkue voittaa ottelun.

Pelin jälkeen TuTon päävalmentaja Petri Niukkanen myönsi joukkueensa hävittäneen pelirohkeuden kokonaan – kiekko polttaa pelaajien lavassa ja kokoajan on kiire. Asiaa on puitu joukkueen sisällä jo aikaisemminkin, sillä kyseinen ilmiö on huomattu jo Jukureita vastaan käydyssä pelissä. U20-joukkueen päävalmentaja Jukka Rautakorpi oli tyytyväinen joukkueensa esityksiin ja varsinkin uusien pelaajien peliin otto on selvästi ollut tuloksellista. Erityisen tyytyväinen Rautakorpi oli siitä, kun nuoret osasivat pitää kiinni saavuttamastaan johtoasemasta.

Mestiksen tiedotteesta / UrheiluTurku.com


Takaisin edelliselle sivulle




Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Kokenut hyökkääjä Simon Suoranta liittyy TUTOn harjoitusvahvuuteen välittömästi, mutta pelaamassa hänet nähdään todennäköisesti vasta ensi viikolla.

Lue lisää
Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Mikael Hakkaraisen kanssa. Keskushyökkääjän tontilla viihtyvä 23-vuotias Hakkarainen liittyi TPS:n harjoitusvahvuuteen tänään perjantaiaamuna.

Lue lisää
Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Turun Palloseuran kapteenin Lauri Korpikosken lonkka tähystettiin maanantaina Turussa. Operaation myötä Korpikosken pelit tältä kaudelta on pelattu, joskin leikkaus sujui hyvin.

Lue lisää
TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

Turun Palloseura on tehnyt lainasopimuksen maalivahti Kari Piiroisen kanssa. 19-vuotias siirtyy TPS-paitaan Tampereen Tapparan sopimuspelaajana, joskin kuluvalla kaudella hän on pelannut Mestistä TUTOn paidassa.

Lue lisää
Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Turun Palloseura ja maalivahti Rasmus Tirronen ovat purkaneet pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

NHL-seura Buffalo Sabresin sopimuspelaaja, maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa edelleen Turun Palloseuran riveissä.

Lue lisää