Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Forren comeback, osa 2

 
Forren comeback, osa 2

Turussa Kupittaalla lauantaina pelatun Mestiksen ottelun TuTo- LeKi mediaseksikkäin ulottuvuus liittyi eittämättä siihen, minkälaisessa kunnossa on jo kertaalleen hokkarit naulaan ripustanut TuTo-ikoni Tero ”Forre” Forsell. Eräässä Turun alueella ilmestyvässä ilmaisjakelulehdessä Forre vaatimattomaan tyyliinsä totesi, että ei tavoittele paikkaa esimerkiksi ykkösketjussa, vaan tyytyy mihin pelipaikkaan tahansa. Forre näet kertoi huomanneensa treeneissä, että kova meno ”tuppaa vielä ottamaan pumpun päälle”.

Illan otteluun lähdettiin asetelmasta, jossa molemmilla joukkueilla oli takanaan tappiot keskiviikon kierrokselta. TuTo joutui lähtemään kotimatkalle Vaasasta yhden maalin tappion kärsineenä ja LeKi puolestaan joutui toteamaan keskiviikon ottelussa Keikko- Vantaan paremmakseen. Lisäksi LeKin kilpeen keskiviikon ottelusta tuli ikävä tahra, kun joukkueen Tommi Välimaa määrättiin peräti viiden ottelun pelikieltoon päähän kohdistuneesta taklauksesta. Kuluvan kauden aikana LeKi ei ollut myöskään kertaakaan onnistunut kaatamaan turkulaisia vaan kaksi edellistä mittelöä olivat kumpainenkin päättyneet TuTon aika selväänkin voittoon.

Jokin aika sitten TuToa kiusannut pitkä tappioputki on varmaan edelleen pelaajien päänupissa ja tappioputkeen kiinteästi liittynyt maalinteon vaikeus. Tällä kertaa ei kotijoukkueen eikä kotijoukkueen kannattajien tarvinnut ylenpalttisen pitkään odottaa avausmaalia, sillä jo ajassa 4.38 kolmosketjun laituri, ikiliikkuja Antti Pusa tälläsi lätyn ohi LeKi- vahti Mikko Pätsin. Esityön Pusan täysosumaan taiteili Ässä-laina, vanha tutolainen Aki Keinänen. Erän puoliväli oli enempi vähempi rikkonaista kiekottelua ja varsinkin vierasjoukkueesta jäähypenkille passitettiin peluri poikineen. Maalin makuun päästiin taas erän viimeisellä minuutilla, kun loukkaantumisen jälkeen hyvään vireeseen päässyt pakki Christoffer Dahla näytti Mikko Pätsille mistä pesee. Pohjatyön TuTon toiseen maaliin teki Ville-Matti Koponen ja Aki Keinänen.

TuTon ja LeKin edellinen ottelu Lempäälässä (joka muuten niin ikään päättyi lukuihin 5-2 turkulaisille) oli LeKi- vahti Mikko Pätsille painajainen ja ilmeisesti tämä muistikuva taustalla LeKin päävalmentaja Sami Hirvonen päätti vaihtaa toiseen erään luukulle Pätsin tilalle Mikko Tolvasen. Tolvasen hyviä hetkiä riitti aina erän puoliväliin asti, jolloin huikeaan menoon äitynyt Aki ”Keikka” Keinänen ei enää tyytynyt tarjoilemaan vaan otti ohjat omiin käsiinsä ryhtymällä maalintekoon. Keinäsen tekemä maali luonnollisesti lämmitti turkulaisten mieliä mutta ehkä vielä enemmän turkulaiskatsojien mieleen oli maalin syöttäjä. Aika tarkkaan ottelun puolivälissä TuTon syöttelyautomaatti Tero Forsell osoitti, että vielä on vanhalla taidot tallella. Kun muutama minuutti Keinäsen tekemän maalin jälkeen Tolvasen takana jälleen soi, alkoi turkulaiskatsojien keskuudessa olla jo sellainen tunne, että kolme pistettä saattaa illan mittelöstä TuTolle tilittyä. LeKin erän loppupuolella tekemä kavennus oli lähinnä kosmetiikkaa. Viimeisessä erässä maalailtiin vielä kahdesti. Heti erän alussa Antti Pusa viimeisteli toisen osumansa ja ottelun lopussa LeKin HPK-laina Sami Lähteenmäki silotteli lukemat viiteen kahteen. Silti juuri missään vaiheessa ottelua ei voittajasta ollut epäselvyyttä.

TuTon ja LeKin kauden kolmas taisto ei ollut Mestis- jääkiekkoa huikeimmillaan. TuTon kannattajille ottelu tarjosi tietysti voiton ja Forren jälleennäkemisen. Rohkea veto TuTon pääkäskyttäjältä Petri Niukkaselta oli myös se, että TuTon ykköskenttä oli rukattu aivan uuteen kuosiin. Hyökkääjinä ykkösessä hääräsivät Jussi Tapio- Tero Forsell ja Arttu Virtanen ja pakkeina Henri Palmroth ja Markus Laine. Eihän TuTon ykkösketju mitään muinoisen Neuvostoliiton ykkösviisikon Harlamov- Mihailov-Petrov tasoa saavuttanut mutta peli on polkaistu käyntiin ja Forsellin panosta TuTossa toki tarvitaan. Ehkä mielenkiintoisin tutkapari illan ottelussa oli TuTon kolmosketjun Antti Pusa- Aki Keinänen, joka pääsi sellaiseen vauhtiin että oksat pois.

LeKi puolestaan toi peliin sen osaamisen mikä siltä tänä iltana löytyi. On pelkkää spekulointia olisiko lopputulos ollut toinen jos LeKillä olisi ollut maalilla jo alusta lähtien Mikko Tolvanen. Vierasjoukkueen vahvuudesta on syytä nostaa esiin aina uutterasti taisteleva Sami Lähteenmäki sekä Juha Leimu, jotka molemmat saalistivat kaksi pistettä mieheen. TuTon selkeästi aikaansaavin viisikko oli kolmonen, jonka tiliin kirjattiin peräti neljä TuTon viidestä maalista. Oikeutetusti ottelun parhaimmaksi valittiin TuTon Aki Keinänen, jolle mitalin jakoi vielä viime vuonna TuTon sotisovassa taistellut Pasi ”Pablo” Järvinen. Ainoa ihmetyksen aihe illan ottelussa oli se, ettei edes Forren comeback houkutellut Kupittaan lehtereille kuin hieman alle 1300 katsojaa.

Mestiksen tiedotteesta (Juha Heikkilä) / UrheiluTurku.com


Takaisin edelliselle sivulle




Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Kokenut hyökkääjä Simon Suoranta liittyy TUTOn harjoitusvahvuuteen välittömästi, mutta pelaamassa hänet nähdään todennäköisesti vasta ensi viikolla.

Lue lisää
Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Mikael Hakkaraisen kanssa. Keskushyökkääjän tontilla viihtyvä 23-vuotias Hakkarainen liittyi TPS:n harjoitusvahvuuteen tänään perjantaiaamuna.

Lue lisää
Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Turun Palloseuran kapteenin Lauri Korpikosken lonkka tähystettiin maanantaina Turussa. Operaation myötä Korpikosken pelit tältä kaudelta on pelattu, joskin leikkaus sujui hyvin.

Lue lisää
TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

Turun Palloseura on tehnyt lainasopimuksen maalivahti Kari Piiroisen kanssa. 19-vuotias siirtyy TPS-paitaan Tampereen Tapparan sopimuspelaajana, joskin kuluvalla kaudella hän on pelannut Mestistä TUTOn paidassa.

Lue lisää
Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Turun Palloseura ja maalivahti Rasmus Tirronen ovat purkaneet pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

NHL-seura Buffalo Sabresin sopimuspelaaja, maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa edelleen Turun Palloseuran riveissä.

Lue lisää